18-vuotiaat pojat voittoon Tallinnassa, 20-vuotiaille tappio

11.7.2008 Suomi kohtasi perjantaina illansuussa Viron sekä 20-vuotiaiden että 18-vuotiaiden miesten koripallomaaotteluissa. Loukkaantumisten riivaama 20-vuotiaiden ryhmä kaatui Virolle 57-68, mutta 18-vuotiaat veivät alkuvaikeuksien jälkeen oman ottelunsa nimiinsä 62-59.

18-vuotiaille pojille ottelun alku oli hidas. Suomalaiset pääsivät hallille vasta alle puoli tuntia ennen ottelun alkua, mikä näkyi nuorten miesten otteissa alusta asti. Ottelun toisesta jaksosta alkaen Suomi hivuttautui kovan joukkuepuolustuksen ja Hongan Antto Nikkarisen kypsän pelinjohdon turvin virolaisten ohi ja hallitsi ottelutapahtumia hienoisesti aina ottelun loppuun.

Suomi sai viimeisen hyökkäysvuoronsa tasatilanteessa 59-59 vain 22 sekuntia ennen loppua. Ennalta sovitun kuvion päätteeksi Hongan Lauri Toivonen teki screenin ToPon Roope Ahoselle, joka upotti kaukoheiton tyylipuhtaasti koriin siirtäen Suomen 62-59-johtoon. Virolaisille jäi kaksi sekuntia aikaa tasoittaa ottelu, mutta virolaisten viimeinen heitto käynyt lähelläkään koria.

-Ajoittain pääsimme puolustuksessa sille tasolle, mitä olemme harjoitelleet, kertoi 18-vuotiaiden poikien päävalmentaja Juha Dahlström.

18-vuotiaiden poikien vastus Youth Baltic Cupissa kovenee entisestään viikonloppuna, kun Suomi kohtaa Euroopan huippumaat Latvian ja Liettuan. Dahlström odottaa suojateiltaan entistä kovempaa yritystä viikonlopun otteluissa.

-Tänään taisimme odottaa, että voitto olisi tullut helpommin. Jotta pärjäisimme jatkossa, meidän on oltava valmiita tekemään enemmän likaista työtä.

Suomen avainpelaajiin kuuluvan Hongan Sasu Salinin polvi vääntyi toisen puoliajan alussa, eikä Salin käynyt enää kentällä toisella puoliajalla. Dahlström ei vielä osaa sanoa, pelaako Salin viikonlopun otteluissa.

-Matkassamme ollut fysioterapeutti Seppo Pehkonen sai onneksi ensihoidettua Sasun polven nopeasti. Huomenna katsotaan, mikä on Sasun kunto ja voimmeko peluuttaa häntä.

20-vuotiaiden sihti ei ollut kohdallaan

20-vuotiaille miehille perjantain ottelu oli lähes toisinto edellispäivän maaottelusta. Pienellä kokoonpanolla matkassa ollut Suomi joutui luottamaan hyökkäyspäässä pitkälti kolmen pisteen heittovoimaansa. Kun Viro eliminoi Suomen tarkimmat kolmen pisteen heittäjät Antti Kanervon ja Juho Lehtorannan, jäi suomalaisten kaukoheittojen osumatarkkuudeksi vain 17%. Viro päihitti Suomen lukemin 68-57 (39-33).

-Kun ei osu, niin ei osu. Heitimme läheltä hyvällä tarkkuudella sisään, mutta näin lyhyellä joukkueella korin alta ei löydy turhan usein heittotilaa. Silloin kaarelta on pakko osua, selvitti 20-vuotiaiden miesten päävalmentaja Anton Mirolybov.

Mirolybov kiitteli kahden maaottelupäivän jälkeen omiensa periksiantamatonta puolustusta. Järvenpään 196-senttinen Matias Ojala rynni Viro-maaotteluissa isompiensa keskelle kolhuja pelkäämättä ja ToPon Ilpo Pehkonen puolusti Viron aloittavan pelintekijän yhteensä yhteen pisteeseen viikonlopun aikana.

-Puolustus toimii tällä hetkellä oikein mallikkaasti. Hyökkäykseen kaipaisi vielä lisää rentoutta ja kärsivällisyyttä. Leireilemme vielä Vierumäellä ennen Helsingissä järjestettävää Baltic Cupia ja yritämme siellä hioa joukkuehyökkäystä uomiinsa.

