Salin jälleen Punaisen Tähden surma

15.1.2012 Sasu Salin loisti kentän parhaana pelaajana ja johdatti 20 pisteellään ja viidellä onnistuneella kolmosellaan Union Olimpija Ljubljanan 74–73 (34–34)-voittoon Belgradin Punaisesta Tähdestä Adrianmeren liigan sunnuntaikierroksella. Edellisen kerran Salin kuritti Punaista Tähteä lokakuussa. Kahdenkymmenen pisteen rajan rikkoivat viikonloppuna myös Shawn Huff ja Ville Kaunisto.

Sasu Salin laulatti jälleen kolmosia Belgradin Punaista Tähteä vastaan.

Teemu Rannikon Varese kärsi vierastappion Serie A:ssa.

Shawn Huff paukutti LegaDuessa 25 pistettä.

Tuukka Kotti kaapi kahdeksan levypalloa ja riisti neljästi.

Korisliigan viime kevään MVP Ville Kauniston tehokausi Ranskassa jatkuu.

Kilian Cato nousi jälleen Mainen avausviisikkoon. Kuvat: Getty Images/All Over Press, Ville Vuorinen, LegaDue Pictures, Kai Kilappa & Tytti Nuoramo.

Joulukuun lamastaan toipunut Olimpija osoitti sunnuntaina halunsa palata Adrianmeren liigan huippusijoille lyömällä perinteikkään Belgradin Punaisen Tähden kotikentällään 74–73 (34–34).

 

Olimpija johti ottelua viimeisen kymmenminuuttisen alussa parhaimmillaan 60–51, mutta Punainen Tähti rynnisti vielä rinnalle ja ohi. Filip Covic heitti vieraat viimeisen minuutin alussa 71–73-johtoon, jonka jälkeen Deon Thompson ja Goran Jeretin nostivat kotijoukkueen pisteen voittoon vapaaheittoviivalta.

 

Voittajien tehokkain pelaaja oli Suomen miesten maajoukkueen tarkkakäsi Sasu Salin, joka nakutti 20 pisteen (kakkoset 0/2, kolmoset 5/9, vapaaheitot 5/6) edestä nauloja Punaisen Tähden arkkuun. MaSu-Basketin kasvatti antoi myös yhden syötön ja riisti pallon kahdesti. Edellisen kerran Salin rankaisi Punaista Tähteä lokakuussa 23 pisteellä ja kuudella kolmosella.

 

Salinin lisäksi kotijoukkueesta nousivat esille Vladimir Dasic (19/5/4 riistoa) ja Deon Thompson (12/6/2 blokkia). Vieraita kannatteli Petar Popovic (25/10).

 

Olimpija on voittanut Adrianmeren liigassa 10 ja hävinnyt kuusi ottelua.

 

Rannikon Varesen takaa-ajo ei riittänyt

 

Teemu Rannikon Cimberio Varese kohtasi Italian Serie A:n sunnuntaikierroksella vieraskentällä pudotuspelipaikasta haaveilevan Teramon. Teramo puolusti kotikenttäänsä ansiokkaasti viemällä Vareselta pisteet 81-75 (39-40).

 

Varese johti ottelua avauspuoliskon jälkeen, mutta kolmannella jaksolla vieraiden konseptit sekosivat täysin ja kotijoukkue ryntäsi vierailijan pallonmenetyksistä parhaimmillaan 69-58-johtoon. Varese kipusi vielä viimeisen minuutin alussa Kristjan Kangurin kolmosella kolmen pisteen päähän, muttei enää lähemmäksi.

 

Aloitusviisikossa peliin tullut Rannikko uurasti 31 minuuttia, heitti neljä pistettä (kakkoset 0/1, kolmoset 1/7, vapaaheitot 1/2), kaappasi kaksi levypalloa, antoi yhden syötön ja riisti pallon kerran. Varesen tehokkain oli Kristjan Kangur (26/9/4 syöttöä), Teramoa tahditti Milos Borisov (19/4).

 

Varese on voittanut kahdeksan ja hävinnyt kahdeksan ottelua.

 

Huff hurjana Scafatia vastaan

 

Shawn Huff naputteli kauden toiseksi korkeimman pistelukemansa, kun hänen joukkueensa Forli mitteli Italian LegaDuen sunnuntaikierroksella Scafatia vastaan. Suomen maajoukkuelaituri mätti sukkaan muhkeat 25 pistettä (kakkoset 4/9, kolmoset 5/9, vapaaheitot 2/2) ja sieppasi kylkeen kaksi levypalloa. Huffin kauden piste-ennätys on 28.

 

ToPo-kasvatin edesottamuksista huolimatta Forli taipui pistein 71–91 (29–50). Scafati johti jo avausjakson jälkeen 30–16, eikä Forli enää toipunut. Kotijoukkueen tehoparin muodostivat Paul Marigney (25/3) ja James Thomas (20/20).

