Tositoimiin pääsevä Sten ollut tulisilla hiilillä

9.9.2008 Suomen koripallomaajoukkue saa vahvuuteensa keskiviikon Bulgaria-otteluun pelintekijä Juha Stenin. Pitkä nilkkavamman kuntoutusjakso on pitänyt Stenin tähän asti sivussa EM-karsintaotteluista, joita 24-vuotias turkulainen on joutunut seuraamaan sivusta kuin tulisilla hiilillä.

Sten on ollut tiiviisti maajoukkueen kotimaan harjoituksissa mukana, mutta liittyi täysvauhtiseen peliharjoitteluun mukaan vasta vajaa pari viikkoa sitten. Pelaavassa kokoonpanossa Sten ottaa Ville Mäkäläisen paikan tuoden syvyyttä pelinrakenteluun.

- Aika vaikea on ollut seurata pelejä sivusta. Analyyttisesta katsomisesta ei ole ollut tietoakaan, vaan tunteella on eletty mukana koko ajan, Sten kertoo.

Katsomossa ja television ääressä Sten on saanut kokea tunneskaalan molemmat ääripäät.

- Eipä ole ikinä ollut niin hyviä fiiliksiä kuin Serbia-voiton jälkeen. Bulgaria-pelissä ja sen jälkeen tunnelmat olivat aika toisenlaiset.

Suomi hävisi EM-karsintojen avauspelinsä Bulgarialle lukemin 68-90, mutta on sittemmin napannut sensaatiomaisen voiton maailmanmahteihin lukeutuvasta Serbiasta sekä vieraskentällä Unkarista.

Anteeksipyytelyn aika ohi

Korisliigan vuoden puolustuspelaajana palkittu Sten näkee Suomen voittojen takaa pitkäjänteisen työn.

- Pelaamme nyt sillä tasolla, mihin olemme pyrkineet. Olemme aggressiivisia puolustuksessa ja olemme vahvoja nimenomaan joukkueena. Tämän yhdistelmän kanssa Euroopan huippumaatkin ovat hyvänä päivänä tutisemassa.

- Puolustustyylimme on vaativa ja sen hioutuminen vaatii aikaa. Sitä ei yhdessä kesässä saa uomiinsa. Nyt useamman vuoden työ alkaa kantaa hedelmää, iloitsee Sten, jonka ensi kauden seura on ruotsalainen Solna Vikings.

EM-karsintavoittojen lisäksi Suomi on onnistunut kesän maaotteluissaan kaatamaan Euroopan valioista lisäksi Latvian, Ranskan, Tshekin ja Ukrainan. Onnistumiset ovat kasvattaneet itseluottamusta.

- Ne ajat ovat ohi, kun korismaajoukkue lähtee kentälle ’tekemään parastaan ja katsomaan mihin se riittää’. Jokaista peliä lähdetään tosissaan voittamaan vastustajasta riippumatta. Toivottavasti Suomesta puhutaan 5-10 vuoden päästä Euroopan huippumaana.

"Tässä porukassa on hyvä olla"

Oma tärkeä roolinsa maajoukkueen esityksissä on ilmapiirillä, jonka pelaajat ja valmentajat ovat onnistuneet ylleen luomaan. Maajoukkueen jäsenet nauttivat aidosti yhteistyöstään.

- Tässä joukkueessa ovat yksilöt siirtyneet syrjään. Kaikilla on hyvä olla, eikä turhista asioista tarvitse murehtia, Sten kehuu.

Stenin arvioon on helppo yhtyä. Ilmapiiri, yhdessä tekeminen ja niiden ansiosta syntynyt keskinäinen luotto näkyy maajoukkueen hyökkäyspelistä parhaimmillaan epäitsekkyytenä ja puolustuksessa saumattomana yhteistyönä.

Epäitsekkyyttä on havaittavissa myös pelikentän ulkopuolella. Halu tositoimiin on Stenillä kova ennen kesän ensimmäistä maaottelua, mutta joukkue tulee ensin.

- On aivan sama kenelle peliminuutteja tulee ja kenelle ei. Kun vain pelaamme hyvin ja voittoja tulee, niin kaikki on hyvin. Jos joukkue sitä tarvitsee, niin enköhän muutaman minuutin pysty antamaan, Sten lupaa.

Bulgarian ja Suomen välinen ottelu käynnistyy Sofiassa keskiviikkona klo 20:30. Ottelutilastoja voi seurata livenä osoitteessa www.fibaeurope.com. Ensi lauantaina Suomi kohtaa Italian Vantaan Energia Areenalla.

Suomen kokoonpano Bulgariaa vastaan

#

Nimi

 

Pituus

Syntynyt

Pelip.

