Naisten maajoukkue haastaa kolmesti Liettuan Tapiolassa

31.7.2008

Elokuun 13. päivänä käynnistyviin Euroopan A-divisioonan otteluihinsa valmistautuva Suomen naisten koripallomaajoukkue saa vieraakseen viime kesän EM-kisojen kuutosen Liettuan kolmeen maaotteluun, jotka pelataan Tapiolan Urheilutalon parketilla 1.-3.8.

Rivejään nuorentanut Liettua valmistautuu Suomen tavoin EM-kisapaikan metsästykseen jäätyään viime kesän EM-lopputurnauksessa ensimmäisenä joukkueena vaille paikkaa Pekingin olympialaisiin. EM-kisoista olympialiput lunastivat viisi ensimmäistä. Liettua hävisi sijoituspelinsä viidennestä sijasta Tshekille.

Suomi kohtasi vastikään EM-nelosen Latvian. Ottelusarja balttijoukkueita vastaan tarjoaa Domingo Diazin ja Jukka Mantereen valmentamalle Suomelle todellisen opin paikan.

- Hienoa, että saimme järjestettyä Liettuaa vastaan kolme peliä. Toivottavasti opimme niistä paljon. Liettuaa vastaan lähdemme ensimmäiseen koitokseen keskittymällä ainoastaan omaan pelaamiseemme. Seuraavissa otteluissa huomioimme jo vastustajankin tekemisiä ja opettelemme pelien voittamista, suunnitteli Suomen kokenut apuvalmentaja Mantere.

Liettua ei omaa suuria tähtiä, mutta on sitäkin parempi joukkuepelaamisessaan. Suomeen saapuvista liettualaisista pelintekijä Sandra Valuzyte tehtaili EM-kisoissa 10,1 pistettä ottelua kohden ollen joukkueensa toiseksi paras korintekijä. 190-senttinen Agne Ciudarine (10,0) tuli tiukassa vanavedessä.

- Liettua kuuluu Euroopan ehdottomiin huippuihin ja koripallo on maan ykköslaji. Vaikka joukkue on kokonaisilmeeltään hieman viime vuodesta nuorentunut, ovat EM-kisojen avainpelaajat pysyneet lähes kaikki joukkueessa. Kyllä Liettuassa meille riittää haastetta, Mantere luonnehtii.

Ratkaisijakaarti laajenee

Suomen valmistautumisjaksoa ovat haitanneet muutamat avainpelaajien loukkaantumiset. Maajoukkuekapteeni Taru Tuukkanen on sivussa tositoimista polvivamman vuoksi. Tuukkasen tähtäimessä on kuntoutuminen 13. elokuuta käynnistyviin A-divisioonan otteluihin.

Liettua-otteluihin Suomi joutuu myös ilman Heta Korpivaaraa, joka pyöräytti nilkkansa tiistain Latvia-maaottelussa. Jo Latvia-pelissä esiintyneet konkarit Mari Puustinen ja Susanna Rinta pelaavat Liettuaa vastaan.

- Loukkaantumisia kun tulee, on meillä erinäköiset johtotähdet parketilla. Tietenkin Niina Laaksosen ja Reetta Piiparin roolit korostuvat, mutta uutena heittäjänä joukkueesta nousee mm. Tiina Sten, Mantere kertoo.

Liettua-maaotteluiden jälkeen Suomen naiset suuntaavat Kööpenhaminaan, jossa pelataan 4.-8.8. Pohjoismaiden mestaruuskilpailut. EM-karsinta-avauksessaan Suomi kohtaa Tapiolassa Bosnia-Hertsegovinan 13.8.

- Kaikki tekeminen tähtää tällä hetkellä EM-karsintojen alkuun. Silloin alkaa meidän omat olympialaisemme, Mantere virnistää.

A-divisioonan lohkossaan Suomi kohtaa bosnialaisten lisäksi Euroopan huippumaihin lukeutuvat Italian, Puolan ja Turkin. Lohkon kaksi parasta selviytyy varmuudella vuoden 2009 EM-lopputurnaukseen.

Liettua-maaottelut Espoossa 1-3.8.

  • 01.08. Suomi – Liettua, naisten maaottelu, klo 18:00 Tapiolan Urheiluhalli
  • 02.08. Suomi – Liettua, naisten maaottelu, klo 15:00 Tapiolan Urheiluhalli
  • 03.08. Suomi – Liettua, naisten maaottelu, klo 15:00 Tapiolan Urheiluhalli

Suomen kokoonpano

#

Nimi

 

Pituus

Syntynyt

Seurajoukkue

4

Piipari

Reetta

172 cm

22.01.1980

free agent

6

Puustinen

Mari

179 cm

18.08.1979

free agent

7

Rinta

Susanna

176 cm

07.02.1979

Espoo Team

8

Helenius

Sanna

183 cm

31.03.1984

free agent

9

Välikoski

Sandra

185 cm

22.03.1989

Espoo Team

10

Laaksonen

Niina

185 cm

14.12.1984

Phard Napoli, ITA

11

Korpivaara

Heta

185 cm

08.08.1984

free agent

12

Lehtonen

Riikka

180 cm

21.10.1982

free agent

13

Sten

Tiina

188 cm

18.06.1985

free agent

14

Harkko

Piia

180 cm

08.01.1987

Catz

15

Sten

Minna

187 cm

21.12.1987

Catz

Päävalmentaja: Domingo Diaz
Apuvalmentaja: Jukka Mantere
Joukkueenjohtaja: Lea Hakala

Liettuan kokoonpano

#

Nimi

 

Pituus

Syntynyt

 

4

Zygelyte

Egle

168 cm

1984

 

5

Sauliute

Milda

175 cm

1981

 

6

Petronyte

Gintare

196 cm

1989

 

7

Bimbaite

Ausra

179 cm

1982

 

8

Ciudariene

Agne

189 cm

1979

 

9

Valentiene

Rima

170 cm

1980

 

10

Staugaitiene

Daina

182 cm

1980

 

11

Margeviciute

Rima

188 cm

1981

 

12

Kuktiene

Vita

186 cm

1980

 

13

Valuzyte

Sandra

176 cm

1982

 

14

Stakneviciene

Egle

190 cm

1985

 

15

Razmaite

Diana

196 cm

1975

 

16

Luksyte

Greta

176 cm

1987

 

Päävalmentaja: Rutenis Paulauskas
Apuvalmentajat: Dalia Kurtinaitiene, Mantas Sernius
Joukkueenjohtaja: Arvydas Tamauskas



Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/

Reetta Piiparin johtama Suomi ottaa kolmesti mittaa EM-kisojen kuutosesta Liettuasta Espoossa 1.-3.8.
Niina Laaksosen ja kumppaneiden tekeminen tähtää 13.8. käynnistyviin EM-karsintoihin.
Taru Tuukkasen ja Heta Korpivaaran poissaollessa mm. Tiina Steniltä (kuvassa) odotetaan Liettua-peleissä lisävastuun kantoa. Kuvat: Francois Perthuis.