Honka haki voiton Tampereelta

9.11.2008 Espoon Honka haki Korisliigan ainoassa sunnuntain pelissä voiton Tampereelta, jossa Pyrintö kaatui tuloksella 89-76 (30-40). Pyrintö johti peliä kolmannen jakson puoliväliin asti parhaimmillaan 14 pisteellä. Siitä eteenpäin Honka hallitsi peliä ja kipusi tasaisesti 13 pisteen voittoonsa.

Honka tulitti kolmoskaaren takaa peräti 35 heittoa, joista vain yhdeksän osui.

Hongan tehomies Kimmo Muurinen heitti 23 pisteestään valtaosan lopun ratkaisuvaiheissa. Muurisen käsiin jäi myös 18 levypalloa. Akeem Scott teki Hongalle 23 pistettä, Ben Perkins 16 ja Monte Cummings 15.

- Muurisen levypallopeli oli aivan loistavaa. On mahtavaa seurata miehen taistelua, vaikka iskuja näyttää tulevan lähes joka suunnalta, ylisti Hongan apuvalmentaja Jyrki Suhonen.

Pyrinnön voimahahmona jatkoi Antti Nikkilä 23 pisteen ja 12 levypallon tehoilla. Hänen lisäkseen vain Chris Hester pääsi yli kymmenen pisteen 15 pinnallaan.

- Saimme Hongan ottamaan alussa sellaisia heittopaikkoja kuin halusimmekin. Honka on kuitenkin joukkue, joka pystyy muuttamaan kuvioita pelin sisällä. Me emme ole siihen vielä valmiita. Ensisijaisesti hävisimme siihen, kun Muurinen, Perkins ja Cummings nousivat lopussa levypalloissa ylitsemme, tunnusti Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola. 

(STT) 

Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
18.4.2024 21:06 Korisliiga

Tulikuuman Topias Palmin ranne hiljensi Kisahallin – Kauhajoelta vakuuttava välieräavaus

Korisliigan välierät käynnistyivät torstaina, kun runkosarjan ykkönen Helsinki Seagulls isännöi Kauhajokea. Vilppaan avauskierroksella kaatanut Kauhajoki jatkoi loistavia otteitaan, kun se nappasi vierasvoiton Helsingistä 81–88 (39–46).

18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

18.4.2024 10:59 Korisliiga

Valtteri Mervola Saksasta Pyrintöön

Tampereen Pyrintö on kiinnittänyt riveihinsä kahden vuoden sopimuksella 22-vuotiaan Valtteri Mervolan. Päättyneellä kaudella Mervola edusti Saksan ProB sarjassa Ehingeniä.

17.4.2024 12:29 Korisliiga

Kion Williams jatkaa Pyrinnössä

Pyrinnön oma kasvatti Kion Williams tullaan näkemään Tampereen Pyrinnön paidassa myös ensi kaudella, sillä Pyrintö on solminut miehen kanssa 1+1-mallisen sopimuksen.

17.4.2024 10:29 Erotuomarit

Korisliigan välierien erotuomarit valittu

Torstaina jatkuvissa miesten Korisliigan välierissä oikeutta jaetaan yhdeksän erotuomarin tiimillä.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

15.4.2024 12:50 Korisliiga

Korisliigan välierien otteluohjelma vahvistettu

Korisliigan välierät käynnistyvät torstaina 18. huhtikuuta Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välisellä ottelusarjalla. BC Nokia ja Kataja Basket aloittava päivää myöhemmin.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

Näytä lisää vastaavia