Koponen on vahvoilla Portlandin suunnitelmissa

10.7.2008 Portland Trailblazersin manageri Kevin Pritchard näyttää NBA-sopimusta havittelevalle Petteri Koposelle vihreää valoa Las Vegasissa pelattavan kesäliigan kynnyksellä.

The Oregonian -lehden mukaan Pritchard pitää Koposelle Trailblazersin viimeisen sopimuspelaajan paikkaa avoinna ensi kaudeksi.

-Koponen on näyttänyt hyvältä harjoituksissamme ja hän on tosiaankin kehittynyt. Jos hän tekee hyvää työtä kesäliigassa, niin saatan nostaa hänet kokoonpanoomme. Katsotaan, pyörittelee Pritchard.

Trailblazersin kesäliigajoukkue käynnisti keskiviikkona viiden päivän mittaisen harjoitusleirin Tualatinissa. Ensimmäisen viidestä kesäliigan ottelustaan Trailblazers pelaa tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa Washington Wizardsia vastaan.

Portlandin valmennusvastuun Las Vegasissa kantaa apuvalmentaja Monty Williams, kun joukkueen pääluotsi Nate McMillan valmistautuu USA:n maajoukkueen matkaan Pekingin olympialaisiin. Kesäliigajoukkueeseen valmennusportaaseen kuuluu myös Espoon Hongan Mihailo Pavicevic.

Koposelle on luvattu jo hyvissä ajoin viime vuotta tuntuvasti enemmän vastuuta ja samalla näytön paikkoja nimenomaan pelintekijän roolissa, jonka hän jakaa Las Vegasin Cox Pavilionin parketilla Portlandin uusiin kasvoihin lukeutuvan Jerryd Baylessin kanssa.

Portland on nimennyt kesäliigan kokoonpanoonsa 14 pelaajaa. Koponen ja Bayless saavat Las Vegasissa rinnalleen Nicolas Batumin, Josh Davisin, Chris Ellisin, Morris Finleyn, Eddy Fobbsin, Steven Hillin, David Lucasin, Aleks Maricin, J.R. Pinnockin, Bernard Robinsonin, Brandon Robinsonin sekä islantilaisen Jon Stefanssonin.

Portland Trailblazersin otteluohjelma 11.-12. heinäkuuta Las Vegasissa pelattavassa NBA:n kesäliigassa:

14.7. Washington Wizards - Portland Trailblazers

15.7. Sacramento Kings - Portland Trailblazers

17.7. Portland Trailblazers - Minnesota Timberwolves

19.7. Portland Trailblazers - Phoenix Suns

20.7. Portland Trailblazers - New Orleans Hornets



Lisätietoja: http://www.nba.com/blazers

Henkilöt

 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

7.2.2018 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen loppukaudeksi Kotkaan

Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.

NBA-matkasta unohtumaton startti 6. pelaajien vuodelle – ”Upea kokemus”

NBA-matkan voittajat Matti ja Henri näkivät aitiopaikoilta Lauri Markkasen ennätysillan ja pääsivät tapaamaan suomalaistähteä New Yorkissa.

17.1.2018 12:00 Suomalaiset ulkomailla

Lauri Markkasesta ensimmäistä kertaa vuoden koripalloilija

Vastikään NBA:n ennätyksen taalaliigan historian kaikkien aikojen nopeimmin 100 onnistunutta kolmen pisteen heittoa upottaneena pelaajana kirjauttanut Lauri Markkanen, 20, on nimetty ensimmäistä kertaa urallaan Suomen urheilutoimittajien valinnoissa vuoden koripalloilijaksi. Markkanen katkaisi Petteri Koposen kuusivuotisen putken vuoden koripalloilijana.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

29.12.2017 14:55 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomille pesti Kroatian liigaan

Alkukaudella Liettuan liigassa pelannut ja joulukuussa Helsinki Seagullsia edustanut Susijengi-laituri Carl Lindbom, 26, on solminut sopimuksen Kroatian liigaa pelaavan KK Osijekin kanssa. 206-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti tekee ensiesiintymisensä uuden joukkueensa paidassa 6. tammikuuta Kroatian cupin kotiottelussa KK Sibenikiä vastaan.

Erik Murphy ei jatka Nanterressa

Ranskan Pro A -liigan kärkikahinoissa pelaavaa Nanterre-92:a syyskaudella edustanut Susijengi-laituri Erik Murphy, 27, ei jatka ranskalaisjoukkueessa uuteen vuoteen. 208-senttinen Murphy pelasi viimeisen ottelunsa Nanterren paidassa viikonloppuna, kun joukkue voitti kotikentällään Chalon/Saonen.

2.12.2017 15:00 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisoissa menestynyt Susijengi ja Lauri Markkanen ehdolla vuoden urheiluilmiöksi, Markkanen kisaa myös vuoden läpimurrosta

Vuoden 2017 EM-kotikisoissa voittoja kerännyt ja ennätysyleisöjä hurmannut Susijengi nuoren tähtensä Lauri Markkasen johdolla kisaa vuoden 2017 urheiluilmiön palkinnosta Suomen Urheilugaalassa. Markkanen nimettiin lauantaisessa ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa myös kisaamaan vuoden läpimurrosta.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

18.11.2017 16:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin Carl Lindbom ei jatka Liettuassa

Alkusyksyllä kaksivuotisen sopimuksen liettualaisen Juventus Utenan kanssa allekirjoittanut Tapiolan Hongan kasvatti Carl Lindbom, 26, ei jatka Liettuassa. Susijengiä viime syyskesän EM-kotikisoissa edustanut 206-senttinen iso laitahyökkääjä etsii paraikaa uutta seuraa.

Näytä lisää vastaavia