Team Componenta venyi jatkoaikavoittoon Lahdesta

1.11.2008 Korisliigan tasaisuudesta saatiin todiste lauantaina, kun sarjataulukossa toiseksi viimeisenä ollut Team Componenta yllätti sarjaa johtavan Namika Lahden. Karkkilalainen Componenta tarvitsi kotivoittoonsa jatkoajan, kun peli päättyi 94-83 (77-77, 34-42).

Namika Lahti näytti ottavan helpon voiton, kun se voitti ensimmäisen neljänneksen 29-10 ja johti toisellakin neljänneksellä 39-20. Componentan kiri oli kuitenkin vakuuttava, kun se meni johtoon 50-49 -numeroissa.

Kotijoukkueelle tarjottiin voittoa jo varsinaisella peliajalla, mutta Clifton Jones heitti kahdeksan sekuntia ennen neljännen jakson loppua 77-77 -tilanteessa molemmat vapaaheitot ohi. Componenta hallitsi kuitenkin jatkoaikaa alusta loppuun.

- Nousimme hyvällä joukkuepelillä peliin mukaan ja puolustimme myös hyvin. Uusi pelaajamme Darrel Waters toi meille kaipaamaamme kovuutta, kommentoi Componentan valmentaja Bernard Harris, jonka mukaan Componenta voitti pelin jo varsinaisella peliajalla.

- Tuomarit kertoivat pelin jälkeen, että yksi kolmen pisteen korimme oli merkitty pöytäkirjaan kahtena pisteenä.

Karkkilalaisyleisön uudeksi sankariksi nousi alkukaudesta KTP:ssä pelannut Waters, jonka ensimmäinen peli uudessa joukkueessa tuotti peräti 35 pistettä. Sami Syrjälä heitti 19 pistettä ja Frank Richards 15.

Namika Lahti heitti 13 kolmosta, mutta Karkkila oli tehokkaampi korin alla ja vapaaheittoviivalla, josta se teki 13 pistettä enemmän.

Lahtelaisillakin oli uusi peluri Ray Nixon, joka aloitti 19 pisteen teholla. Bilal Abdullah teki 23 pistettä ja Sami Pekkola 16. Joukkueen pisteykkönen Ilkka Vuori kunnostautui syötöissä ja levypalloissa, mutta jäi harvinaisesti ilman koreja.

Kataja kaatoi Hongan

Joensuun Kataja tiivisti sarjan kärkipäätä kaadettuaan kotona juhlapelissään Espoon Hongan 89-80 (39-41). Katsomon puolella lähes 1400 katsojaa juhli, kun ottelu oli joensuulaisille 500. maamme pääsarjassa. Kataja nousi voitolla tasapisteisiin Hongan kanssa.

Kataja johti peliä lähes koko ajan, mutta Honka kavensi 79-70 -kotijohdon vielä 82-80 -numeroihin. Kataja vei kuitenkin Jeremiah Woodin johdolla viimeisen minuutin puhtaasti 7-0.

Korisliigan lokakuun pelaajaksi valittu Wood nousi 28 pisteellä ja 14 levypallolla Katajan voitonhahmoksi. Anssi Kinnaslampi heitti 20 pistettä ja pelinrakentaja Larry Blair ensimmäisessä pelissään 16 pistettä.

Kimmo Muurinen keräsi Hongalle 22 pistettä, Akeem Scott 16 ja Monte Cummings 14 pistettä sekä 15 levypalloa. Honka pelasi ilman pohjevammaista Jukka Matista.

Pyrinnölle ensimmäinen vierasvoitto

Tampereen Pyrintö otti kolmannen peräkkäisen voittonsa ja ensimmäisen vieraissa, kun Porvoon Tarmo kukistui selvällä erolla 87-102 (36-48) -lukemin.

Tasaisesti johtoaan kasvattaneen Pyrinnön tehopeluriksi kohosi 210-senttinen maajoukkuesentteri Antti Nikkilä. Ulkomaille tähyävä, mutta toistaiseksi ottelukohtaisella sopimuksella Pyrinnössä pelaava Nikkilä kahmi kovalla 86 prosentin heittotarkkuudella 29 pistettä.

Chris Hester säesti 20:llä ja Kurtis Rice 17 pisteellä.

Tarmon uusi laitahyökkääjä E.J. Drayton oli joukkueensa tehokkain 20 pisteellä. Emmanuel Messy teki 13 pinnaa.

(STT)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

Näytä lisää vastaavia