Rannikko palasi tositoimiin pitkän tauon jälkeen

13.10.2008 Suomen koripallomaajoukkueelle kantautuu ilouutisia Moskovasta. Käytännössä vuodenvaihteesta saakka sitkeän kantapäävamman kanssa paininut Teemu Rannikko palasi hieman yllättäen tositoimiin, kun Venäjän liiga käynnistyi viikonvaihteessa. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopan kentiltä.

Rannikko pelasi BC Himkin kauden avausottelussa vajaat 16 minuuttia ja teki viisi pistettä. Suomalaistakamies oli ilahduttavasti parketilla, kun ottelu Pietarin Spartakia vastaan ratkaistiin. Spartak kiri viimeisellä jaksolla tilanteeseen 68-67, mutta kotijoukkue Himkin Rannikko, Maciej Lampe ja Jorge Garbajosa sinetöivät voiton ja loppulukemat 72-70 vapaaheitoillaan.

Pelin jälkeen kentän laidalla huohotti helpottunut ja varovaisen toiveikas suomalaistähti. Rannikko pelasi edellisen virallisen ottelunsa maaliskuussa.

- Harvoin jännitän ennen peliä, mutta nyt täytyy sanoa, että oli aika erikoinen fiilis, kun pelaajaesittely alkoi ja sai juosta kentälle, eikä joutunut olemaan siviilivaatteet päällä katsomossa. Seitsemän kuukautta on pitkä aika, Rannikko kertoi.

Vaikka Rannikko kentällä nähtiinkin, on kuntoutusprosessi vielä kesken. Rannikko on sopinut Himkin kanssa palaavansa tositoimiin pikkuhiljaa ja pelaavansa pääasiassa marraskuussa käynnistyvän Eurocupin otteluita.

- Kantapää ei ole vielä täydessä kunnossa ja se pitää ottaa huomioon joka päivä. Nytkin kantapää kipeytyi pelistä, myönsi Rannikko.

Puolalainen Lampe teki Himkille 23 pistettä ja poimi kymmenen levypalloa. Espanjan maajoukkuelaituri Garbajosa nosteli 12 pistettä.

Himkin tähtisikermästä Argentiinan maajoukkuemies Carlos Delfino on vielä sormivamman vuoksi sivussa, jonka lisäksi Mike Wilkinson on sairastuvalla polvivammaisena.

Niin Garbajosan, Delfinon, belizeläisen Milt Palacion kuin ranskalaissentteri Jerome Moison kesän aikana hankkinut Himki lukeutuu Venäjän liigan ennakkosuosikkeihin.

Koponen ja Huff debytoivat

Rannikon maajoukkuekaverit Petteri Koponen ja Shawn Huff suorittivat viikonvaihteessa viralliset debyyttinsä uusissa seurajoukkueissaan.

Espoon Hongassa kahtena viime keväänä Suomen mestaruutta juhlinut Koponen oli ensimmäisessä Italian liigan ottelussaan heti Virtus Bolognan yhdeksän miehen rotaatiossa, kun Biella teki hukkareissun Bolognaan. Virtus voitti ottelun 83-72.

Koponen pelasi ottelussa 12 minuuttia ja pussitti viisi pistettä, riisti kahdesti ja antoi yhden koriin johtaneen syötön. Virtus Bolognan pelintekijän tontilla 165-senttinen Earl Boykins tehtaili 32 peliminuutissaan 14 pistettä. Kotijoukkueen paras oli tuplatuplan (18/11) koonnut Sharrod Ford.

Virtus Bolognan kokoonpanosta yhdeksän pelaajaa sai yli kymmenen peliminuuttia. Näiden ulkopuolella jäi mm. Italian maajoukkueen sentterinä Ateenan hopeamitalisuorituksessa häärinyt Roberto Chiacig (4 minuuttia).

Shawn Huffin debyytti Kreikan liigassa kuin Koposen. Huffin edustama Maroussi joutui heti kättelyssä kuusi peräkkäistä mestaruutta voittaneen Panathinaikosin käsittelyyn ja sai isänniltään 82-54-selkäsaunan.

198-senttinen Huff pääsi kokeilemaan Panathinaikos-pelissä kentälle kolmeksi minuutiksi, mutta jäi ilman tehomerkintöjä.

Kotin Brest ja Stenin Solna avanneet vahvasti

Ranskaan siirtynyt Tuukka Kotti on avannut vahvasti uuden joukkueensa Brestin riveissä. Brest on voittanut kakkosliigan kolmesta ensimmäisestä ottelusta kaksi.

Kahdessa ensimmäisessä ottelussa 205-senttinen Kotti oli vakuuttava kirjauttaen teholukemikseen 15/6 ja 14/9.