 

Forli on hakenut kuusi voittoa ja hävinnyt yhdeksän kertaa.

 

Kotin Imolalle kitkerä tappio

 

Tuukka Kotin Aget Imolalle kirjattiin kitkerä kotitappio Brindisiä vastaan Italian LegaDuen sunnuntain kierroksella. Brindisi johti ottelua kolmannen jakson lopussa pistein 34–45, ja vaikka Imola pääsi vielä useasti 1-2 pisteen päähän, tasoihin tai ohi kotijoukkue ei enää päässyt. Brindisin voittolukemat olivat 60–62 (24–24).

 

Kotti pelasi ottelussa 30 minuuttia nostellen viisi pistettä (kakkoset 1/7, vapaaheitot 3/4), keräten kahdeksan levypalloa ja riistäen pallon neljä kertaa. Kentän parhaat olivat Imolan Patricio Prato (17/3/3 syöttöä) ja Brindisin Jimmy Lee Hunter (16/4).

 

Imola on voittanut kuusi ja hävinnyt yhdeksän ottelua.

 

Kaunisto takoi 28 pistettä

 

Ville Kauniston hurja kausi Ranskan NM1-liigassa jatkui vanhaan malliin, kun kaarinalaislähtöinen laituri takoi 28 pistettä (kakkoset 10/11, kolmoset 0/2, vapaaheitot 8/12) NM1:n viikonloppukierroksella. Kauniston ADA Blois Basket päihitti vieraskentällä jatkoajalla Sorguesin pistein 93–100 (43–40, 83–83).

 

Pisteidensä kylkeen Kaunisto kohenteli asemiaan NM1:n levypallokuninkaana raapimalla 13 irtopalloa. Lisäksi Kaunisto antoi viisi syöttöä, riisti pallon kerran ja blokkasi yhden vastustajan heiton.

 

ADA Blois Basket on hakenut kauden 16 ottelustaan 10 voittoa.

 

Catolle 11 pistettä Albanya vastaan

 

Kilian Caton Maine Black Bearsin konferenssiottelut USA:n NCAA-liigassa jatkuivat kuluvalla viikolla.

 

Viikon ensimmäisessä ottelussaan Maine hävisi Boston Universitylle kotonaan 68–77 (33–27). Maine johti vielä toisen puoliajan alussa pistein 37-31, mutta hävisi runsaan kuusiminuuttisen 34-11 ja joutui lopullisesti takaa-ajajan asemaan. Cato pelasi ottelussa 12 minuuttia kolmen pisteen (kolmoset 1/1) ja yhden levypallon tehoilla.

 

Lauantain ottelussa Maine hävisi trilleriottelun vieraskentällä Albany New Yorkia vastaan 75–76 (37–38). Mainen avausviisikkoon siirretty Cato vastasi odotuksiin upottamalla 18 minuutissa 11 pistettä (kakkoset 0/1, kolmoset 3/5, vapaaheitot 2/2) ja noukkimalla kolme levypalloa. Gerardo Suero heitti voittajille 26 pistettä.

 

Mainella on tilillään koko kaudella kahdeksan voittoa ja seitsemän tappiota, konferenssin sisäisissä peleissä kaksi voittoa ja kaksi tappiota.

 

Joventutille voitto, Cavén sivussa

 

Joonas Cavén seurasi lauantaina loukkaantuneena sivusta, kun hänen joukkueensa CB Prat Joventut avasi vuoden 2012 kotikentällään päihittämällä Teneriffan 85–70 (37–37) Espanjan Adecco Plata -liigassa.

 

Ratkaisu nähtiin päätösjaksolla, jonka Joventut vei 28–10. Kotijoukkueen paras oli Roger Villanova 16 pisteellään.

 

Joventut on voittanut 12 ottelustaan seitsemän.

 
30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

22.5.2026 22:00 Susijengi

Jantusen Fenerbahce taipui ennakkosuosikille Euroliigan semifinaalissa

Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.

21.5.2026 14:03 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi siirtyy Saksassa Heidelbergin päävalmentajaksi

Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.

21.5.2026 08:31 Susijengi

Mustapha Amzil Kosovon mestaruuteen, Daniel Dolencille hopeaa Islannissa

Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.

20.5.2026 17:02 Suomalaiset ulkomailla

Gordon Herbert New Zealand Breakersin päävalmentajaksi

Australian NBL-liigaa pelaava Uuden-Seelannin ylpeys New Zealand Breakers jatkaa suomalaisen päävalmentajan alaisuudessa. Viimeiset kaksi vuotta Petteri Koposen komennossa pelanneen Breakersin uusi päävalmentaja on Saksan maailmanmestariksi 2023 johdattanut suomalais-kanadalainen valmentajaikoni Gordon Herbert, 67.

19.5.2026 07:33 WNBA

Wings selkeään voittoon Mysticsiä vastaan – Kuier monipuoliset 20 minuuttia

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.

Näytä lisää vastaavia