Seurajoukkue

4

Aki

Ulander

209

29.12.1981

5

Sundsvall Dragons (SWE)

5

Antti

Nikkilä

210

25.08.1978

5

free agent

6

Kimmo

Muurinen

202

23.02.1981

3

Honka, Espoo

7

Shawn

Huff

198

05.05.1984

2

free agent

8

Sami

Lehtoranta

205

13.11.1979

4

Kataja, Joensuu

9

Jukka

Matinen

203

06.11.1978

3

Honka, Espoo

10

Tuukka

Kotti

205

18.03.1981

4

Brest (FRA)

11

Petteri

Koponen

194

13.04.1988

1

Virtus Bologna (ITA)

12

Juha

Sten

191

23.12.1983

1

Solna Vikings (SWE)

13

Hanno

Möttölä

209

09.09.1976

4

free agent

14

Petri

Virtanen

183

18.09.1980

1

Kataja, Joensuu

21

Tuomas

Iisalo

195

29.07.1982

2

Kouvot, Kouvola

 

Päävalmentaja

Henrik Dettmann

Valmentaja

Pekka Salminen

Manageri

Mikko Pehkonen

Fysioterapeutti

Seppo Pehkonen

Lääkäri

Aleksi Kallioniemi

Suomen pelaajien maaottelutilastot

Sukunimi

Ott.

Pist.

Ka.

Piste-ennätys

1. maaottelu

Möttölä

96

1374

14,3

42 vs. ISL 2001

26.05.1995 vs. GRE

Kotti

89

780

8,8

23 vs. SWE 2003

01.08.2000 vs. DEN

Matinen

88

781

8,9

22 vs. DEN 2000

09.05.1998 vs. ENG

Lehtoranta

86

371

4,3

22 vs. LAT 2002

28.05.1999 vs. LTU

Virtanen

83

795

9,6

30 vs. BEL 2005

26.11.2001 vs. SWE

Muurinen

72

487

6,8

22 vs. HUN 2006

01.08.2000 vs. DEN

Rannikko

71

798

11,2

33 vs. RUS 2002

28.12.1997 vs. LAT

Nikkilä

70

545

7,8

21 vs. NOR 2000

28.12.1997 vs. LAT

Ulander

66

159

2,4

15 vs. GBR 2006

27.12.2003 vs. EST

Huff

57

434

7,6

22 vs. NZL 2007

27.12.2003 vs. EST

Koponen

36

351

9,8

23 vs. CRO 2007

01.08.2006 vs. NOR

Iisalo

25

60

2,4

9 vs. FRA 2008

27.07.2006 vs. EST

Sten

23

85

3,7

13 vs. ENG 2005

03.08.2005 vs. ENG

Mäkäläinen

8

9

1,1

3 vs. UKR 2008

17.07.2007 vs. EST

Lue myös seuraavat artikkelit

 



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

18.9.2016 EM-karsinnat

Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia EM-kisoihin

EM-karsinnat huipentuivat lauantai-iltana, ja kuusi uutta joukkuetta leimasivat lippunsa vuoden päästä Turkissa, Suomessa, Israelissa ja Romaniassa pelattaviin vuoden 2017 EM-kisoihin. Jo aiemmin kisapaikkansa varmistaneiden maiden lisäksi arvokisoihin pelasivat tiensä Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia.

15.9.2016 EM-karsinnat

Belgia, Slovenia, Montenegro ja Unkari varmistivat EM-kisapaikkansa

Neljä joukkuetta varmisti paikkansa vuoden 2017 EM-kisoissa voittamalla keskiviikkoillan EM-karsintaottelunsa. Jo viime viikonloppuna EM-kisalippunsa leimanneen Venäjän lisäksi EM-kisamatkansa varmistivat Belgia, Slovenia, Montenegro sekä Unkari. EM-karsinnat huipentuvat lauantaina.

22.1.2016 18:01 EM-karsinnat

Nuorisomaajoukkueiden EM-lohkot arvottu, 20-vuotiailla miehillä kivenkova alkulohko kotikisoissa

Sudenpentujen superkesän EM-kisojen lohkoarvonnat suoritettiin tänään Saksan Münchenissä. 20-vuotiaiden miesten kesän kotikisojen alkulohkossa pelaavat Suomen lisäksi huippumaat Espanja, Ranska ja Israel. 20-vuotiaiden EM-kisat pelataan Helsingissä 16.-24.7.2016.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

16.1.2014 EM-karsinnat

Susijengi ja fanit tulisilla hiilillä 1.-3.2.

Tiistaina Vuoden joukkueena Urheilugaalassa palkitulla Susijengillä ja niin ikään Uuno-pystin pokanneilla Susijengi-faneilla on luvassa jännityksentäyteiset kolme päivää, kun tammikuu vaihtuu helmikuuksi. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus kokoontuu Barcelonaan tekemään päätöksiä MM-kisojen villeistä korteista lauantaina 1.2. Maanantaina 3.2. koripalloperhe jännittää jo joko MM-kisojen alkulohkojen tai EM-karsintalohkojen arvontoja.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

30.7.2013 EM-karsinnat

Susijengin kesän maaotteluavaus Ranskassa

Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi avaa maaottelukesänsä Ranskassa alkaneella viikolla. Vastus on heti huippuluokkaa, kun Susijengi testaa viime EM-kisoissa hopeaa voittaneen ja Lontoon olympialaisissa kuudenneksi venyneen isäntämaan. Susijengi matkasi pelipaikalle Pauhun 15 pelaajan voimin.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

Näytä lisää vastaavia