Tuoreimmassa koitoksessa Aux-Mariennea vastaan Kotti joutui virhevaikeuksiin, pelasi "vain" 18 minuuttia ollen siitä huolimatta joukkueensa paras levypallopelaaja. Kotti viimeisteli neljä pistettä ja napsi seitsemän levypalloa. Brest voitti Aux-Mariennen vieraissa 75-67.

Ruotsin liigassa Pekka Salmisen valmentama ja Juha Stenin edustama Solna Vikings on avannut kautensa niin ikään saldolla 2-1.

Tuoreimmassa ottelussaan Solna selätti Gothia Basketin 89-79. Sten on ihastuttanut solnalaisyleisön heti ensimmäisissä otteluissaan energisellä pelityylillään. Kolmen pelin jälkeen pelinjohtaja Stenin keskiarvot ovat 8,0 pistettä, 5,7 koriin johtanutta syöttöä ja 3,0 riistoa. Kahden pisteen heittonsa turkulaistakamies on upottanut yli 60 prosentin tarkkuudella (8/13).

Ruotsin mestaruutta puolustavalle Solnalle tappion tarjoili edelliskierroksella paikallisvastus 08 Tukholma, joka voitti kotonaan 87-82. Sten teki kaikkensa häviön estämiseksi kooten 15 pisteen ja yhdeksän syötön saldot.

Suomalaisluotsi Anton Mirolybovin Herten Löwen on myös voittanut kauden kolmesta pelistä kaksi Saksan kakkosbundesliigassa. Kauden avauksessa München haki Hertenistä 87-70-voiton, jonka jälkeen Mirolybovin suojatit ovat voittaneet vieraissa Landshutin 91-79 ja kotonaan Franken Hexerin 78-69.

Treviso korvaa Capo d’Orlandon Eurocupissa

Paikkansa Italian liigassa menettäneeltä Capo d’Orlandolta on viety myös osallistumisoikeus Eurocupiin. Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA Europe) teki asiasta päätöksen, kun Capo d’Orlandon valitus sarjasta sulkemispäätöksestä ei mennyt läpi.

Capo d’Orlandon paikan Eurocupissa ottaa italialaismahti Benetton Treviso, joka tulee pelaamaan samassa alkulohkossa Teemu Rannikon venäläisjoukkue Himkin ja turkkilaisen Besiktasin sekä yhden karsintojen kautta selviävän joukkueen kanssa.

Suomalaislaituri Samuel Haanpään oli määrä suorittaa ammattilaisdebyyttinsä Capo d’Orlandon riveissä. Sarjapaikan menetyksen myötä seuran pelaajasopimukset ovat rauenneet. Haanpää harjoittelee parhaillaan Sisiliassa ja kartoittaa tulevaisuuden mahdollisuuksiaan.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

15.3.2024 08:24 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball EuroCupin välieriin

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball eteni EuroCupin välieriin. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa varmisti puolivälieräpaikan.

11.3.2024 08:07 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier taistelee EuroCupin finaalipaikasta – Anissa Pounds juhli suomalaiskohtaamisen voittoa

EuroCupin välierät alkoivat viime viikolla ja Awak Kuierin Reyer Venezia petasi jännittävät lähtöasetelmat toiseen osaotteluun. Anissa Pounds pääsi paukuttelemaan henkseleitään Saksassa suomalaiskohtaamisen voiton kunniaksi.

11.3.2024 07:44 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen siivitti Granadan tärkeään voittoon

Elias Valtosen mainiot esitykset Granadan paidassa saivat jatkoa, kun hän pääsi juhlimaan ensimmäistä voittoaan uuden seuransa riveissä.

4.3.2024 11:14 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen isossa roolissa tärkeässä voitossa – ”Itsellä upposi tärkeissä paikoissa”

Lotta-Maj Lahtisen heitot upposivat oikeisiin hetkiin, kun hän auttoi Sedis Basquetin tärkeään voittoon maratonottelussa. Elina Aarnisalo merkkautti komean tupla-tuplan Belgiassa, Roosa Lehtoranta ylsi kauden piste-ennätykseensä Saksassa ja Sofia Pelander sai valinnan kierroksen joukkueeseen Ruotsissa.

4.3.2024 10:28 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosella komea debyytti Granadassa – ”Ihan hyvin se toimi”

Elias Valtonen otti heti paikkansa Granadan joukkueessa, kun hän suoriutui komeasti debyytissään. Ranskan liigassa suomalaiset pääsivät nauttimaan tärkeistä voitoista.

1.3.2024 10:13 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Reyer Venezia EuroCupin välieriin

Awak Kuier oli siivittämässä Reyer Veneziaa EuroCupin välieriin, kun latvialainen TTT kaatui selvästi. Sofia Pelander sai vahvan startin viikkoon Ruotsissa.

Näytä lisää vastaavia