16-vuotiaat tytöt voittivat EM-alkusarjansa, 18-vuotiaille tytöille EM-jatkosarjatappio

12.8.2008 Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen koripallomaajoukkue kesti kuin kestikin Kroatian loppurynnistyksen Bulgarian EM-kisojen alkulohkon päätösottelussa ja voitti jännitysnäytelmän 59-57 (31-29). 16-vuotiaiden tyttöjen edetessä kisojen ylempään jatkosarjaan puhtaalla pelillä aloitti 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue alemman EM-loppusarjan Makedoniassa häviämällä Irlannille 53-59 (22-28).

16-vuotiaat tytöt näyttivät myrskyn merkkejä johtamalla Kroatiaa avausneljänneksen jälkeen 18-6. Kroatian siirtyminen muotoaan vaihtelevaan paikkapuolustukseen tukotti kuitenkin suomalaisten pistehanat.

- Veimme alussa Kroatiaa kuin mätää kukkoa, mutta kadotimme rytmimme, kun he alkoivat pelata paikkaa. Kun puolustimme Kroatian peruspelit pois, he joutuivat pelaamaan 1-1-koripalloa, ja häviämällä ajotilanteet annoimme Kroatialle toisella jaksolla aivan liikaa pisteitä, kertaa Suomen valmentaja Harri Jokela ottelun tapahtumia.

Suomi alkoi hiljalleen palata ottelun hallintaan ja oli noussut 59-50-johtoon, kun ottelua oli jäljellä runsaat kaksi ja puoli minuuttia. Kroatia palasi kuitenkin voittokamppailuun viemällä seuraavan minuutin jakson 7-0.

- Teimme kyllä kaikkemme, mutta Kroatia teki niin kovia koreja, ettemme pystyneet roikkumaan heitoissa mukana, valaisee Jokela loppuhetkiä.

Viimeisen puolitoistaminuuttisen aikana molempien joukkueiden puolustuspää piti. Suomen ja Kroatian heittoyritykset kolahtivat tasapuolisesti rautoihin, ja kun jälleen tupla-tuplan uurastanut Janniina Koivunen (14/12) repäisi ottelun viimeisen levypallon raudoista kaksi sekuntia ennen loppua, pääsi Suomi juhlimaan alkulohkovoittoaan.

- Kroatia oli iso ja romuluinen joukkue, joka tuli paljon kovempaa levypalloihin kuin yksikään joukkue tähän asti. Aikaisemmin olemme hallinneet levypalloja muita joukkueita vastaan, mutta Kroatia roikkui mukana lähinnä levyreiden vuoksi, kertailee Jokela.

Suomen sytyttäjä toisella puoliajalla oli jo edellisessä ottelussa kunnostautunut Emma Välikoski (14/2), joka ei ollut pelannut minuuttiakaan avauspuoliajalla. Koko toisen puoliajan pelannut Välikoski heitti tarkasti (kakkoset 4/5, kolmoset 2/6) ja haki tuttuun tapaan mustelmia ja ruhjeita likaisella työllä.

- Emma oli aivan huikean hyvä. Vaikka hän teki paljon pisteitä, hän ei unohtanut raatajan rooliaan, jakaa Jokela kiitosta.

Koivusen ja Välikosken ohessa Laura Juhola (11/1/3 syöttöä/5 riistoa) pelasi kelpo ottelun. Anette Juvonen (5/2/4 syöttöä) oli Kroatian erikoisvartioinnissa, mutta upotti ottelun ainoan kolmosensa tärkeään paikkaan ottelun loppuvaiheilla. Evita Iiskola (8/4/3 syöttöä/3 riistoa) arasteli Romania-ottelussa saamaansa puujalkaa, mutta kantoi silti kortensa kekoon moitteitta.

Suomella on vuorossa välipäivä, jonka jälkeen vastaan tulevat turnauksen ennakkosuosikkeihin kuuluvat Hollanti ja Slovakia. Jokelan mukaan välipäivä tulee tarpeeseen.

- Meillä on joukkueessa sen verran ruhjeita, että fysioterapeuttimme on joutunut tekemään oikeasti pitkää päivää. Huomenna päivällä käydään uimassa ja illalla alamme valmistautua seuraavaan otteluun.

Alkusarjavoitto vie Suomen kisojen ylimpään jatkosarjaan pelaamaan sijoista 1.-8. Suomen kanssa samasta lohkosta mitalikamppailuun ilmoittautui Romania. Koska Suomi voitti Romanian, Suomella on jatkosarjassa mittarissaan jo valmiiksi yksi voitto.

