Honka sopimuksiin Vanjoen ja Cummingsin kanssa

11.8.2008 Koripallon hallitseva miesten Suomen mestari Espoon Honka on solminut sopimukset jo aiemminkin seurassa pelanneiden Anselmi Vanjoen, 20, ja Monte Cummingsin, 31, kanssa. Vanjoen sopimus kattaa seuraavat kolme vuotta ja Cummingsin ensi kauden.

Takamiehenä pelaava 193-senttinen Vanjoki oli jo lähdössä Joensuun Katajaan, mutta opiskelupaikka ratkaisi hänen pysymisensä Espoossa.

- Opiskelen Teknillisessä korkeakoulussa Espoon Otaniemessä, joten seura valikoitui senkin puolesta luontevasti. Honka on hyvä ratkaisu uran jatkolle, sanoo espoolaisseurassa kahta peräkkäistä mestaruutta voittamassa ollut Vanjoki.

Cummings käynnistää jo neljännen kautensa Hongassa. Kimmoisan ja kokeneen, 193-senttisen amerikkalaispelaajan viime kausi päättyi tosin jo 21. helmikuuta kannabiskäryn seurauksena, jolloin Honka purki välittömästi silloisen sopimuksen.

- Honka on testannut Cummingsin useaan otteeseen kevään ja kesän aikana. Tulos on ollut kaikissa testeissä negatiivinen. Cummings on kärsinyt rangaistuksensa ja haluamme antaa hänelle uuden mahdollisuuden, toteaa Hongan manageri Sampsa Rekonen.

Cummings on erittäin kiitollinen seuralleen.

- Tein virheen, joka ei toistu. Haluan kiittää Hongan organisaatiota ja tehdä kaikkeni sen eteen, että mestaruus säilyy Espoossa myös tulevan kauden jälkeen. Olen sen velkaa Hongalle.

Cummings odottaa jo innoissaan tulevaa kautta, joka käynnistyy 3. lokakuuta Hongan kohdatessa viime kevään finaalivastustajansa Kouvot Tapiolan Urheiluhallissa.

- Lähtökohdat kauteen ovat hyvät. Meiltä löytyy sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruutta, sekä liigan ylivoimaisesti paras valmentaja, viittaa Cummings jo viisi kertaa Hongan mestariksi luotsanneen Mihailo Pavicevicin, 50, suuntaan.

Hongalla on Vanjojen ja Cummingsin lisäksi sopimukset maajoukkuemiesten Jukka Matisen ja Kimmo Muurisen sekä Ben Perkinsin, Eldar Skamon, Petri Heinosen, Sasu Salinin, Samuli Vanttajan, Lauri Toivosen ja Vantaan Pussihukista siirtyneen Antto Nikkarisen kanssa.

Petteri Koponen lukeutuu edelleen myös Hongan sopimuspelaajiin, joskin hänen osoitteensa löytyy ensi kaudella NBA:sta tai jostain eurooppalaisesta huippuseurasta.

- Täydennämme joukkuetta yhdellä, pelintekijäksi hankittavalla ulkomaalaispelaajalla. On myös mahdollista, että joukkueeseen liittyy edelleen myös kotimainen pelaaja, kertoo Rekonen.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Henkilöt

Asiat

 
23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

21.3.2024 15:00 Korisliiga

Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Kataja Basketin Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukiellon.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

19.3.2024 09:32 Korisliiga

Alterique Gilbert loppukaudeksi Seagullsin vahvuuteen

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ykkösenä viihtyvä Helsinki Seagulls on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan takapelaajan kanssa.

18.3.2024 10:17 Korisliiga

Salon Vilppaalle 1000 pääsarjaottelua täyteen

Korisliigassa parhaillaan kotiedusta pudotuspeleihin taisteleva Vilpas tarvitsi rajapyykkiin 24 pelikautta.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

Näytä lisää vastaavia