Möttölä tuntee serbivalmentajan metkut

28.8.2008 Kun Suomi ja Serbia iskevät lauantaina yhteen EM-karsintaottelussa Vantaalla, istuu vastustajan penkin päässä Suomen maajoukkuekapteeni Hanno Möttölälle tuttu mies. Serbian päävalmentaja Dusan Ivkovic luotsasi kaudella 2005-06 Moskovan Dynamoa, jonka riveissä Möttöläkin oli voittamassa ULEB Cupin mestaruutta.

Valmentajat pistävät usein joukkueensa pelaamaan näköistään koripalloa, eikä Ivkovic ole poikkeus.  

- Moskovassa meidän suurin valtti oli erittäin nopea hyökkäykseen lähtö. Tavoitteemme oli tehdä suurin osa pisteistä nimenomaan nopeista tai puolinopeista hyökkäyksistä, kertoo Möttölä.

- Ivkovicin joukkueet pelaavat myös kovaa puolustusta. Moskovassa tavoitteena oli pitää vastustaja aina alle 60 pisteessä. Sen mitä olen Serbiaa seurannut, niin aikalailla samaan muottiin joukkue sopii.

Serbia voitti ensimmäisessä karsintapelissään Italian vieraissa 78-64 ja keskiviikkona Unkari jäi jyrän alle Belgradissa lukemin 94-60.

Tinkimätön oman tien kulkija

Serbia, joka voitti Jugoslavian nimellä maailmanmestaruuden vuonna 2002, pyrkii takaisin vallankahvaan jouduttuaan pettymään kaksissa edellisissä EM-kisoissa. Viime kesänä Serbia jätettiin tylysti EM-lopputurnauksessa voitoitta ja vuoden 2005 kotikisoissa joukkue jäi jaetulle yhdeksännelle sijalle.

Dusan Ivkovic pestattiin EM-kisojen jälkeen muuttamaan Serbian lippulaivan kurssia. Ensitöikseen Ivkovic ilmoitti keräävänsä joukkueensa ”voittajista, jotka luovat uuden kulttuurin Serbian maajoukkueelle” ja jätti liudan serbialaisia nimimiehiä vaille maajoukkuekutsua. NBA-miehistä mm. Peja Stojakovic (New Orleans Hornets), Vladimir Radmanovic (Los Angeles Lakers), Sasha Pavlovic (Cleveland Cavaliers) ja Marko Jaric (Memphis Grizzlies) eivät saaneet edes mahdollisuutta kieltäytyä.

Ivkovicin ajattelumallia on helppo ymmärtää, sillä Serbia on dominoinut junioreiden EM-kisoja jo muutaman vuoden ajan. Lisäksi maan suurseuroista Partizan Belgrad menestyi kuluneella kaudella Euroliigassa mainiosti käytännössä serbialaisvoimin. Nuoresta kaartista löytyy paitsi tasoa ja taitoa myös Ivkovicin peräämää menestyksen nälkää.

- Serbien uusi tuleminen on ollut nähtävissä jo jonkin aikaa. Junnumenestyksen lisäksi Partizanin eteneminen Euroliigassa kahdeksan parhaan joukkoon yhdellä amerikkalaisvahvistuksella oli huikea suoritus. Myös Hemofarm on ollut jo parin vuoden ajan kova ULEB Cupissa, Möttölä luettelee.

Serbian yksi ongelmista viime vuosina on ollut tähtipelaajien kieltäytyminen maajoukkueesta ja kieltäytyneiden perään haikailu. Ivkovicin tapoihin ei kuulu poissaolevien perään huudella.

- Varmaa on, että homma on organisoitua niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Säännöt ovat tiukat, mutta kentällä pelaajat saavat vapauksia, tietää Möttölä kertoa.

Nykyisen Serbian nimekkäimmät pelaajat ovat viisivuotisen sopimuksen kreikkalaismahti Olympiakosin kanssa tehnyt Zoran Erceg ja hänen joukkuekaverinsa, ärhäkkä pelintekijä Milo Teodosic sekä Efes Istanbuliin siirtynyt takamies Milos Vujanic ja NBA:sta moskovalaiseen Triumphiin kaksivuotisella ja kuuden miljoonan euron arvoisella sopimuksella siirtynyt Nenad Krstic. 213-senttinen Krstic tehtaili parhaalla NBA-kaudellaan (2006-07) New Jersey Netsin paidassa peräti 16,4 pistettä ottelua kohden.

Suomen ja Serbian välinen ottelu käynnistyy lauantaina 30.8. klo 20 Vantaan Energia Areenalla.

Lue myös artikkelit



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

18.9.2016 EM-karsinnat

Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia EM-kisoihin

EM-karsinnat huipentuivat lauantai-iltana, ja kuusi uutta joukkuetta leimasivat lippunsa vuoden päästä Turkissa, Suomessa, Israelissa ja Romaniassa pelattaviin vuoden 2017 EM-kisoihin. Jo aiemmin kisapaikkansa varmistaneiden maiden lisäksi arvokisoihin pelasivat tiensä Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia.

15.9.2016 EM-karsinnat

Belgia, Slovenia, Montenegro ja Unkari varmistivat EM-kisapaikkansa

Neljä joukkuetta varmisti paikkansa vuoden 2017 EM-kisoissa voittamalla keskiviikkoillan EM-karsintaottelunsa. Jo viime viikonloppuna EM-kisalippunsa leimanneen Venäjän lisäksi EM-kisamatkansa varmistivat Belgia, Slovenia, Montenegro sekä Unkari. EM-karsinnat huipentuvat lauantaina.

22.1.2016 18:01 EM-karsinnat

Nuorisomaajoukkueiden EM-lohkot arvottu, 20-vuotiailla miehillä kivenkova alkulohko kotikisoissa

Sudenpentujen superkesän EM-kisojen lohkoarvonnat suoritettiin tänään Saksan Münchenissä. 20-vuotiaiden miesten kesän kotikisojen alkulohkossa pelaavat Suomen lisäksi huippumaat Espanja, Ranska ja Israel. 20-vuotiaiden EM-kisat pelataan Helsingissä 16.-24.7.2016.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

16.1.2014 EM-karsinnat

Susijengi ja fanit tulisilla hiilillä 1.-3.2.

Tiistaina Vuoden joukkueena Urheilugaalassa palkitulla Susijengillä ja niin ikään Uuno-pystin pokanneilla Susijengi-faneilla on luvassa jännityksentäyteiset kolme päivää, kun tammikuu vaihtuu helmikuuksi. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus kokoontuu Barcelonaan tekemään päätöksiä MM-kisojen villeistä korteista lauantaina 1.2. Maanantaina 3.2. koripalloperhe jännittää jo joko MM-kisojen alkulohkojen tai EM-karsintalohkojen arvontoja.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

30.7.2013 EM-karsinnat

Susijengin kesän maaotteluavaus Ranskassa

Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi avaa maaottelukesänsä Ranskassa alkaneella viikolla. Vastus on heti huippuluokkaa, kun Susijengi testaa viime EM-kisoissa hopeaa voittaneen ja Lontoon olympialaisissa kuudenneksi venyneen isäntämaan. Susijengi matkasi pelipaikalle Pauhun 15 pelaajan voimin.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

Näytä lisää vastaavia