Latvia rynnisti Suomen kumoon Tapiolassa

29.7.2008 Suomen naisten maajoukkue kohtasi tiistai-iltana Pekingin olympialaisiin suuntaavan Latvian kotikentällään Tapiolan Urheiluhallissa. Suomi keikkui päätösneljänneksen alussa vain viiden pisteen päässä Latviasta, mutta sai seuraavilla minuuteilla shokkihoitoa. Pelivireeseen päästyään Latvia vei ottelun viimeiset minuutit nimiinsä 23-3 ja voitti ottelun 82-57 (39-27).

- Meillä on takanamme hyvin intensiivinen harjoitusjakso ja ottelun lopussa väsymyksemme alkoi toden teolla näkyä. Niin kauan kuin pelimme pysyi kasassa, pelasimme hyvin lupaavaa koripalloa, totesi Suomen päävalmentaja Domingo Diaz.

Latvia ei esittänyt avausjaksolla ihmeitä, mutta ihastutti Tapiolan Urheiluhallin yleisöä kauniilla peruskoripallolla. Latvialaiset pääsivät yhtenään takaoveen tai vapaaseen heittopaikkaan, kun taas Suomea piti pystyssä lähes yksin Niina Laaksonen (19/8), jolle Latvia ei löytänyt vastausta.

Puoliajan jälkeen Suomi korjasi kosmetiikkavirheet puolustuksessaan ja alkoi Tiina Stenin (10/8) ja kotiyleisönsä edessä vireessä olleen Sandra Välikosken (6/5) johdolla kiriä Latvian 12 pisteen taukojohtoa umpeen. Suomi kuroi Latvian etumatkan useaan otteeseen viiteen pisteeseen, mutta ei päässyt kertaakaan lähemmäksi. Suomalaispuolustukselle tapahtui juuri sen verran nukahduksia, että Latvia pysytteli 5-10 pisteen karkumatkalla.

Ottelun päätösneljännes alkoi väsytyskamppailulla, jossa molemmat joukkueet tukkivat puolustuspäätynsä täydellisesti. Suomen kavennettua tilanteeksi 54-59 Latvia rankaisi lähes välittömästi 9-0-jaksolla. Peliminuuttien vähentyessä Latvian koko kentän prässi tehosi. Latvia takoi lopulta taululle 25 pisteen voittolukemat.

Olympiatason vastus

Suomen ykkönen oli jo avausjaksolla 15 pistettä nostellut Niina Laaksonen, joka Taru Tuukkasen poissaollessa oli Suomen hyökkäyspään ykkösvaihtoehto. Myös Tiina Stenin ja Sandra Välikosken röyhkeät otteet miellyttivät Diazia.

- Väsymyksestä huolimatta pelaajamme näyttivät olympiajoukkueelle, että koripalloa osataan pelata myös pohjoisessa. Mitä useampi pelaaja onnistuu valmistavissa maaotteluissa, sitä enemmän meillä on arsenaalia EM-karsintoihin.

Diazia ja Tapiolan yleisöä ilahdutti myös kokeneen kaksikon Mari Puustinen (0/0)-Susanna Rinta (2/2) paluu Suomi-paitaan. Kaksikko ei ole ehtinyt vielä harjoitella kunnolla maajoukkueen kanssa, mutta molemmat toivat varmuutta Suomen joukkuetyöskentelyyn.

- Toivottavasti saamme pitää Marin ja Susannan maajoukkuevahvuudessa aina syksyn loppuun asti. He nostavat kokemuksellaan välittömästi joukkueen pelin tasoa, Diaz totesi.

Suomi onnistui Heta Korpivaaran (7/6) ja Sanna Heleniuksen (5/6) johdolla pitämään Euroopan parhaaksi naiskoripalloilijaksikin kutsutun Anete Jegabsone-Zogotan kohtuullisen pienissä pistelukemissa (11/1). Latvia kuitekin vastasi haasteeseen leveällä arsenaalilla, sillä peräti kuusi latvialaispelaajaa ylsi 11-14 pisteen saldoon.

Puolustuksessa Latvian suurin huomio keskittyi pelintekijä Reetta Piipariin (6/3/5 syöttöä). Käynnistettyään ottelun kolmen pisteen heitolla ja koriin johtavalla syötöllä Piipari sai kimppuunsa Latvian takamieskaksikon Anda Eibele (0/0)-Gunta Basko (1/5), joka piti Piiparin pihdeissään ottelun loppuun asti.

Diaz toivotti ottelun jälkeen Latvialle hyvää matkaa Pekingiin ja vaikutti varovaisen toiveikkaalta viikonlopun Liettua-otteluiden lähestyessä. Etenkin Suomen 46-37-levypallovoitto miellytti Diazia.

- Kaikki, jotka tietävät jotain koripallosta, näkivät pelissämme tänään paljon hyvää. Joukkuetyöskentelymme oli paikoin erinomaista ja levypallopelissä olimme ajan tasalla. Vielä kun saisimme teroitettua puolustuksemme kansainväliselle tasolle, voimme lähteä EM-karsintoihin hyvillä mielin.

Suomi - Latvia 57-82 (15-16, 27-39, 52-59), naisten maaottelu, Espoo 29.7.2008

 

Reetta Piipari

6/3

/5 syöttöä

Mari Puustinen

0/0

 

Susanna Rinta

2/2

 

Sanna Helenius

5/6

 

Sandra Välikoski

6/5

/5 virhettä

Niina Laaksonen

19/8

 

Heta Korpivaara

7/6

 

Riikka Lehtonen

0/0

 

Tiina Sten

10/8

/5 virhettä

Piia Harkko

0/1

 

Minna Sten

2/1

 

Kahden pisteen heitot 12/37 (32,4%), kolmen pisteen heitot 6/27 (22,2%), vapaaheitot 15/20 (75,0%).

 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

15.11.2017 23:59 Maaottelu

Slovenia karkasi Susiladiesilta Celjessä

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaikkunansa toisen ja viimeisen ottelun Slovenialle Celjessä. Prässäävä ja fyysinen Slovenia pakotti Suomen runsaisiin pallonmenetyksiin, joiden myötä kotijoukkue karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kohti 97-57 (54-23) -voittoa.

15.11.2017 Maaottelu

Annika Holopaisella selvät aseet Slovenian kaatoon

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.

11.11.2017 Maaottelu

EM-hopeamitalisti Ranska odotetun kova pala Susiladiesille

Suomen koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi selkeästi EM-karsintaottelussa hallitsevalle EM-hopeamitalisti Ranskalle Töölön Kisahallissa. Isokokoinen, urheilullinen ja taitava Ranska pisti jo avausneljänneksellä pelin pakettiin jyräten kohti 44-103 (23-61) -voittoa.

Näytä lisää vastaavia