”Italia puristaa mailaa”

12.9.2008 Suomen koripallomaajoukkue saa lauantaina vieraakseen Vantaan Energia Areenalle Italian, joka on ollut yllättävissä vaikeuksissa EM-karsintasavotassa. Neljän vuoden takainen olympiahopeamitalisti on voittanut kaksi kuudesta ottelustaan. Toisen voitoistaan Italia otti kotonaan Suomesta, joka havittelee lauantaina revanssia.

Italia ei ole vielä saanut voittotiliään auki vieraissa. Toisen voittonsa Italia otti kotikentällään keskiviikkona kaadettuaan vajaamiehisen Unkarin 75-68. Peli oli italialaisille kaikkea muuta kuin helppo.

- Italia puristaa mailaa, arvioi maajoukkueen apuvalmentaja Pekka Salminen käyttäen jääkiekon parista tuttuja termejä.

Sillä on jonkinasteinen paniikkitila päällä. Pelaajamateriaaliltaan Italia on kuitenkin korkeatasoinen. Italian tilanne on hyvä esimerkki siitä, miten joukkuepelissä 1+1 voi olla mitä tahansa nollan ja viiden väliltä.

Salminen on nähnyt Italian ja Unkarin välisen ottelun videolta.

- Italia hukkasi alussa hankkimansa johdon, kun Unkari ryhtyi pelaamaan paikkaa. Italian hyökkäys oli aika tuskaista, mutta toisaalta sen puolustusta tulee kunnioittaa, Salminen kertoo.

- Italian puolustus on hyvin samanlaista kuin omamme. Se pyrkii pakottamaan vastustajan pois omasta pelistään. Viime kerralla Italian aggressiivisuus pääsi yllättämään meidät. Nyt olemme siihen valmiita.

Suomi kärsi Chietissä pelatussa ottelussa 80-88-tappion.

Takamiehet kuriin

Chietissä italialaisten ykkönen oli nuori pelintekijä Giuseppe Poeta. 190-senttinen Poeta tehtaili 20 pistettä aiheuttaen väkevillä ajoillaan ongelmia tuon tuosta suomalaispuolustukselle. Poeta vieraili vapaaheittoviivalla peräti 16 kertaa (13/16).

- Vikkeläkinttuinen kaveri, jonka edessä olisi pysyttävä ja saada hänet heittämään hyppyheittoja, arvioi Suomen pelintekijä Petteri Koponen.

Italian takakentällä vaaroja riittää. 31-vuotias ja uransa Italian kärkijoukkueissa viettänyt Massimo Bulleri rokotti Suomea kymmenen pisteen edestä.

- Bulleri on Poetaa kokeneempi. Aiemmin hän oli nykyistäkin urheilullisempi, tekee edelleen kovia ratkaisuja ja käyttää heti hyödykseen puolustuksen tekemät virheet, Koponen luonnehtii.

- Kaikki lähtee puolustuksesta, kuten muissakin otteluissa. Keskiviikkona teimme Bulgariassa 90 pistettä ja hävisimme. Puolustus se oli, joka tökki.

Hallissa vielä tilaa

Sekä Suomi että Italia taistelevat ensisijaisesti suorasta säilymisestä A-divisioonassa sekä samalla paikasta ensi vuonna järjestettävässä EM-lisäkarsinnassa, josta on mahdollisuus voittaa paikka heti perään pelattaviin EM-kisoihin. Ottelun tärkeys on kaikkien huulilla.

- Varmasti on tiukka ottelu tulossa. Molemmat joukkueet tarvitsevat voittoa. Jos hoidamme homman kotiin lauantaina, on kahteen viimeiseen peliin helpompi lähteä, Koponen toteaa.

Vantaan Energia on täyttynyt hyvää vauhtia, mutta tilaa hallissa on edelleen. Perjantaina myyntiin vapautui noin 80, jo loppuunmyydyiksi julistettua, istumapaikkaa. Lisäksi seisomakatsomoon oli vielä perjantaina myymättä satoja lippuja.

- On kiva, että yleisö on herännyt ja huomannut, että Suomessa pelataan hyvää koripalloa, ja että Suomella on hyvä maajoukkue. On kuitenkin korostettava, että halli ei ole vielä loppuunmyyty, sanoi maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann.

Maajoukkueen pelaajat toivovat, että Energia Areenalle tulevat katsojat tulevat lehtereille pitämään ääntä.

- On aivan sama kuinka paljon ihmisiä hallissa on. Ainoa, jolla on merkitystä, on mekkalan määrä. Nyt yleisöllä on mahdollisuus olla se kuudes pelaaja ja tuoda olemuksensa kentälle pitämällä ääntä, lähetti terveisensä Shawn Huff, joka teki Bulgariaa vastaan 3500 katsojan huutomyrskyssä uuden maaotteluennätyksensä, 26 pistettä.

Koripalloliitto palkitsee jokaisen, joka saapuu Energia Areenalle rummun kanssa maajoukkueen uudella fanikaulaliinalla.

Suomen ja Italian välinen EM-karsintaottelu käynnistyy lauantaina (13.9.) Energia Areenalla klo 19. Ennakkolipunmyyntiä hoitaa Lippupiste. Lipunmyynti käynnistyy Energia Areenalla klo 18, jolloin avataan myös Areenan ovet.

Suomen kokoonpano

#

Etunimi

Sukunimi

Pituus

Syntynyt

Pelip.

