Naisten maajoukkue piinasi siipirikkoisenakin Liettuaa

1.8.2008 Pahasti vajaalukuinen Suomen naisten maajoukkue piti viime kesän EM-kisojen kuutosta Liettuaa tiukoilla kolmen neljänneksen ajan Tapiolassa pelatussa maaottelussa. Ilman kolmea avausviisikon pelaajaansa peliin lähtenyt, mutta hienosti taistellut Suomi kuitenkin väsähti ja hävisi lukemin 52-63 (30-35).

Jo ennestään sivussa olleiden Taru Tuukkasen ja Heta Korpivaaran seuraksi sairastuvalle liittyi maajoukkueen viimeistelyharjoituksissa ennen Liettua-ottelua Niina Laaksonen. Suomalaissentteri pyöräytti nilkkansa ja on lääkärin määräyksestä seuraavan viikon poissa tositoimista.

Tuukkanen potee lievää polvivammaa ja Korpivaara niin ikään pyörähtänyttä nilkkaa.

- Olen erittäin tyytyväinen siihen, miten pelaajamme taistelivat tänään. Epäonni on seurannut meitä, mutta ne jotka pelaamaan pystyivät, pelasivat asenteella, kehui maajoukkueen espanjalaisluotsi Domingo Diaz suojattejaan.

- On totta, että väsähdimme lopussa. Silti peruskonseptimme toimi koko ajan. Kuulin pelaajien kommunikoivan, puolustus toimi ja hyökkäyksessäkin oli hetkensä.

"Nuoret onnistuivat"

Loukkaantumiset kasaavat vastuun taakkaa erityisesti pelintekijäosastolla sekä korin alla. Suomen pelinjohtaja Reetta Piipari uurasti lähes täydet minuutit Liettuan puolustuspaineen alla, kun hänen tuuraajakseen kaavailtu Mari Puustinen ei pelannut selkävaivansa vuoksi. Isosta kalustosta Tiina Sten ei lepohetkiä saanut lainkaan ja vasta tänä kesänä maajoukkueeseen ensi kertaa nostettu Sandra Välikoskikin puursi yli 33 minuuttia.

- Nuoret pelaajat ottivat tänään ison askeleen eteenpäin. He saivat ja ottivat vastuuta. Se on hyvä asia. Silti pitää toivoa, että kierre menee poikki. Olemme käytännössä menettäneet pelaajan per päivä tahdilla, pudisteli Piipari epäuskoisesti päätään.

Piiparin johdolla Suomi avasi ottelun terävästi. Gran Canarialla viime kauden ammattilaisena pelannut Piipari teki Suomen kahdeksan ensimmäistä pistettä. Tasatilanteessa Suomi oli vielä lukemissa 30-30. Sen jälkeen Liettua piti johtoa hallussaan, muttei saanut suurempaa irtiottoa aikaiseksi.

Lopullisesti voiton Liettualle sinetöi Aura Bimbaite, joka heitti ottelun kuusi pistettään ratkaisevissa vaiheissa kolmen pisteen viivan takaa. Voittajista Daina Staugaite viimeisteli 12, Gintare Petronyte sekä Egle Stakneviciene 11 pistettä.

Piipari ja Tiina Sten heittivät kummatkin Suomelle 15 pistettä. Päävalmentaja Diaz halusi myös nostaa heidän rinnalleen nuoren kaartin pelaajia.

- Sandra (Välikoski) pelasi hyvin ja Minna Sten joutui 20-vuotiaana kovaan paikkaan, mutta suoriutui erinomaisesti. Minnalla oli vastassa Euroliiga-sentteri, joka oli valmentamaani Espanjaa vastassa viime MM-kisoissa, Diaz valotti.

Suomi saa revanssimahdollisuuden jo lauantaina, kun joukkueet kohtaavat uudelleen Tapiolassa. Kolmannen kerran Suomi ja Liettua ottavat samaisella areenalla yhteen sunnuntaina.

Domingo Diaz ei ole antanut loukkaantumiskierteen lannistaa itseään ja uskoa omiin.

- Vuonna 2003 etenimme seurajoukkueen kanssa EuroCupin Final Fouriin kahdeksalla pelaajalla. Niillä on mentävä, joita käytettävissä on.

Suomi – Liettua 52-63 (30-35), naisten maaottelu, Espoo 1.8.

Reetta Piipari

15/5

/4 syöttöä

Mari Puustinen

0/0

 

Susanna Rinta

4/3

 

Sanna Helenius

7/6

 

Sandra Välikoski

4/4

 

Riikka Lehtonen

2/0

 

Tiina Sten

15/5

 

Piia Harkko

0/0

 

Minna Sten

5/5

 

Liettuan parhaat: Gintare Petronyte 11/8, Daina Staugaitiene 12/2, Egle Stakneviciene 11/2.

Lue myös artikkeli "Naisten maajoukkue haastaa kolmesti Liettuan Tapiolassa".



Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/
 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

15.11.2017 23:59 Maaottelu

Slovenia karkasi Susiladiesilta Celjessä

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaikkunansa toisen ja viimeisen ottelun Slovenialle Celjessä. Prässäävä ja fyysinen Slovenia pakotti Suomen runsaisiin pallonmenetyksiin, joiden myötä kotijoukkue karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kohti 97-57 (54-23) -voittoa.

15.11.2017 Maaottelu

Annika Holopaisella selvät aseet Slovenian kaatoon

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.

11.11.2017 Maaottelu

EM-hopeamitalisti Ranska odotetun kova pala Susiladiesille

Suomen koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi selkeästi EM-karsintaottelussa hallitsevalle EM-hopeamitalisti Ranskalle Töölön Kisahallissa. Isokokoinen, urheilullinen ja taitava Ranska pisti jo avausneljänneksellä pelin pakettiin jyräten kohti 44-103 (23-61) -voittoa.

Näytä lisää vastaavia