Samuel Haanpää ja Elias Kajander loppukaudeksi Joensuuhun

24.1.2012 Sunnuntaina Suomen cupin toista peräkkäisvoittoa juhlinut Korisliigan kärkijoukkue vahvistaa rivejään. Neljän pitkäaikaispoissaolijan aiheuttamaa miehistövajetta saapuu paikkaamaan kaksi tuttua pelimiestä, 25-vuotias maajoukkuelaituri Samuel Haanpää ja 31-vuotias liigakonkari Elias Kajander. Molempien sopimukset kattavat loppukauden.

Maajoukkueen tarkkakäsi Samuel Haanpää palaa Kyprokselta Suomeen vahvistamaan Katajaa.

Haanpää lukeutui viime kesänä PM-kultaa voittaneeseen miesten maajoukkueeseen.

Aiemmin Korisliigaa PuHussa, Hongassa ja ToPossa pelannut Elias Kajander pyörsi viime keväänä tehnyt lopettamispäätöksen ja on toinen tuore Kataja-värväys. Kuvat: Ville Vuorinen & Francois Perthuis.

Erilaisista loukkaantumisista ja poissaoloista kärsinyt joensuulaisryhmä päätti katsastaa markkinat vielä kertaalleen Juha Stenin kuluvan kuun alussa vastaanottaman diagnoosin myötä. Verenkiertojärjestelmän toimintahäiriön vuoksi kapteenille määrättiin pitkä lepojakso ja jo sairastuvalla majailevat Juho Nenonen (lonkka), Ville Viita (polvi) ja Ilari Tolvanen (selkä) saivat seuraa. Nenonen ja Tolvanen ovat olleet sivussa käytännössä koko kauden, Viita noin kuukauden.

- Neljästä sairaslistalla olevista pelaajista yksi (Juha Sten) on varmuudella poissa loppukauden. Kolmen muun suhteen elämme toivossa, mutta mitään varmuutta ei heidänkään paluuajankohdistaan ole, päävalmentaja Jukka Toijala toteaa.
Kataja on selvittänyt viime viikot yhdeksällä terveellä pelaajalla.

- Uusien miesten myötä pääsemme vihdoin harjoittelemaan täysipainoisesti. Peleissä voimme mennä sellaisella meille luonnollisella rotaatiolla, mikä kuului suunnitelmiimme jo kauteen lähdettäessä. Peliminuutit eivät enää rasita liikaa tiettyjä pelaajia. Lisäksi pääsemme lähemmäksi sitä pelitapaa, mikä on ollut tarkoituskin, Toijala kaavailee.

Uusi Kataja-kaksikko tuntee toisensa entuudestaan. He aloittelivat Korisliiga-uriaan samaan aikaan (vuonna 2003) Vantaan Pussihukissa ja tiet kohtasivat uudelleen kaudella 2009-10 Torpan Pojissa.

203 senttiä kaukoheittovoimaa

Parhaimmillaan etenkin huikean tarkkana kaukoheittäjänä tunnetulla Samuel Haanpäällä on Kataja-tähti Petri Virtasen tapaan takanaan tiivis viime kesä maajoukkueen kanssa. Haanpää nimettiin lopullista EM-kisajoukkuetta valittaessa varamieheksi.

Heinäkuussa solmittu ammattilaissopimus vei miehen sarjakauden alussa Kyprokselle Keravnosiin, joka pelasi oman sarjansa ohella myös kansainvälisiä otteluja EuroChallenge-liigassa. Keravalaisen Kori-80:n kasvatti kärsi pohjevaivoista kyeten mukaan viiteen Kyproksen liigan otteluun. Keskimäärin 14 minuutin peliajalla tilastoihinsa kirjautuivat merkinnät 4,2 pisteestä, 1,4 levypallosta ja 1,4 syötöstä. Neljässä EuroChallenge-pelissä vastaavat keskiarvot olivat 13 minuutissa 5,0 pistettä ja 2,8 levypalloa. Kun joukkueen ottelut eurokentillä päättyivät, sopivat seura ja pelaaja joulukuussa yhteistyön ennenaikaisesta päättymisestä.

Maajoukkueen valmentajistoon kuuluva Toijala kertoo pitäneensä Haanpään kanssa tavallista tiiviimmin yhteyttä viime maajoukkuekesästä saakka.

