18-vuotiaat tytöt taipuivat Hollannille, etenivät alempaan loppusarjaan

10.8.2008 EM-alkusarjan lohkovoiton jo varmistanut Hollannin 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue karkasi Suomea vastaan pahimmillaan 18 pisteen johtoon alkusarjan päätösottelun avausjaksolla. Suomi sinnitteli sisukkaasti vielä heiton päähän, mutta joutui taipumaan lopulta yhdeksällä pisteellä, 67-76 (35-49).

Voitolla Suomi olisi varmistanut pääsyn alempaan EM-jatkosarjaan jumbokamppailujen sijaan, mutta tappion myötä Suomen kohtalo lipui lohkon viimeisen otteluparin käsiin. Kun Unkari kukisti myöhäisottelussa Bosnia-Hertsegovinan, Suomi eteni turnauksen alempaan jatkosarjaan pelaamaan sijoista 9.-16.

- Aikamoinen taistelu. Pidettiin lohkon ainoa puhtaan pelin joukkue tiukoilla loppuun asti. Olo on vähän kuin olympiaurheilijalla, joka olisi tehnyt alkuerissä henkilökohtaisen ennätyksensä mutta jäi aikavertailussa rannalle, puuhkaisi Suomen päävalmentaja Ilpo Rantanen.

Kun Hollanti onnistui puolustamaan Suomen pelinjohtaja Kia Ignatiuksen (4/4/4 syöttöä) pois tolaltaan, Suomi ei saanut normaalia hyökkäyspeliään käyntiin lainkaan. Pitkä Hollanti heitti hyvillä prosenteilla lähietäisyyksiltä ja karkasi 30-48-johtoon, kun puoliaika oli kahden minuutin päässä.

Toisella puoliajalla Suomen puolustus sai kuitenkin otteen hollantilaisista ja Suomi pääsi vähän kerrallaan tuntumaan. Päätösneljänneksen alussa Suomi onnistui pitämään Hollannin lähes kuusi minuuttia ilman ainuttakaan pelitilannekoria ja nousi Titta Lepistön (4/4) noston jälkeen kahden pisteen päähän tilanteessa 62-64.

- Avausjaksolla yritimme kaikkia mahdollisia puolustusmuotoja vuoroin, mutta mikään ei tehonnut. Puoliajan jälkeen aloimme sekoittaa puolustusmuotoja, joka sai Hollannin hämmennyksiin.

Suomelta ei kuitenkaan löytynyt ottelun lopussa varmaa ratkaisijaa, ja Hollanti pääsi kaunistelemaan vapaaheittoviivalta ja kahdesta perättäisestä nopeasta hyökkäyksestä taululle yhdeksän pisteen eron.

Suomi haki alkulohkostaan yhden voiton ja kolme tappiota. Vaikka tappiot olivat verrattain niukkoja, alempaan loppusarjaan pääseminen miellyttää Rantasta.

- Näiden kisojen taso on tavattoman kova. Sitä ei voi kukaan sellainen ymmärtää, joka ei matseja itse pääse näkemään. Alempi jatkosarja tuo mukanaan neljä kovatasoista ottelua ja meidän tavoitteemme on tietysti sijoittua niin hyvin kuin mahdollista.

Rantanen ei myöskään voinut olla spekuloimatta lohkojakojen epätasaisuudella.

- Kisojen ehdottomassa kuolemanlohkossa pelasivat Viro, Slovenia, Makedonia, Portugali ja Israel. Makedonian kaltainen vahva koripallomaa tipahti lohkosta alempaan loppusarjaan, vaikka olisi pelillisten esitystensä puolesta kuulunut selkeästi ylempään. Sitten taas esimerkiksi Belgia, joka ei ole Makedonian tasoa, pääsi helpommasta lohkosta paremmalla korisuhteella ylempään loppusarjaan.

- Saimme hyvän taistelun aikaiseksi. Kaikki voivat olla ylpeitä suorituksestaan, vaikka mitalisijat jäivät saavuttamattomiin.

Suomen pisteykkönen oli Meriem Eerikinharju (17/2), joka sai tukea Julia Salmiolta (13/8/3 syöttöä), Saara Väreeltä (8/4/3 syöttöä) ja Essi Punkkiselta (8/2).

 

Suomi - Hollanti 67-76 (35-49), 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisojen alkusarjaa, Skopje (Makedonia) 10.8.2008

Meriem Eerikinharju 17/2, Julia Salmio 13/8/3 syöttöä, Saara Väre 8/4/3 syöttöä/3 riistoa, Essi Punkkinen 8/2, Suvi Hakkarainen 6/1, Johanna Lemmetty 4/6, Kia Ignatius 4/4/4 syöttöä, Titta Lepistö 4/4, Linni Heino 2/4, Tiia Havio 1/0, Mirka Kilpijärvi, Moona Owusu.

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

9.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaille tytöille jatkoaikatappio Bulgariaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi tappion alkulohkonsa viimeisessä pelissä jatkoajan jälkeen Bulgarialle loppunumeroin 91-87 (42-43, 81-81).

8.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaat tytöt tärkeään voittoon Puolasta

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi toiseksi viimeisen alkulohkopelinsä B-divisioonan EM-kisoissa. Suomi aloitti räväkästi ja rehki puolustuksen kautta johdon, joka ailahteluista huolimatta pysyi pelin loppulukemiin 69-72 (32-33) asti.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

Näytä lisää vastaavia