20-vuotiaat miehet isännöivät 24.-27. heinäkuuta Baltic Cupia Helsingin Urheilutalolla. Suomen loukkaantuneista pelaajista Anselmi Vanjoen odotetaan liittyvän kokoonpanoon Baltic Cupin alkuun mennessä.

 

Viro-Suomi 68-57 (39-33), 20-vuotiaiden miesten maaottelu, Tallinna (Viro) 11.7.2008

Antti Kanervo 14/1, Juho Lehtoranta 12/4, Aleksi Huuskonen 10/8, Michael Pounds 8/6, Ilpo Pehkonen 6/1, Skomantas Pocius 3/2, Ilkka Ekström 2/2, Nicolas Dolenc 2/1, Matias Ojala 0/4, Ville Viita 0/1, Sami Ikävalko 0/0.

Viro-Suomi 59-62 (32-37), 18-vuotiaiden poikien maaottelu, Tallinna (Viro) 11.7.2008

Antto Nikkarinen 11/3, Roope Ahonen 11/2, Matti Nuutinen 9/5, Sasu Salin 7/4, Lauri Tiainen 7/3, Mikael Sandberg 5/3, Lauri Toivonen 4/7, Samuli Vanttaja 2/1, Tuomas Viertola 2/0, Jesse Niemi 2/0, Carl Lindbom 2/0, Jussi Turja 0/0.

 
23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

15.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet taipuivat Puolalle, 18-vuotiaat tytöt päihittivät Venäjän

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kärsi tappion B-divisioonan EM-kisoissa, kun Puola voitti Suomen loppunumeroin 61-68 (30-35). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas selättivät Kisakallion Susi Training Centerissä Venäjän jatkoajan jälkeen 79-74 (30-33, 67-67).

14.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet avausvoittoon EM-kisoissa, Kivimäki pommitti 26 pistettä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue avasi B-divisioonan EM-urakkansa Romanian Oradeassa löylyttämällä Armeniaa loppunumeroin 69-95 (33-52). Sudenpentujen etevimpänä kunnostautui Aatu Kivimäki, joka säkitti 26 pistettä osuen kuudesti kolmen pisteen viivan takaa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat valmistavassa maaottelussa Tanskan.

20.7.2015 Maaottelu

20-vuotiaat miehet historialliseen B-divisioonan EM-kisojen mestaruuteen!

Suomen 20-vuotiaat miehet varmistivat jo eilen nousunsa A-divisoonan EM-kisoihin, mutta tänään joukkue teki sen, mitä kukaan muu Suomen nuorisomaajoukkue ei ole ennen pystynyt tekemään: Suomi pääsi juhlimaan B-divisioonan EM-kisojen mestaruutta, kun Sudenpennut voittavat jännittävien vaiheiden jälkeen Ruotsin finaalissa 80-76 (40-38).

12.7.2015 Maaottelu

20-vuotiaat miehet katkaisivat Romanian selkärangan ripeästi

Suomen 20-vuotiaat miehet ottivat toisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa suomalaisten jyrän alle jäi Romania. Suomi juoksi ensimmäisen viiden minuutin aikana taululle lukemat 6-20 ja jätti perävalot taakseen voittaen 64-89 (27-47). Suomen 18-vuotiaat pojat taas nappasivat revanssivoiton Puolasta 74-64 (36-32).

19.7.2014 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet ylivoimaisiin voittoihin

18-vuotiaat tyttöjen pelaaminen oli jälleen uomissaan, kun B-divisioonan EM-kisojen toisessa ottelussa kaatui Luxemburg paraatinumeroin 41-83 (16-51). 18-vuotiaat pojat ottivat toistamiseen Georgian päänahan Susi Training Centerissä, mutta 20-vuotiaat miehet antoivat liikaa löysää alkuun ja hävisivät Portugalille.

18.7.2014 Maaottelu

18-vuotiaiden poikien ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet kotivoittoihin

Kolmen maaottelun päivänä 18-vuotiaat pojat murskasivat Georgian Susi Training Centerissä loppunumeroin 99-44 (52-25). Lisäksi 16-vuotiaat tytöt nappasivat kotivoiton Ukrainasta, mutta 20-vuotiaat miehet hävisivät EM-kisoissa Sveitsille.

Näytä lisää vastaavia