Synkkä toinen jakso pudotti Suomen serbien kyydistä

18.9.2008 Serbia ei antanut Suomen yllättää itseään toistamiseen EM-karsinnoissa. Isännät pudottivat Suomen kyydistään keskiviikkoisen ottelun toisella jaksolla ja varmistivat EM-kisapaikkansa Belgradissa 15700 katsojan edessä. Suomelle tappio tiesi suurpanoksia lauantain kotiotteluun Unkaria vastaan, joka päättää maajoukkueen EM-karsintaurakan.

Suomi kohtaa lauantaina Vantaan Energia Areenalla Unkarin. Ottelun panokset ovat kovat. Sekä Suomi että Unkari tarvitsee voiton välttääkseen putoamiskarsinnat ja varmistaakseen paikan ensi vuonna pelattaviin EM-lisäkarsintoihin, joissa jaossa on vielä yksi paikka EM-lopputurnaukseen.

Suomi onnistui reilut pari viikkoa sitten yllättämään kuuden vuoden takaisen maailmanmestarin Serbian lukemin 80-77. Keskiviikkona temppu ei ollut uusittavissa, eikä lopputulos 92-66 jättänyt selittelyille sijaa.

- Kohtasimme tänään yhden Euroopan parhaista. Koripallomaina Serbian ja Suomen välillä on vielä eroa ja tänään serbit näyttivät sitä pelaamalla aggressiivista puolustusta ja kontrolloimalla sen myötä peliä, kehui Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann vastustajaa.

Hyvään avausjaksoon verrattuna Suomi alkoi toisella kymmenminuuttisella ottaa pakotettuja ratkaisuja ja unohti niin pallon kuin miehenkin liikkeen hyökkäyksessään. Serbia rokotti juoksemalla tukun nopeita ja hankkiutumalla määrätietoisesti vapaaheittoviivalle.

Isännät kiskaisivat Suomen 22-20-johtoasemasta huiman 26-3-jakson, jonka avulla se siirtyi 46-25-johtoon. Toisella jaksolla kirjattiin suomalaisille seitsemän pallonmenetystä ja 11 virhettä, joiden seurauksena Serbia pussitti sisään 13 pistettä vapaaheittoviivalta.

- Ei vaan saatu pidettyä Serbiaa kurissa samalla tavalla kuin Vantaalla. Serbia sai vauhdin päälle ja samalla kovan itseluottamuksen, kertoi Tuukka Kotti pelin jälkeen.

- Tällaisessa paikassa, kun kaverin päästää vauhtiin, on vaikea enää pysäyttää. Intensiteettimme katosi hetkeksi ja se oli turmiollista, lisäsi Petri Virtanen.

"Tavoite lauantaissa"

Ottelun avausjaksolla Suomi pelasi koripalloa iloisella ilmeellä haastaen Serbian puolustusta niin läheltä kuin kaukaakin. Ensiminuuteilla Suomi käväisi viiden pisteen johtoasemassakin (2-7) ja hallitsi pelitempoa. Petteri Koponen ruokki syötöllään Antti Nikkilän korintekoon, Jukka Matinen ja Petri Virtanen sekä poikkeuksellisesti vaihdosta kentälle tullut Hanno Möttölä onnistuivat kaaren takaa.

Serbia siirtyi ensimmäisen kerran johtoon aivan jakson lopulla, kun tarkkakätinen Uros Tripkovic onnistui kolmosessaan.

Kolmannella jaksolla Suomi löysi jälleen pelirytminsä ja samalla Shawn Huffin innoittamana heittojyvänsä. Huff onnistui kahdesti kolmoskaaren takaa, jonka jälkeen Matinen otti ohjat käsiinsä. Parhaimmillaan Suomi nousi kahdeksan pisteen (60-52) päähän Matisen kolmosella, kun toista jaksoa oli jäljellä puolitoista minuuttia. Suomelle sattui synkkä hetki menetyksineen pahaan saumaan ja serbit veivät jakson lopun 7-0.

Viimeisetkin mahdollisuudet Suomelta vei Zoran Erceg, jonka kaksi onnistunutta kolmosta päätösjakson alkuun ratkaisivat viimeistään ottelun.

