Koponen tarjosi lisää pohdittavaa Portlandille

15.7.2008 Yhdysvaltoihin jo kesäkuun puolessavälissä matkustanut Petteri Koponen, 20, on tehnyt vaikutuksen NBA-seura Portland Trailblazersin manageriin Kevin Pritchardiin. Koponen väläytteli taitojaan ensiksi harjoituksissa ja jatkoi vyörytystään tiistain vastaisena yönä Las Vegasissa pelatussa NBA:n kesäliiga-avauksessa.

Koponen käänsi Portlandin kesäliiga-avauksen Washingtonia vastaan voitoksi 19 pisteellään ja vahvalla puolustustyöskentelyllään. Mallikkaan debyyttinsä myötä Koponen tarjosi samalla lisää pohdittavaa Pritchardille, jonka on tehtävä iso ratkaisunsa suomalaispelaajan NBA-sopimuksen osalta lähiaikoina.

The Oregonian -julkaisun toimittaja Jason Quick tivasi Pritchardilta vastausta siihen, kuinka vakuuttavasti viiden ottelun urakan aloittaneen Koposen pitää hänen silmissään pelata sopimuksen saadakseen.

- En tiedä. Enkä oikeastaan halua edes ajatella sitä. Haluan katsoa nämä ottelut, nauttia niistä ja seurata hänen otteitaan viikon vanhetessa. Jos hän yhä parantaa, hänelle on paikka, vastasi kovan kauppamiehen maineessa oleva Pritchard.

Koponen teki Washington-ottelun viimeisellä neljänneksellä ratkaisevat 11 pistettä kolmen komean kolmosen kera.

- En usko, että olisimme voittaneet tuota ottelua ilman Koposen vahvaa panosta ja tyrmääviä heittoja, totesi Pritchard.

The Oregonianin mukaan Pritchard piti erityisesti asenteesta, jota Koponen ottelussa osoitti Washingtonin sopimuspelaajia vastaan yhdessä Jerryd Baylessin kanssa.

- He pelaavat aggressiivisesti ja pidän siitä. Koponen on ollut jo hyvä harjoituksissa, mutta ottelussa hän pelaa vieläkin paremmin.

Suomalaisvalmentaja: "Koposen pelinjohto oli erinomaista"

Las Vegasin Cox Pavilionin lehtereiltä Koposen edesottamuksia seuraava kokenut suomalaisvalmentaja piti Koposen avausta mallikkaana.

- Koponen on selvästi kesäliigassa joukkueen luottopelaaja. Valmentajan ohjeet liikkuivat kentälle jatkuvasti Petterin kautta. Petteri jännitti alussa ja heitti heittonsa rautaan, mutta hänen pelinjohtonsa oli erinomaista, rauhallista ja rakentavaa. Hän löysi isot miehet ja heittäjät ajallaan ja otti omat ratkaisut oikeisiin paikkoihin. Portlandin peli oli rauhallisen varmaa aina kun Petsku oli kentällä.

Suomalaisvalmentajan näkökulmasta Koposen fyysiset edellytykset riittävät Las Vegasissa nähdyn perusteella NBA-tasolle.

- Petskua on kritisoitu fysiikan puutteesta, mutta se ei näkynyt ainakaan ensimmäisessä pelissä. Hänen nopeutensa riitti erittäin hyvin tälle tasolle. Puolustuksessa Petsku oli aivan erinomainen, häntä vastaan ei tehty yhtään koria. Vaihtopenkillä hän kävi ainoastaan omasta pyynnöstä hiukan väsyttyään.

Cox Pavilionin katsomossa liehui Portland-Washington-ottelun aikana myös Suomen lippu. Suomalaisvalmentaja toteaa, että Koposella on kaikki edellytykset pelata jatkossa entistäkin paremmin.

- Olen nähnyt neljän päivän aikana noin 14 peliä, eikä Petskun pelinjohto ole hävennyt minkään joukkueen pelinrakennukseen verrattuna. Alkujännitys on nyt selvästi karinnut pois ja on mielenkiintoista nähdä, miten Petsku pelaa jatkossa.

Koponen on tositoimissa taas ensi yönä Suomen aikaa, kun Portland kohtaa Sacramento Kingsin. Sacramenton avauspelintekijänä Las Vegasin kesäliigassa on 191-senttinen, 24-vuotias Quincy Douby, joka on pelannut kaksi edellistä Kingsin NBA-joukkueessa.

 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

7.2.2018 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen loppukaudeksi Kotkaan

Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.

NBA-matkasta unohtumaton startti 6. pelaajien vuodelle – ”Upea kokemus”

NBA-matkan voittajat Matti ja Henri näkivät aitiopaikoilta Lauri Markkasen ennätysillan ja pääsivät tapaamaan suomalaistähteä New Yorkissa.

17.1.2018 12:00 Suomalaiset ulkomailla

Lauri Markkasesta ensimmäistä kertaa vuoden koripalloilija

Vastikään NBA:n ennätyksen taalaliigan historian kaikkien aikojen nopeimmin 100 onnistunutta kolmen pisteen heittoa upottaneena pelaajana kirjauttanut Lauri Markkanen, 20, on nimetty ensimmäistä kertaa urallaan Suomen urheilutoimittajien valinnoissa vuoden koripalloilijaksi. Markkanen katkaisi Petteri Koposen kuusivuotisen putken vuoden koripalloilijana.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

29.12.2017 14:55 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomille pesti Kroatian liigaan

Alkukaudella Liettuan liigassa pelannut ja joulukuussa Helsinki Seagullsia edustanut Susijengi-laituri Carl Lindbom, 26, on solminut sopimuksen Kroatian liigaa pelaavan KK Osijekin kanssa. 206-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti tekee ensiesiintymisensä uuden joukkueensa paidassa 6. tammikuuta Kroatian cupin kotiottelussa KK Sibenikiä vastaan.

Erik Murphy ei jatka Nanterressa

Ranskan Pro A -liigan kärkikahinoissa pelaavaa Nanterre-92:a syyskaudella edustanut Susijengi-laituri Erik Murphy, 27, ei jatka ranskalaisjoukkueessa uuteen vuoteen. 208-senttinen Murphy pelasi viimeisen ottelunsa Nanterren paidassa viikonloppuna, kun joukkue voitti kotikentällään Chalon/Saonen.

2.12.2017 15:00 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisoissa menestynyt Susijengi ja Lauri Markkanen ehdolla vuoden urheiluilmiöksi, Markkanen kisaa myös vuoden läpimurrosta

Vuoden 2017 EM-kotikisoissa voittoja kerännyt ja ennätysyleisöjä hurmannut Susijengi nuoren tähtensä Lauri Markkasen johdolla kisaa vuoden 2017 urheiluilmiön palkinnosta Suomen Urheilugaalassa. Markkanen nimettiin lauantaisessa ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa myös kisaamaan vuoden läpimurrosta.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

18.11.2017 16:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin Carl Lindbom ei jatka Liettuassa

Alkusyksyllä kaksivuotisen sopimuksen liettualaisen Juventus Utenan kanssa allekirjoittanut Tapiolan Hongan kasvatti Carl Lindbom, 26, ei jatka Liettuassa. Susijengiä viime syyskesän EM-kotikisoissa edustanut 206-senttinen iso laitahyökkääjä etsii paraikaa uutta seuraa.

Näytä lisää vastaavia