Suomen naiset nöyrtyivät toistamiseen Liettualle
2.8.2008
Suomen naisten maajoukkue lähti lauantain maaotteluun Liettuaa vastaan entistä vajaalukuisempana, kun joukkueen kokoonpanosta puuttui polvivamman takia kokenut Susanna Rinta ja vatsatautinen Piia Harkko. Näin ollen maajoukkueen espanjalaisluotsilla Domingo Diazilla oli käytettävissään ainoastaan seitsemän pelaajaa. Suomi taisteli ja teki kaiken minkä pystyi, mutta Liettuan laajempi materiaali ja tiheämpi pelaajarotaatio olivat yksinkertaisesti liikaa. Ottelun loppuluvut kirjattiin Liettualle 50-81 (29 -38). Suomelta oli ennestään sairastuvalla aloitusviisikon pelaajat Heta Korpivaara (nilkka), Niina Laaksonen (nilkka) ja Taru Tuukkanen (polvi). - On hyvin vaikeaa pelata ainoastaan seitsemällä pelaajalla, virheitä tulee väistämättä. Joukkueen pelistä paistoi kuitenkin positiivinen asenne ja mielestäni on tärkeää tulevaisuutta ajatellen, että pelaajani pelaavat kovia otteluita myös väsyneenä. Tämä kasvattaa erityisesti pelaajieni henkistä puolta, totesi Domingo Diaz pelin jälkeen. Reetta Piipari aloitti perjantain tapaan pelintekijäntontilla ja uurasti suuret minuutit, Mari Puustisen pelatessa ainoastaan hetkellisesti selkävaivojen takia. Piipari (14/2/3 syöttöä) johti peliä mallikkaasti, puolusti hyvin ja sytytti Suomen vielä taisteluun ottelun loppupuolella. Suomen onnistujiin lukeutuivat myös Tiina Sten (15/6), Minna Sten (6/9), Sanna Helenius (8/4) ja iloista peliä esittänyt Sandra Välikoski (3/5). Suomi avasi ottelun Minna Stenin onnistuneella kolmen pisteen heitolla. Liettua otti kuitenkin ottelun haltuunsa, lähinnä vahvan hyökkäyslevypallopelin, tarkkojen heittojen ja aggressiivisen puolustuksen ansiosta. Suomalaiset pelaajat haastoivat hyökkäyspäässä pitkät liettualaiset, mutta epäonnistuivat viimeistelyssä. Liettua onnistui niin läheltä kuin kaukaakin ja eroa alkoi syntyä. Liettualaiset heittivät ensimmäisessä erässä kahden pisteen heittonsa 67 prosentin tarkkuudella pussin pohjalle, Suomen vastaavien heittojen jäädessä 38 prosenttiin. Liettua lisäsi höyryä ottelun edetessäLiettua aloitti toisen jakson vahvasti hallitsemalla levypallokahinoita molemmissa päissä ja rankaisemalla Suomea armotta kaukoheitoilla hankittuaan ensin hyökkäyslevypallon haltuunsa. Pallo liikkui nopeasti pelaajalta toiselle ja vapaa heittäjä löytyi helposti. Suomella oli vaikeuksia saada omaa hyökkäyspeliään toimimaan Liettuan tiiviin paikkaprässin ansiosta. Lukuisat pallonmenetykset leimasivat toista jaksoa. Johdettuaan yhdeksällä pisteellä (29-38) puoliajalla, lisäsi Liettua pökköä pesään kolmannella jaksolla. Pienellä rotaatiolla pelannut Suomi ei pysynyt kyydissä. Suomi teki jakson aikana ainoastaan kuusi pistettä Liettuan 29 pistettä vastaan. Helenius, Piipari ja Välikoski yrittivät päätösjaksolla kuroa eroa umpeen, mutta vieraiden karkumatka oli auttamattoman suuri. Taistelustaan huolimatta Suomen tappiolukemat kirjattiin 50-81. - Liettuan joukkue on erittäin urheilullinen ja nopea joukkue. Heillä on myös intensiivinen rotaatio, joka tuotti meille ongelmia, Diaz arvioi. Perjantaina Suomi taipui Liettualle joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa 11 pisteen erolla. Joukkueet lyövät yhteen vielä kolmannen kerran Espoon Tapiolassa sunnuntaina. - Emme aio vaihtaa taktiikkaa huomiseksi. Kuinka voisimmekaan, kun meillä on käytännössä vain kuusi pelaajaa? Yritämme tulla hyvällä keskittymisellä huomiseen peliin ja toivottavasti voimme yllättää Liettuan, pohdiskeli Diaz. Suomi – Liettua 50 – 81 (29–38), naisten maaottelu, Espoo
Liettuan parhaat: Sandra Valuzyte 14/3, Gintare Petronyte 13/7, Agne Ciudariene 10/1. Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/
|
Reetta Piipari ja kumppanit joutuivat suururakan eteen taistellessaan vajaalukuisena Liettuan suurempaa rotaatiota vastaan.
Mm. Sanna Helenius onnistui päätösjaksolla, mutta Liettua oli ennättänyt jo liian kauas karkuun.
Domingo Diazin luotsaama Suomi iskee kolmannen kerran Liettuan kanssa yhteen sunnuntaina. Kuvat: Tomi Kaminen.
|