Suomen valmennusjohto säästeli Serbian toisen jakson ilotulituksen jälkeen pelaajia lauantaita varten. Esimerkiksi Hanno Möttölä pelasi ottelussa vain 14 minuuttia. Lauantaina Italia-ottelussa loistanut Kimmo Muurinen pelasi myös normaalia pienemmät minuutit, kun jo paria viikkoa miestä vaivannut flunssa otti askeleen pahempaan suuntaan.

- Tavoitteenamme on voittaa toinen mahdollisuus tavoitella EM-kisapaikkaa ja se onnistuu voittamalla Unkari lauantaina. Siitä syystä muutamat pelaajat pelasivat vähemmän kuin normaalisti. Piti varmistaa, että meillä on terveitä jalkoja käytettävissä lauantaina. Sillä ei kuitenkaan mitään tekemistä tämän illan lopputuloksen kanssa, Dettmann arvioi.

"Kaikki peliin"

Suomen parhaaksi pisteidentekijäksi ottelussa nousi Matinen, joka heitti 12 pistettä. Heittojaan Italiaa vastaan säästellyt Virtanen pussitti 11 ja Huff kymmenen pistettä.

Serbialaisista Erceg kokosi 21 pistettä. Tripkovicin 13 pisteestä syntyi kymmenen jo avausneljänneksellä. Nenad Krstic runnoi 12 ja Novica Velickovic kymmenen pistettä. Serbia voitti ottelun levypallot 41-24 ja torjui seitsemän suomalaisheittoa.

Huolimatta 26 pisteen tappiosta oli Suomen joukkueen pelissä paljon hyvääkin.

- Kun pidimme puolustuksen koossa, pystyimme luomaan painetta Serbialle, joka menetti 20 kertaa pallon, muistutti Dettmann.

Myös Virtasen nousu omalle tasolleen vaisumman Italia-pelin jälkeen lämmitti päävalmentajaa.

- Nyt Pete (Virtanen) otti omat heittonsa ja pelasi omaa peliään.

Lauantaisen Unkari-pelin merkitys oli Suomen joukkueella jo kirkkaana mielessä heti Serbia-ottelun tauottua.

- Meillä on hyvä kesä takana ja jokainen haluaa jatkaa pelaamista tällä tasolla. Joka jätkä tiedostaa Unkari-ottelun merkityksen. Putoamiskarsintoihin ei halua kukaan. Lauantaina laitetaan kaikki peliin. Tämä oli hyvä valmistava ottelu sitä ajatellen, päätti Kotti.

Suomi voitti Unkarin joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen Salgotarjanissa 79-64.

Unkari-ottelu käynnistyy lauantaina Vantaan Energia Areenalla klo 19. Ennakkolipunmyyntiä hoitaa Lippupiste. Paikan päällä lipunmyynti käynnistyy tuntia ennen pelin alkua, jolloin aukeavat myös Energia Areenan ovet.

Serbia – Suomi 92 – 66 (46-28), miesten Euroopan A-divisioonaa, Belgrad (Serbia) 17.9.2008 

Ottelut täydelliset tilastot löytyvät kansainvälisen koripalloliiton nettipalvelusta.

Aki Ulander

6/3

 

Antti Nikkilä

4/2

 

Kimmo Muurinen

0/0

 

Shawn Huff

10/3

 

Sami Lehtoranta

5/0

 

Jukka Matinen

12/2

 

Tuukka Kotti

7/1

 

Petteri Koponen

2/2

 

Juha Sten

2/1

 

Hanno Möttölä

7/2

 

Petri Virtanen

11/1

 

Tuomas Iisalo

0/3

 

Jaksot: 18-17, 28-11, 21-24, 25-14. Suomen heittoprosentit: 1P 66,7 % (6/9), 2P 34,9 % (15/43), 3P 45,5 % (10/22). Katsojia: 15700. Suomi kohtaa EM-karsintojen päätöspelissään Vantaan Energia Areenalla lauantaina 20.9. klo 19 alkaen Unkarin.



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

11.9.2012 Maaottelu

Kotiyleisö herätti Susijengin, Suomi päätti karsinnat kuudenteen voittoon

EM-karsintojen tiistai-illan päätösottelu Suomen ja Sveitsin välillä oli kotijoukkueelle kuuluisa ”vaikea päätöspeli”. Selkeänä altavastaajana peliin lähtenyt Sveitsi hallitsi paikoin kenttätapahtumia kolmannella jaksolla, kunnes kotiyleisönsä herättämä Susijengi kokosi viimeiset energiansa ja rynnisti Petteri Koposen ja Hanno Möttölän johdolla väkisin kuudenteen karsintavoittoonsa pistein 84–77 (41–40).