- Olemme yhdessä järjestämässä koripalloleiriä tulevana kesänä, joten etenkin sen tiimoilta olemme pitäneet tasaisesti yhteyttä. Olen toki koko ajan seurannut myös, miten hänen uransa etenee ja kun Samuel ja joukkueensa Keravnos päättivät purkaa sopimuksen, ilmoitin kiinnostuksestamme.

Kun uutta ulkomaansopimusta ei Haanpään asettamassa tavoiteajassa syntynyt, alkoi paluu Korisliigaan kahden vuoden tauon jälkeen näyttää todennäköiseltä.

- Tähtäin oli ulkomailla, mutta kun aikaa alkoi kulua, halu päästä pelaamaan kasvoi, "Santtu" taustoittaa paluutaan kotimaan kentille.

- Oma tavoitteeni on pelata aina mahdollisimman korkealla tasolla, myös rooli menestyvässä joukkueessa kiinnostaa.

Jukka Toijala kaavailee Haanpäälle muutakin kuin pelkän heittäjän roolia.

- Kaikki tietävät Santun heittotaidon. Katajalle hänestä on tässä yhteydessä apuja myös kokonsa puolesta, sillä hän pystyy puolustamaan 3-4 -paikan pelaajia. Uskon, että tämä helpottaa etenkin isojen miestemme, Samin (Lehtoranta) ja Jeremyn (Price) peluuttamisessa sekä auttaa meitä mahdollisissa virhevaikeuksissa, Toijala näkee.

Yllätysveto mallia Kajander

Melkoisena yllätyksenä Kataja saa kymmenennen Korisliiga-kautensa aloittavan Elias Kajanderin. Helsinkiläisen Touhun Pojat Lauttasaaren (ToPoLa) kasvatti oli viime kesänä jo lopettelemassa pääsarjauraansa, mutta perui lopulta päätöksensä.

Päänavauksen Helsingin-suuntaan teki tuttu pelikaveri ToPo-ajoilta, Ilpo Pehkonen. Hetken ehdotusta mietittyään opintovapaalla varatuomarin työstään oleva Kajander päätti yhdistää kauppatieteiden opinnot ja koripalloilun.

- Hetki meni miettiessä, onko minulla vielä pelifiiliksiä. Kun niitä sitten tuntui olevan, ei Joensuuhun tulolla ollut esteitä. Opintovapaani mahdollistaa paikkakunnan vaihdon ja kevääseen saakka voin käyttää Itä-Suomen yliopiston palveluja, graduaan työstävä Kajander kertoo.

- Myös sympatiani ovat tässä tilanteessa Katajan puolella. Arvostan seuraa valmentajineen ja taustahenkilöineen ja haluan auttaa, kun mahdollisuus siihen nyt on.
Urheilua ikänsä harrastanut lakimies ei ole päästänyt lyhyehkön pelitauon aikana kuntoaan rapistumaan.

- Jos olisin rapakunnossa, en olisi hommaan ryhtynyt. Koetan tuoda mukaan kokemustani ja fiksua tekemistä niin treeneihin kuin peleihinkin. Koulun ohella tavoitteena on tietenkin mestaruus, kaksi kertaa finaalitappiota urallaan maistanut Kajander vakuuttaa.

Haanpään tapaan Kajander tuo 196-senttisenä Katajaan muun muassa lisää pituutta.

- Kajander tuo meille kokoa ja apuja kolmos- ja nelospaikoille. Hän on monipuolinen, fiksu pelaaja, joka on hyvä juoksemaan kenttää. Kliseisesti sanottuna "kokenut joukkuepelaaja".
Viime keväänä ToPossa edellisen kerran liigapalloa pelannut Kajander kirjautti tuolloin 38 runkosarjapelissä tilastoihinsa 6,9 pistettä ja 3,3 levypalloa puurrettuaan kentällä keskimäärin 22 minuuttia ottelua kohden.

Uusi Kataja-kaksikko saapuu Joensuuhun tiistaina. Joukkue pelaa seuraavan kerran ensi lauantaina (28.1.), jolloin Korisliigassa vastustajaksi Joensuu Areenalle saapuu Kouvot. Ottelu on osa yhdessä Mestis-kiekkoseura Jokipoikien kanssa järjestettävää yleisölle ilmaista Mehtimäen Mestarit -tapahtumaa. 

 
14.11.2023 13:51 Pääjuttu

Jussi Laakso Saksan Bundesliigan Crailsheimin päävalmentajaksi

Korisliigan hallitseva vuoden valmentaja, viime keväänä Helsinki Seagullsin Suomen mestariksi valmentanut riihimäkeläislähtöinen Jussi Laakso, 47, on allekirjoittanut loppukauden kestävän päävalmentajasopimuksen Saksan Bundesliigaa pelaavan Crailsheim Merlinsin kanssa. Sopimus on Laakson ensimmäinen valmentajapesti Suomen ulkopuolella.

