Pussihukkien miehille kolme vahvistusta

3.9.2008 Suomen cupin avaukseensa valmistautuva miesten I divisioonajoukkue Vantaan Pussihukat on täydentänyt joukkuettaan kolmella uudella nimellä. Joukkueen ulkomaalaiskolmikon muodostavat kroatialainen Marko Piplovic sekä amerikkalaiset Louie McCroskey ja DeWayne Richardson.

Kokenut 32-vuotias ja 207-senttinen Piplovic on urallaan ehtinyt pelata kotimaansa lisäksi mm. Turkin, Ranskan ja Saksan kivikovissa pääsarjoissa. Viime kaudella hän piipahti unkarilaisen ZTE-KK Zalakeramian riveissä, niin ikään pääsarjatasolla. Lisäksi hän edusti neljän ottelun ajan Serbian pääsarjassa Nis Ergonom Best –joukkuetta 15,5 pisteen ja 7,8 levypallon keskiarvoilla.

Piplovicin meriittilistalta löytyy paitsi kovia joukkueita myös kovia tilastoja. Hän teki mm. ULEB Cupin kaudella 2003-04 KK Zagrebille keskimäärin 14,1 pistettä ja kauhoi 5,7 levypalloa.

Nelospaikalla parhaimmillaan oleva Piplovic tuo Pussihukkiin pituutensa ja heittovoimansa lisäksi valtaisan määrän kokemusta ja johtajuutta.

Louie McCroskey puolestaan päätti viime keväänä opintonsa Marist Collegessa New Yorkissa pelaten NCAA ykköstasolla. Päätöskaudellaan hän heitti keskimäärin 12,1 pistettä ja keräsi 5,2 levypalloa. McCroskey on 196-senttinen ja 94-kiloinen yleispelaaja, joka viihtyy parhaiten heittävän takamiehen tai pikkulaiturin tontilla.

BC Nokiaa aiemmin edustanut 203-senttinen DeWayne Richardson jatkaa uraansa Suomen sarjoissa Pussihukkien väreissä. Juuri 31 vuotta täyttänyt Richardson tuo joukkueeseen kokemuksensa lisäksi yhden erittäin ratkaisukykyisen pelaajan lisää, sillä viime kaudella mies kirjautti I divisioonan tilastoihin komeat merkinnät viimeistellen keskimäärin 22 pistettä ja haalien 11,1 levypalloa ottelua kohden.

Aiemmin PuHu on kiinnittänyt ensi kauden divarimiehistöönsä Jarkko Ahon, Dmitri Kraznotzhonin, Otto Markkasen, Sami Maroufin, Atte Pertun, Jere Päivisen, Pyry Rainamaan, Kim ja Nico Sivénin sekä Mikko Tuunasen. Joukkuetta valmentaa Nenad Stefanovic.

PuHu pelaa ensimmäisen ottelunsa perjantaina klo 18.00 Myyrmäen urheilutalolla, kun Suomen cupin toisella kierroksella vastaan tulee Äänekosken Huima.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_i_divisioona/
 
11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

28.9.2023 12:00 Miesten I divisioona A

Uusi Koristv-palvelu välittää kaikki divisioonaottelut kotikatsomoihin

Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.

18.8.2023 16:00 Naisten I divisioona

Naisten Korisliigan sekä divisioonien sarjaohjelmat kaudelle 2023–2024 on julkaistu

Kamppailu Suomen mestaruudesta naisten osalta käynnistyy syys-lokakuun vaihteessa ja mestari on selvillä viimeistään 29.4. Naisten Korisliigassa pelataan yhdeksän joukkueen kolminkertainen sarja.

21.6.2023 09:45 Korisliiga

Koripalloliiton vuosittaiset palkinnot nyt julkaistu

Koriskauden 2022-23 parhaat on valittu. Nuorten sarjojen sekä Seurapalveluyksikön palkittavat ovat vastaanottaneet palkinnot henkilökohtaisesti seurojen tapahtumissa kevään ja kesän aikana. Löydät listan kaikista palkituista sivun alaosasta.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

15.4.2023 20:38 Miesten I divisioona A

Bisons ja Raholan Pyrkivä voittoihin divarin finaaleissa

Bisons Loimaa kaatoi Jyväskylä Basketball Academyn 94-86 I divisioona A:n avausfinaalissa. Raholan Pyrkivä oli puolestaan toistamiseen PuHu Junioreita vahvempi I divisioona B:n puolella 81-77.

26.3.2023 19:56 Miesten I divisioona A

ToPo paineli välieriin, muissakin divareissa pistettiin sarjoja katki

Torpan Pojat nappasi toisen voiton ja samalla paikan I divisioona A:n välieriin. B:n sekä naisten I divisioonan puolella kolme joukkuetta varmisti välieräpaikan sunnuntaina.

25.3.2023 21:38 Miesten I divisioona A

JBA ja Kipinä Basket välieriin, Bisons onnistui pakkoraossa

Lauantaina miesten I divisioona A:n välieriin tiensä raivasivat JBA sekä Kipinä Basket. Bisons Loimaa siirsi voitolla ratkaisun tiistaille.

23.3.2023 21:44 Miesten I divisioona A

JBA veti pidemmän korren akatemiajoukkueiden kohtaamisessa – Divari B:ssä yllätyksiä

Miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjojen ensimmäisiä osia pelattiin torstaina.

22.3.2023 20:43 Miesten I divisioona A

Divarien pudotuspelit ryminällä käyntiin: Raiders tyly vieras Loimaalla

Osa miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjoista käynnistyi keskiviikkona.

Näytä lisää vastaavia