Kotti maajoukkueesta: ”Kaikki hirveällä motivaatiolla mukana”

14.8.2008 Maajoukkueen vakiokasvoihin kuuluva 205-senttinen FoKoPo-kasvatti Tuukka Kotti on kuntoutunut sormivammasta, joka keskeytti hänen lupaavasti käynnistyneen kautensa Italian liigan Rietin riveissä. Kotin seuraava haaste on miesten EM-karsintaotteluissa, jotka alkavat lauantaina 23. elokuuta kotiottelulla Bulgariaa vastaan. Ennen sitä Kotti ja kumppanit vierailevat Ranskassa kovatasoisessa turnauksessa.

Kotin sopimus kaudelle 2008-09 on yhä syntymättä, mutta ammattilaispelaajan varmuudella hän ei hätäile avoimesta tilanteesta huolimatta.

- Onhan tässä jo muutama vuosi Euroopassa takana, eli kyllä ne näytöt on jo annettu. Loukkaantuminen aiheutti kuitenkin sen, että eri joukkueiden edustajat ovat käyneet katsomassa maaotteluita varmistaakseen sen, että olen varmasti pelikunnossa.

Kotin taival Italian liigassa alkoi ohdakkeisesti, kun suomalaislaituri sai peliaikaa kitsaasti. Tilanne muuttui vuodenvaihteen jälkeen, kun Rieti luovutti senegalilaissentterinsä Pape Sown Puolaan. Loukkaantumista edeltävissä otteluissa Kotti sai paikan Rietin avausviisikossa ja kiitti vastuusta.

- Ikävä tilannehan se oli. Juuri kun tuntui siltä, että läpimurto oli käsillä, kävi näin.

Loukkaantumistilanteessa Kotti mursi sekä luun kämmenselästään että sormensa. Kesän maaotteluissa sekä Liettuaa että Saksaa vastaan Suomi-paidan ylleen pukenut Kotti lepuutteli kipeytynyttä selkäänsä Ukraina-tuplamaaottelussa, mutta muuten loukkaantumiset ovat loistaneet poissaolollaan.

- Kyllä tässä kaikin puolin kunnossa ollaan. Selkä vähän reistaili, mutta se on geneettinen vika. Ei mitään vakavaa, Kotti hymyilee.

Luottamusta kotikenttäetuun

Maajoukkue on ehtinyt pelata neljä ottelua EM-karsintoihin valmistautuessaan. Pekingin olympialaisissa paraikaa urakoivat Liettua ja Saksa kukistivat Suomen kotiyleisönsä edessä, kun taas kahdesta kotiottelusta Ukrainaa vastaan tuloksena oli yksi voitto ja yksi tappio.

- Ekat maaottelut eivät ole missään tapauksessa olleet valmista korista, mutta kuitenkin hyvännäköistä peliä siihen nähden, mitä aikaisempina vuosina tähän aikaan kesästä, Kotti aprikoi.

- Aikaa valmistautua on kuitenkin vielä jonkin verran ja saamme vielä kolme kovaa maaottelua alle, viittaa Kotti viikonloppuna pelattavaan turnaukseen, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Tshekin ja Latvian.

Suomen sairaslista maaotteluissa on ollut pitkä. Kotin lisäksi vuoroin sivussa maajoukkuevahvuudesta ovat olleet loukkaantumisten johdosta Jukka Matinen, Tuomas Iisalo, Hanno Möttölä, Samuel Haanpää, Juha Sten sekä Teemu Rannikko. Vaikka joukkueen saaminen täysivahvuiseksi vie aikansa, Kotti suhtautuu maajoukkueen EM-karsintaprojektiin luottavaisena.

- Kaikki jätkät ovat hirveän hyvällä motivaatiolla messissä ja loukkaantuneet kaverit ovat parantuneet ihan aikataulussa. Me ollaan pelattu niin hyvää korista kuin näin vajaalla porukalla on mahdollista ja kun me ollaan täysilukuisia, näyttää vielä paremmalta.

Suomi kohtaa elo-syyskuun aikana pelattavissa karsinnoissa Bulgarian, Italian, Serbian ja Unkarin - neljä perinteikästä koripallomaata, joiden kanssa samassa seurassa painiakseen sinivalkoisten täytyy panna parastaan.

- Kova lohkohan tämä on ja etenkin Serbia näyttää olevan tikissä, sehän on tainnut voittaa lähes kaikki maaottelunsa tänä kesänä. En kuitenkaan näe mitään syytä sille, että meidän pitäisi nöyristellä näitä maita vastaan. Serbia ja Italiakin pystytään voittamaan, etenkin kotikentällä, uhkuu Kotti.

Karsinnat käynnistyvät 23. elokuuta kotiottelulla Bulgariaa vastaan. Kotti väläyttää, että tuohon päivämäärään mennessä suomalaisyleisö saattaa ehkä jo tietää, missä hän pelaa ensi kaudella.

