Maajoukkuelaituri Tuukka Kotti siirtyy Ranskaan

8.9.2008 Suomen koripallomaajoukkueen kokeneempaan kaartiin kuuluva Tuukka Kotti, 27, on solminut yksivuotisen sopimuksen ranskalaisseura Brestin kanssa. Kotti siirtyy Ranskan kakkosliigaan Italiasta, jossa hän pelasi kolme viime kautta.

205-senttinen Kotti debytoi viime kaudella Italian pääsarjassa. Kausi Rietissä meni pipariksi, kun Kotti mursi kesken kauden sekä luun kämmenselästään että sormensa.

- Rikkonaisen kauden jälkeen hain pelipaikkaa, jossa olisi peliminuutteja tarjolla. Brestissä niitä näyttäisi olevan ja joukkueella on kovat tavoitteet, joka myös vetosi, perusteli Kotti siirtoaan.

Viime kaudella Brest sijoittui kakkosliigassa 11:nneksi, mutta mielii nyt korkeammalle, jopa ykkösliigan nousuun saakka.

Brestiä valmentaa israelilainen Noam Rudman. Kotin lisäksi joukkueen ulkomaalaispelurit ovat amerikkalaistakamiehet Cornelius Richardson ja Cecil Brown sekä jamaikalaislaituri Sherman Gay.

Kotti hyppää uuden pestinsä myötä kokolailla tuntemattomaan, sillä tulevasta kotikaupungistaan hän ei paljoa osaa vielä kertoa.

- Sen tiedän, että Brest on satamakaupunki aivan Ranskan läntisimmässä osassa (Bretagnessa). Toivottavasti sieltä edes joitain lentoja kulkee, muuten voi tulla pitkiä pelimatkoja, naurahtaa Kotti viitaten Brestin syrjäiseen sijaintiin.

"Bulgariassa onnistuttava"

Kotti lähti Suomesta maailmalle jo vuonna 2001, jolloin Forssan Koripoikien kasvatti siirtyi Providencen yliopistoon, Yhdysvaltoihin. Neljän vuoden opintojen ja valmistumisen jälkeen tie vei Italian kakkosliigaan ja viime kaudella maan pääsarjaan saakka.

Italian liigassa Kotti kirjautti Rieti-paidassa 25 ottelun keskiarvoikseen 2,7 pistettä, 1,8 levypalloa ja 11,2 peliminuuttia. Käsivamma sattui Kotin kannalta harmilliseen aikaan, sillä Rieti myi paria viikkoa aiemmin senegalilaissentterinsä Pape Sow’n Puolaan avaten suomalaiselle paikan Rietin aloitusviisikossa. Rieti voitti molemmat ottelut, joissa Kotti oli aloituksessa. Kotti pelasi otteluissa keskimäärin 21,5 minuuttia. 

Käynnissä olevissa EM-karsinnoissa Kotti on tehtaillut Suomelle 9,5 pistettä ja poiminut 5,3 levypalloa. Urallaan Kotti on pelannut jo 89 miesten maaottelua, joka on nykymaajoukkueesta toiseksi suurin luku Hanno Möttölän (96) jälkeen.

Maajoukkue kokoontui muutaman lepopäivän jälkeen yhteen sunnuntaina Helsingissä, jossa käynnistyi valmistautuminen karsintojen toiseen puolikkaaseen ja sen avaavaan keskiviikon vierasotteluun Bulgariaa vastaan.

- Fiilis treeneissä oli (sunnuntaina) hyvä. Kaikille pari ansaittua lepopäivää teki hyvää, kertoi Kotti.

- Reissu Bulgariaan ei tule olemaan helppo. Meidän on onnistuttava paremmin kuin ensimmäisessä kohtaamisessa. Emme voi antaa Bulgarialle samanlaista itseluottamusta kun Vantaalla.

Suomi kärsi Bulgarialle nöyryyttävän 68-90-kotitappion joukkueiden ensimmäisessä karsintakohtaamisessa. Sittemmin Suomen peli on loksahtanut kohdalleen ja maajoukkue on napannut voitot maailmanlistan viitosesta Serbiasta ja Unkarista vieraissa.

Lue myös seuraavat artikkelit



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

7.2.2018 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen loppukaudeksi Kotkaan

Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.

NBA-matkasta unohtumaton startti 6. pelaajien vuodelle – ”Upea kokemus”

NBA-matkan voittajat Matti ja Henri näkivät aitiopaikoilta Lauri Markkasen ennätysillan ja pääsivät tapaamaan suomalaistähteä New Yorkissa.

17.1.2018 12:00 Suomalaiset ulkomailla

Lauri Markkasesta ensimmäistä kertaa vuoden koripalloilija

Vastikään NBA:n ennätyksen taalaliigan historian kaikkien aikojen nopeimmin 100 onnistunutta kolmen pisteen heittoa upottaneena pelaajana kirjauttanut Lauri Markkanen, 20, on nimetty ensimmäistä kertaa urallaan Suomen urheilutoimittajien valinnoissa vuoden koripalloilijaksi. Markkanen katkaisi Petteri Koposen kuusivuotisen putken vuoden koripalloilijana.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

29.12.2017 14:55 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomille pesti Kroatian liigaan

Alkukaudella Liettuan liigassa pelannut ja joulukuussa Helsinki Seagullsia edustanut Susijengi-laituri Carl Lindbom, 26, on solminut sopimuksen Kroatian liigaa pelaavan KK Osijekin kanssa. 206-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti tekee ensiesiintymisensä uuden joukkueensa paidassa 6. tammikuuta Kroatian cupin kotiottelussa KK Sibenikiä vastaan.

Erik Murphy ei jatka Nanterressa

Ranskan Pro A -liigan kärkikahinoissa pelaavaa Nanterre-92:a syyskaudella edustanut Susijengi-laituri Erik Murphy, 27, ei jatka ranskalaisjoukkueessa uuteen vuoteen. 208-senttinen Murphy pelasi viimeisen ottelunsa Nanterren paidassa viikonloppuna, kun joukkue voitti kotikentällään Chalon/Saonen.

2.12.2017 15:00 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisoissa menestynyt Susijengi ja Lauri Markkanen ehdolla vuoden urheiluilmiöksi, Markkanen kisaa myös vuoden läpimurrosta

Vuoden 2017 EM-kotikisoissa voittoja kerännyt ja ennätysyleisöjä hurmannut Susijengi nuoren tähtensä Lauri Markkasen johdolla kisaa vuoden 2017 urheiluilmiön palkinnosta Suomen Urheilugaalassa. Markkanen nimettiin lauantaisessa ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa myös kisaamaan vuoden läpimurrosta.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

18.11.2017 16:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin Carl Lindbom ei jatka Liettuassa

Alkusyksyllä kaksivuotisen sopimuksen liettualaisen Juventus Utenan kanssa allekirjoittanut Tapiolan Hongan kasvatti Carl Lindbom, 26, ei jatka Liettuassa. Susijengiä viime syyskesän EM-kotikisoissa edustanut 206-senttinen iso laitahyökkääjä etsii paraikaa uutta seuraa.

Näytä lisää vastaavia