Seurajoukkue

4

Aki

Ulander

209

29.12.1981

5

Sundsvall Dragons (SWE)

5

Antti

Nikkilä

210

25.08.1978

5

free agent

6

Kimmo

Muurinen

202

23.02.1981

3

Honka, Espoo

7

Shawn

Huff

198

05.05.1984

2

Maroussi (GRE)

8

Sami

Lehtoranta

205

13.11.1979

4

Kataja, Joensuu

9

Jukka

Matinen

203

06.11.1978

3

Honka, Espoo

10

Tuukka

Kotti

205

18.03.1981

4

Brest (FRA)

11

Petteri

Koponen

194

13.04.1988

1

Virtus Bologna (ITA)

12

Juha

Sten

191

23.12.1983

1

Solna Vikings (SWE)

13

Hanno

Möttölä

209

09.09.1976

4

free agent

14

Petri

Virtanen

183

18.09.1980

1

Kataja, Joensuu

20

Ville

Mäkäläinen

194

27.02.1985

2

KTP-Basket, Kotka

21

Tuomas

Iisalo

195

29.07.1982

2

Kouvot, Kouvola

 

Päävalmentaja

Henrik Dettmann

Valmentaja

Pekka Salminen

Valmentaja

Jussi Hirvonen

Manageri

Mikko Pehkonen

Fysioterapeutti

Seppo Pehkonen

Lääkäri

Aleksi Kallioniemi

Italian kokoonpano

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Pelip.

Seurajoukkue

4

Jacopo

Giachetti

193

1983

G

Lottomatica Roma

5

Daniele

Cinciarini

191

1983

G

Air Avellino

6

Stefano

Mancinelli

203

1983

F

Upim Bologna

7

Matteo

Soragna

199

1975

F

Benetton Treviso

8

Giuseppe

Poeta

190

1985

G

Bancas Teramo

9

Marco

Mordente

193

1979

G

Armani Milano

10

Christian

Di Giuliomaria

208

1979

C

Snaidero Udine

12

Massimo

Bulleri

188

1977

G

Armani Milano

13

Luigi

Datome

202

1987

F

Montepaschi Siena

14

Tommaso

Fantoni

203

1985

F

Casale Monferrato

20

Valerio

Amoroso

202

1980

F

Bancas Teramo

24

Luca

Infante

204

1982

F/C

Reggio Emilia

31

Andrea

Crosariol

210

1984

C

Air Avellino

32

Daniele

Cavaliero

188

1984

G

Montegranaro

34

Alessandro

Cittadini

201

1979

C

Upim Bologna

 

Päävalmentaja

Carlo Recalcati

Valmentaja

Giovanni Piccin

Valmentaja

Enrico Rocco

Lue myös seuraavat artikkelit

 



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

18.9.2016 EM-karsinnat

Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia EM-kisoihin

EM-karsinnat huipentuivat lauantai-iltana, ja kuusi uutta joukkuetta leimasivat lippunsa vuoden päästä Turkissa, Suomessa, Israelissa ja Romaniassa pelattaviin vuoden 2017 EM-kisoihin. Jo aiemmin kisapaikkansa varmistaneiden maiden lisäksi arvokisoihin pelasivat tiensä Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia.

15.9.2016 EM-karsinnat

Belgia, Slovenia, Montenegro ja Unkari varmistivat EM-kisapaikkansa

Neljä joukkuetta varmisti paikkansa vuoden 2017 EM-kisoissa voittamalla keskiviikkoillan EM-karsintaottelunsa. Jo viime viikonloppuna EM-kisalippunsa leimanneen Venäjän lisäksi EM-kisamatkansa varmistivat Belgia, Slovenia, Montenegro sekä Unkari. EM-karsinnat huipentuvat lauantaina.

22.1.2016 18:01 EM-karsinnat

Nuorisomaajoukkueiden EM-lohkot arvottu, 20-vuotiailla miehillä kivenkova alkulohko kotikisoissa

Sudenpentujen superkesän EM-kisojen lohkoarvonnat suoritettiin tänään Saksan Münchenissä. 20-vuotiaiden miesten kesän kotikisojen alkulohkossa pelaavat Suomen lisäksi huippumaat Espanja, Ranska ja Israel. 20-vuotiaiden EM-kisat pelataan Helsingissä 16.-24.7.2016.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

16.1.2014 EM-karsinnat

Susijengi ja fanit tulisilla hiilillä 1.-3.2.

Tiistaina Vuoden joukkueena Urheilugaalassa palkitulla Susijengillä ja niin ikään Uuno-pystin pokanneilla Susijengi-faneilla on luvassa jännityksentäyteiset kolme päivää, kun tammikuu vaihtuu helmikuuksi. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus kokoontuu Barcelonaan tekemään päätöksiä MM-kisojen villeistä korteista lauantaina 1.2. Maanantaina 3.2. koripalloperhe jännittää jo joko MM-kisojen alkulohkojen tai EM-karsintalohkojen arvontoja.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

30.7.2013 EM-karsinnat

Susijengin kesän maaotteluavaus Ranskassa

Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi avaa maaottelukesänsä Ranskassa alkaneella viikolla. Vastus on heti huippuluokkaa, kun Susijengi testaa viime EM-kisoissa hopeaa voittaneen ja Lontoon olympialaisissa kuudenneksi venyneen isäntämaan. Susijengi matkasi pelipaikalle Pauhun 15 pelaajan voimin.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

Näytä lisää vastaavia