Lauantain Italia-otteluun enää 200 istumapaikkaa jäljellä

8.9.2008 Suomen koripallomaajoukkueella on tärkeä viikko edessään. Keskiviikkona (10.9.) se kohtaa Sofiassa Bulgarian ja lauantaina (13.9.) kotikentällään Vantaan Energia Areenalla Italian. Suomi on saamassa Italia-otteluun kotiyleisön täyden tuen, sillä peliin on myymättä enää 200 istumapaikkaa.

Vantaan Energia Areenalle mahtuu istumaan 2600 katsojaa. Koripalloliitto on vapauttanut Italia-otteluun myyntiin lisäksi seisomapaikkoja. 

Ennen alkaneen viikon otteluita, karsintojen puolivälissä, Suomen karsintalohkon tilanne on kutkuttava. Serbian tiliä rasittaa ainoastaan yksi tappio, jonka sille tarjoili Suomi reilu viikko  sitten Energia Areenalla. Serbien voittosuhde on 4-1. Perässä tulee tiukka nippu, jonka muodostavat Bulgaria (3-2), Suomi (2-2), Unkari (2-3).  Lohkon ennakkosuosikkeihin lukeutunut, vuoden 2004 olympiahopeamitalisti, Italia pitää yllättäen lohkossa perää voittosuhteellaan 1-4.  

Lohkovoittajat selviytyvät suoraan ensi vuoden EM-kisoihin, jotka pelataan Puolassa. Lisäksi neljän karsintalohkon kolme parasta lohkokakkosta saa käteensä kisaliput. Kaikkiaan neljästä lohkosta kymmenen joukkuetta tulee jäämään ilman suoraa EM-kisapaikkaa. Näistä voittosuhteen perusteella kuusi parasta pelaa lisäkarsinnan ensi kesänä yhdestä EM-kisapaikasta. Alkulohkojen neljä heikointa (voittosuhteen mukaan) puolestaan pelaa putoamiskarsinnan ensi kesänä. Nelikosta kaksi joukkuetta säilyy Euroopan A-divisioonassa.

Suomen Koripalloliiton maanantaina saaman tiedon mukaan Bulgarian liitto on muuttanut keskiviikon ottelun alkavaksi klo 20:30 (alkuperäinen aika klo 18). Ottelua ei televisioida Suomessa, mutta ottelutilastoja voi seurata livenä osoitteessa http://www.fibaeurope.com/.  

Lauantaina pelattava Suomi-Italia käynnistyy ennakkotietojen mukaisesti Vantaan Energia Areenalla klo 19.  

EM-karsintojen ennakkolipunmyyntiä hoitaa Lippupiste. Lisätietoja lippuhinnoista ja ostotavoista löytyy ao. linkin avulla.



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/em-karsintojen_lipunmyynti/
 
11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

16.1.2014 EM-karsinnat

Susijengi ja fanit tulisilla hiilillä 1.-3.2.

Tiistaina Vuoden joukkueena Urheilugaalassa palkitulla Susijengillä ja niin ikään Uuno-pystin pokanneilla Susijengi-faneilla on luvassa jännityksentäyteiset kolme päivää, kun tammikuu vaihtuu helmikuuksi. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus kokoontuu Barcelonaan tekemään päätöksiä MM-kisojen villeistä korteista lauantaina 1.2. Maanantaina 3.2. koripalloperhe jännittää jo joko MM-kisojen alkulohkojen tai EM-karsintalohkojen arvontoja.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

28.3.2013 09:47 EM-karsinnat

Lipunmyynti kesän maaotteluihin käynnistynyt!

Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisön edessä ensi kesänä. Lipunmyynti Susijengin valmistaviin maaotteluihin Hartwall Areenalle sekä Naarassusien EM-karsintoihin on käynnistynyt.

11.11.2012 19:13 EM-karsinnat

MM-kisat laajenee, maajoukkueille MM-karsinnat ikkunoineen, EM-kisat 4 vuoden välein

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus on Kuala Lumpurissa pitämässään kokouksessa päättänyt merkittävistä miesten maajoukkuekilpailujen järjestelmäuudistuksista. FIBA on päättänyt laajentaa MM-kisoja, aloittaa erilliset MM-karsinnat, avata maajoukkueille sarjakaudelle karsintaikkunoita sekä siirtää maanosien mestaruuskilpailut pelattavaksi neljän vuoden välein nykyisen kahden vuoden asemesta.

30.8.2012 EM-karsinnat

Helsingin Jäähalli täyttyy Susijengin Puola-otteluun hyvää vauhtia

Tappiottoman Susijengin seuraava koripallon EM-karsintaottelu on sunnuntaina (2.9.) Tiranassa Albaniaa vastaan. Kotiyleisönsä eteen Helsingin Jäähallin sudenpesään Suomen maajoukkue palaa ensi keskiviikkona (5.9.), jolloin vastassa Puola. Susijengin ja NBA-jätti Marcin Gortatin jälleennäkemiseen on lunastettu ennakkoon 3600 lippua, kun otteluun on lähes viikko vielä aikaa.

8.6.2012 12:00 Video

Suomen korismaajoukkueen kannustusbiisin musiikkivideo julkaistu

Suomen koripallomaajoukkueen ja tulevien EM-karsintojen virallisen kannustuskappaleen musiikkivideo on julkaistu. ”Susijengi 2.0” –nimeä kantavan kappaleen videolla vilisee Suomi-koriksen legendaosastoa. Artistien lisäksi videolla vilahtaa mm. Anssi Rauramo, Lea Hakala, Terhi Airas sekä Sakari Pehkonen.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

30.5.2012 EM-karsinnat

NBA-tähdeksi noussut Gortat asettuu Suomea vastaan EM-karsinnoissa

Kun Suomen koripallomaajoukkue eli ”Susijengi” taistelee EM-kisapaikasta tänä kesänä, nähdään Helsingin Jäähallin parketilla huippunimiä myös vastustajan väreissä. Yksi varmistuneista on Puolan Marcin Gortat, joka on vahvistanut liittyvänsä kesäksi miesten maajoukkueen vahvuuteen. NBA-joukkue Phoenix Sunsin tehokkaimmaksi pelaajaksi noussut Gortat asettuu Suomea vastaan Helsingissä keskiviikkona 5.9.

13.3.2012 06:57 Pohjoinen alue

EM-karsintojen ennakkolipunmyynti käynnistynyt

Ennakkolipunmyynti Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueiden EM-karsintaotteluihin on käynnissä. Pääsyliput ovat lunastettavissa viime vuodesta tutuin hinnoin Lippupalvelusta, joka hoitaa lipunmyyntiä. Suomen miesten ”Susijengi” saalistaa EM-paikkaa 17.8.-11.9.2012 Helsingin Jäähallissa pelattavissa karsintaotteluissa. Naisten karsinnat pelataan Tikkurilan Valtti Areenalla 13.6.-14.7.2012.

Näytä lisää vastaavia