9.9.2012 Maaottelu

EM-kisapaikkansa varmistanut Suomi taipui Belgiassa

Ensi vuoden EM-lopputurnaukseen paikkansa jo varmistanut Susijengi kärsi kirvelevän 68-71 (38-44) –tappion katastrofia vältelleelle, pakkovoiton edessä olleelle Belgialle. Antwerpenissä kärsitystä tappiosta huolimatta Suomella on mahdollisuus pedata itselleen tiistaina Helsingin Jäähallissa Sveitsiä vastaan pelattavassa karsintojen päätösottelussa karsintalohkon paras sijoitus EM-kisalohkoarvontoja varten.

27.8.2012 Maaottelu

Tappioton Susijengi söi Sveitsin välipalaksi

Sveitsi pystyi pyristelemään Suomen Susijengin kyydissä maanantain EM-karsintaottelussa vain puolentoista jakson ajan. Suomi karkasi Hanno Möttölän tahdittamana pikavauhtia 20 pisteen taukojohtoon ja tyylitteli Freiburgissa vastaansanomattomat 60–89 (29–49)-loppulukemat. Karsintojen puolivälissä Suomi johtaa lohkoaan haettuaan neljä voittoa yhtä monesta ottelusta.

24.8.2012 Maaottelu

Suomi nuiji Belgian kanveesiin kärkiottelussa, Dettmannin juhlapelissä

Päävalmentaja Henrik Dettmannin 200. ottelu Suomen miesten maajoukkueen peräsimessä oli kuin unelma. ”Susijengi” pääsi kolmannen jakson alussa EM-karsintavieraansa Belgian pään sisään puolustuksellaan ja alkoi takoa isolla lekalla eroa taululle kolmen pisteen heitoillaan. Ottelun lopussa Helsingin Jäähallin yleisöä osoitti seisaaltaan suosiota, kun Suomi otti jättiharppauksen kohti Slovenian EM-kisoja 97–60 (37–32)-voitollaan.

22.8.2012 00:21 Maaottelu

Susijengi raatoi kahden pisteen voiton Puolasta EM-karsintojen vierasavauksessaan

Suomen Susijengi haki jälleen maailmanluokan vastustajan päänahan, ja tärkeimmässä mahdollisessa paikassa: NBA-jätti Marcin Gortatin johtama Puola nöyrtyi Suomelle kotonaan Koszalinissa myöhään tiistaina 79–81 (40–42). Läpi ottelun puolustustaan tiivistäneestä Suomesta kunnostautuivat huikeita otteitaan jatkanut Petteri Koponen sekä viime minuuttien ratkaisukoreista vastanneet Shawn Huff, Mikko Koivisto ja Gerald Lee jr.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

25.8.2011 Maaottelu

Koponen ja Rannikko heittivät Suomen karsintaykköseksi

Suomen koripallomaajoukkue jatkoi voittoputkeaan kukistamalla EM-karsintojen päätöspelissään Coimbrassa kotijoukkue Portugalin tuloksella 78-86 (45-30). Syvältä itsensä voittajaksi kaivanut Suomi vei EM-karsinnan nimiinsä puhtaalla pelillä. Viikon kuluttua Liettuassa käynnistyvässä EM-lopputurnauksessa Suomi pelaa karsintavoiton myötä ns. Balkanin lohkossa Alytuksessa yhdessä Bosnia-Hertsegovinan, Kreikan, Kroatian, Makedonian ja Montenegron kanssa.

21.8.2011 Maaottelu

Suomi läksytti Unkaria läksiäisissään

Suomen koripallomaajoukkue halusi järjestää runsaslukuisen kotiyleisönsä edessä voitokkaat läksiäiset ja järjesti myös sellaiset. Susipaidat kyykyttivät EM-kisamahdollisuutensa menettänyttä Unkaria loppuluvuin 87-65 (44-39). Helsingin Jäähalliin pakkautunut 6278-päinen yleisö lähetti Suomen kohti viimeistä EM-karsintaottelua (Portugalissa 24.8.) ja EM-kisoja seisaallaan hurraten.

Näytä lisää vastaavia