- Diilejä on keskusteltu läpi kesän eteläiseen ja keskiseen Eurooppaan ja toivottavasti lähipäivinä kuullaan jotain. Mitä pikemmin diili syntyy, sen parempi, koska silloin voin keskittyä sataprosenttisesti maajoukkuekorikseen.

Suomen kokoonpano Ranskan turnauksessa

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Pos.

Seurajoukkue

4

Aki

Ulander

209

29.12.1981

5

Sundsvall Dragons (SWE)

5

Antti

Nikkilä

210

25.08.1978

5

free agent

6

Kimmo

Muurinen

202

23.02.1981

3

Honka, Espoo

7

Shawn

Huff

198

05.05.1984

2

free agent

8

Sami

Lehtoranta

205

13.11.1979

4

Kataja, Joensuu

9

Jukka

Matinen

203

06.11.1978

3

Honka, Espoo

10

Tuukka

Kotti

205

18.03.1981

4

free agent

11

Petteri

Koponen

194

13.04.1988

1

Honka, Espoo

12

Tuomas

Iisalo

195

29.07.1982

2

Kouvot, Kouvola

13

Hanno

Möttölä

209

09.09.1976

4

free agent

14

Petri

Virtanen

183

18.09.1980

1

Kataja, Joensuu

15

Ville

Mäkäläinen

194

27.02.1985

2

free agent

20

Mikko

Koivisto

194

18.04.1987

2

UNC-Greensboro (USA)

 

Päävalmentaja

Henrik Dettmann

Valmentaja

Pekka Salminen

Suomen ottelut Ranskassa

Otteluiden alkamisajat ovat paikallista aikaa.

15.08.

Ranska – Suomi

klo 20:30

Strasbourg, FRA

16.08.

Suomi – Latvia

klo 18:00

Strasbourg, FRA

17.08.

Tshekki – Suomi

klo 15:00

Strasbourg, FRA

Lue myös seuraavat artikkelit



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/
 
26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

19.2.2019 10:25 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu jälleen loppuunmyyty

Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.

14.2.2019 14:17 Susijengi

Susijengi nimetty helmikuun ratkaisevaan MM-karsintaikkunaan

Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.

4.12.2018 14:34 Susijengi

Huikea voitto sähköisti Susijengin Ranska-ottelun lipunmyyntiä entisestään – jo 5200 lippua myyty

Susijengin MM-kisapaikan kohtalo ratkeaa helmikuun karsintaikkunassa, kun joukkue kohtaa Espoossa lohkokärki Ranskan ja matkaa sen jälkeen Venäjän vieraaksi. Maanantai-iltana sinnikkyytensä osoittanut Susijengi on saamassa Ranska-otteluun tuekseen jälleen täyden kotiareenan.

5.7.2018 10:49 Susijengi

Susijengin Islanti-ottelussa tehtiin Euroopan karsintojen yleisöennätys

Maanantaina loppuunmyyty Hartwall Arena todisti, kun Susijengi peittosi Islannin pistein 91-77 (44-41) ja eteni MM-jatkokarsintoihin alkulohkon kakkosena.

3.7.2018 10:58 Susijengi

Miten jatkossa? Näin jatkuu Susijengin matka kohti Kiinan MM-kisoja

Susijengi eteni maanantai-iltana lohkokakkosena jatkoon omasta MM-karsintojen alkulohkostaan peittoamalla Islannin täpötäyden Hartwall Arenan valvovan silmän alla. Susijengillä on edessään syys-, marras- ja helmikuussa pelattavat kivikovat karsintaikkunat.

29.6.2018 21:19 Susijengi

Susijengi taipui Tshekin kovassa käsittelyssä – Nuutinen Suomen valopilkku

Tshekin fyysisyys hyydytti Susijengin Pardubicessä, ja sinnikkäästä taistelusta huolimatta suomalaiset joutuivat Tshekistä kotimatkalle 77-73 (37-36) -tappio niskassaan. MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen ratkaisut nähdään maanantaina.

25.6.2018 21:24 Pääjuttu

Susijengi karisti Viron MM-kenraalissa, Markkanen pani ranttaliksi

Susijengi jätti vähän jossiteltavaa Hartwall Areenalla, kun suomalaiset löylyttivät Viroa tuplamaaotteluiden toisessa osassa 95-76 (43-24). Kesän ensimmäisen esiintymisensä susipaidassa tehnyt Lauri Markkanen kuritti Viroa 23 pisteen ja 12 levypallon arvoisesti.

21.6.2018 22:04 Pääjuttu

Susijengi selviytyi Saku Suurhallin hermopaineesta, tulokkaat toivat virtapiikin

Susijengin eläimellinen puolustus poiki ensin jatkoajan ja sen jälkeen 69-76 (38-37) -jatkoaikavoiton Virosta valmistavassa maaottelussa Saku Suurhallissa, Tallinnassa.

Näytä lisää vastaavia