- Romania-voitto helpottaa jatkoasetelmia. Hollanti ja Slovakia ovat puolestaan molemmat täysin voitettavissa olevia joukkueita, kunhan vain maltamme pysyä omassa peruspelissämme.

Suomi kokisti Kroatian (59-57) ja Romanian (62-53) lisäksi alkusarjassa Montenegron (84-65). Jokela kiittelee kovia alkulohkovastuksia.

- Täällä on hyvin epätasaiset lohkot. On meidän onnemme, että pääsimme näin kovaan alkusarjaan. Jos olisimme pelanneet avausmatsit höpöhöpöjoukkueita vastaan, seuraavat matsit olisivat varmasti paljon vaikeampia. Olemme joutuneet joka pelissä tsemppaamaan täysillä ja se koituu meidän eduksemme.

Roskisdyykkareille kysyntää 18-vuotiaissa

Makedoniassa alempaan EM-jatkosarjaan päätyneet 18-vuotiaat tytöt saivat kehnon alun jatkopeleihinsä häviämällä Irlannille 53-59 (22-28). Suomi johti vielä viisi minuuttia ennen loppua numeroissa 50-45, mutta hävisi seuraavan neliminuuttisen 11-0 ja tipahti kyydistä.

- Tulee mieleen Suomen miesten futismaajoukkue, joka pelaa aina tiukkoja pelejä Portugalin kaltaisia kovia maita vastaan, mutta ei pysty voittamaan Armeniaa ja Azerbaijania, puuskahti Suomen päävalmentaja Ilpo Rantanen.

- Kolmasosa pallonhallinnoistamme päättyi menetykseen ja pelitilanneheitoista noin kolmannes meni koriin. Tällaisissa matseissa roskisdyykkaaminen ja likaisen työn tekijät korostuvat, mutta meillä ei oikein ole tekijöitä sellaiseen.

Suomi sai otteluun vauhdikkaan alun. Suomen johtaessa tilanteessa 15-12 toinen ottelun tuomareista loukkaantui, ja korvaavaa tuomaria jouduttiin odottamaan varttitunnin ajan. Irlanti vetäisi tauon jälkeiset minuutit 10-0 ja nappasi ottelun hallinnan. Suomi pääsi puoliajan jälkeen uudelleen peliin mukaan, mutta joutui taas koetukselle, kun väkevästi puolustaneen Linni Heinon (0/3) lonkka meni sijoiltaan.

- Irlannilla ei ole mitään virtuooseja joukkueessa, mutta he ajavat tauotta korille, pelaavat aktiivista paikkaa ja taistelevat hulluina irtopalloista. Tällaisia joukkueita vastaan on todella vaikea pelata. Lähinnä Essi Punkkinen (4/5) ja Titta Lepistö (10/6) onnistuivat paikoin paikan murrossa, mutta meidän pelastajiksemme heistäkään ei ollut.

Suomi jatkaa jatkosarjaa kohtaamalla keskiviikkona Englannin, joka on Rantasen luonnehdinnan mukaan isompi ja vahvempi versio Irlannin joukkueesta.

- Pelaajat sanoivat matsin jälkeisessä palaverissa, että huominen tavoite on kasvojen pesu, kertoo Rantanen.

 

Suomi - Kroatia 59-57 (31-29), 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisojen alkulohkoa, Botevgrad (Bulgaria) 12.8.2008

Janniina Koivunen 14/12, Emma Välikoski 14/2, Laura Juhola 11/1/3 syöttöä/5 riistoa, Evita Iiskola 8/4/3 syöttöä/3 riistoa, Laura Saarinen 7/4, Anette Juvonen 5/2/4 syöttöä, Taru Madekivi 0/1, Rita Haukkovaara 0/1, Ellen Nurmi 0/1, Annika Holopainen.

Suomi - Irlanti 53-59 (22-28), 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisojen alempaa jatkosarjaa, Skopje (Makedonia) 12.8.2008

Kia Ignatius 12/2/4 riistoa, Titta Lepistö 10/6, Suvi Hakkarainen 8/1, Meriem Eerikinharju 7/9, Saara Väre 5/4, Johanna Lemmetty 5/4, Essi Punkkinen 4/5, Julia Salmio 2/1, Linni Heino 0/3, Tiia Havio 0/0, Mirka Kilpijärvi 0/0, Moona Owusu 0/0.

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

Näytä lisää vastaavia