23.9.2023 09:52 Susijengi

Henri Kantonen Liettuaan Daniel Dolencin joukkuetoveriksi

Heti MM-kisojen jälkeen sopimuksen Karhu Basketin kanssa solminut Henri Kantonen, 26, käyttää sopimuksessaan olleen ulkomaanpykälän. 198-senttinen ToPo Junioreiden kasvatti ja Susijengin kaksinkertainen arvokisakävijä liittyy yksivuotisella sopimuksella Liettuan liiganousija M Basket Mazeikiaihin Daniel Dolencin joukkuetoveriksi.

20.7.2023 19:35 Susijengi

Korisliigan MVP Severi Kaukiainen Slovakian mestarin puikkoihin

Karhu Basketissa erinomaista jälkeä niin Korisliigassa kuin FIBA Europe Cupissakin tehnyt Susijengi-takamies ja Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 25, käyttää ulkomaanoptionsa ja siirtyy ensi kaudeksi Slovakian mestarin Patrioti Levicen takalinjoille.

17.7.2023 13:06 Korisliiga

Ilmari Toikkanen siirtyy Tanskaan

Viime kaudella Kouvoja Korisliigassa edustanut Sykki-kasvatti Ilmari Toikkanen, 26, siirtyy Tanskaan. 207-senttisen ja kuusi kautta Korisliigaa tahkonneen Toikkasen uusi seura on Tanskan pääsarjassa pelaava Svendborg Rabbits.

4.6.2023 09:59 Korisliiga

Mikael Laihonen siirtyy Puolaan

Viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Raision Palloseuran kasvatti Mikael Laihonen, 29, siirtyy Puolaan. 202-senttisen ja viisi kautta Korisliigaa pelanneen Laihosen uusi työnantaja on Puolan divarin välieriin keväällä yltänyt perinteikäs Rosa Radom.

28.9.2022 22:21 Suomalaiset ulkomailla

Katajan taival FIBA Europe Cupissa katkesi - Hopkinsin ja Palmin Craiova finaaliin

FIBA Europe Cupin karsintaturnaukset pelataan viikolla ja suomalaisedustusta on Joensuun Kataja Basketin sekä Shawn Hopkinsin ja Topias Palmin muodossa. Katajan urakka päättyi, mutta Susijengi-kaksikon jatkuu.

11.7.2022 20:26 Susijengi

Susijengin sähikäinen Jamar Wilson lyö pelitossut naulaan

Susijengin sähikäinen, kesästä 2015 asti Suomea maajoukkuetasolla edustanut Bronxin kasvatti Jamar ”Jammu” Wilson, 38, on ilmoittanut lyövänsä tossut naulaan. Wilson edusti Susijengiä viimeisen kerran helmikuun voitokkaassa MM-karsintaikkunassa ja pelasi seurajoukkuekaudella 2021-22 Kataja Basketin ja ranskalaisen Boulazacin paidassa.

31.5.2022 15:03 Susijengi

Max Besselink pitkällä sopimuksella Würzbürgiin

Viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Helsingin NMKY:n kasvatti ja Suomi-koriksen suurlupaus Max Besselink, 202 cm ja 20 vuotta, siirtyy kolmivuotisella sopimuksella Saksan Bundesliigaa edustavan s.Oliver Würzbürgin riveihin.

10.12.2021 08:41 Korisliiga

Topias Palmi vahvistaa Limburgia

Belgian ja Alankomaiden yhteisliiga vahvistuu jo neljännellä suomalaispelaajallaan, kun Korisliigan syyskauden paras kotimainen pistemies ja Susijengin täsmätykki Topias Palmi, 195 cm ja 27 vuotta, siirtyy kasvattajaseuransa Tampereen Pyrinnön edustusjoukkueesta Limburgin riveihin.

18.7.2021 12:03 Susijengi

Shawn Hopkinsille sopimus Islannin liigaan

Viimeisen kahden kauden ajan Korisliigan ystäviä Tampereen Pyrinnössä ja BC Nokiassa ihastuttanut BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, 26, on allekirjoittanut ensimmäisen Suomen ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Susijengin vahvuuteen kuuluva 195-senttinen Hopkins edustaa ensi kaudella KK Stjarnania Islannin liigassa.

Näytä lisää vastaavia