Kolmas yritys toi cup-mestaruuden Espoo Teamille

14.12.2008 Kolmas kerta toden sanoo, kuuluu vanha sananlasku. Se osoittautui todeksi Espoo Teamille, joka kolmannessa peräkkäisessä esiintymisessään naisten Suomen cup –finaalissa kaappasi vihdoin mestaruuden nimiinsä. Espoolaiset juhlivat cup-voittoa kaadettuaan Äänekosken Huiman tuloksella 75-67 (44-41).

- Olen kaksi kertaa ollut häviämässä cup-finaalia. Nyt on pakko sanoa, että tämä tuntuu helvetin hyvältä, iloitsi Espoo Teamin kapteeni, maajoukkuesentteri Siiri Nuutinen.

Espoo Team ja Huima esittivät Vantaan Energia Areenalla puolen tunnin ajan hyvätasoista ja vaihtelevaa koripalloa. Päätösneljänneksellä pelin taso laski, mutta jännitys ottelussa säilyi viime minuuteille saakka.

Espoolaiset sinetöivät voittonsa minuuttia ennen päätössummeria vapaaheittoviivalta Huiman Erneisha Baileyn teknisen virheen jälkimainingeissa. Nuutinen ja Megan Griffith pussittivat vapareilla neljä pistettä nostaen Espoo Teamin tavoittamattomaan 75-64-johtoon.

- Espoo Team oli tänään paljon parempi ja teki tarvittavat korit. Pelin kovuus taisi yllättää meidän pelaajat. Aika kovaa sai korin alla painia, tunnusti Huima-luotsi Mervi Nurmi.

”Meni sooloiluksi”

Huima sai otteluun lentävän lähdön ja oli Baileyn sekä Sanna Jämsenin kovilla suorituksilla ottaa luulot pois Espoo Teamilta heti kättelyssä. Avausneljänneksellä Bailey osui kahdesti kolmoskaaren takaa. Ensimmäinen näistä tuli hyökkäysajan loppuessa. Baileyn koreja edelsi Jämsenin nosto korin alta – niin ikään hyökkäysajan umpeutuessa.

Toisella jaksolla Huima kävi parhaimmillaan 12 pisteen johtoasemassa muutamaankin otteeseen, kunnes äänekoskelaisleiriin iski totaalikipsi. Ensin Espoo Team vei jakson viimeiset neljä minuuttia 17-2 ja jatkoi toisella puoliajalla vielä väkevää menoaan viiden minuutin ajan. Yhdeksän minuutin jakso kirjattiin espoolaisille huimasti 31-6.

- Saimme hyvän alun, jonka jälkeen peli meni helposti sooloiluksi. Kadotimme organisoidun hyökkäyksen. Kun pelataan tärkeitä pelejä ja tärkeistä voitoista, pitää koko joukkueen osallistua korintekoon, sadatteli kokenut Jämsen joukkueensa syntejä.

Ottelun käänteen aikana Espoo Teamista tahtipuikkoa heilutteli vuorotellen Nuutinen, Whitney Allen, Griffith ja polvivammastaan toipunut Susanna Rinta. Allen oli lisäksi hurmiossa kolmannen jakson lopussa tehdessään kolme peräkkäistä koria Espoo Teamille.

- Uskoin ennakkoon, että voitamme jos pelaamme joukkueena 40 minuuttia. Alussa olimme hermostuneita, emmekä tehneet asioita sovitusti. Kun aloimme tehdä, niin palkintohan siitä tuli jälkikäteen, arvioi Nuutinen.

”Haalarihommia tehden”

Espoo joutui cup-finaaliin ilman kahta kotimaista kärkinimeään, kun alkukaudella polvivamman vuoksi sivuun joutunut Kia Ignatius ja viime viikonloppuna nilkkansa satuttanut Henna Salomaa olivat poissa pelaavasta kokoonpanosta. Joukkueen nuorisokaartista Sandra Välikoski, Meriem Eerikinharju ja Saara Väre pelasivat yhteensä reilut 20 minuuttia ja vaikkeivät pisteillä juhlineet, selviytyivät he puolustustehtävistään mallikkaasti.

- Olen hirvittävän iloinen Espoon puolesta. Tapiolan Hongan nimissä on joitain voittoja tullut, mutta tämä oli ensimmäinen kultainen mitali Espoo Teamille. Voitimme joukkueena ja haalarihommia tehden, kehui espoolaisjoukkueen valmentaja Ilpo Rantanen.

Rantanen toivoo, että cupin voitto kantaa myös naisten SM-sarjan puolelle, jossa Espoo Teamilla on kirkkain mitali vielä saavuttamatta.

- On totta, että näitä pelejä on opittava voittamaan. Toivottavasti tämä voitto pudotti apinan selästä.

Espoo Teamin taisteluilmeestä kertoo jotain se, että kovana levypallojoukkueena tiedettyä Huimaa vastaan se onnistui hakemaan peräti 17 hyökkäyspään levypalloa.

Allen teki voittajille 17 pistettä. Espoo Teamin tehovitjan täydensivät maltillista pelinjohtoa esittänyt Griffith 16, Ashley Haynes 15, Nuutinen 13 ja Rinta 13 pisteellä. Huiman parhaiksi nousi teholukemat 18/7 kirjauttanut Kenya Robinson sekä kahta vaille kaikki 16 pistettään avauspuoliskolla tehnyt Bailey.

Suomen cupin finaalin täydelliset ottelutilastot sekä paljon muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, osoitteesta http://www.basket.fi/.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_suomen_cup/
 
21.1.2024 20:45 Suomen Cup

ToPo naisten Motonet Suomen Cupin mestari

ToPo vei nimiinsä naisten Motonet Suomen Cupin toisen kerran peräkkäin. Finaalissa kaatui PeKa selvin lukemin 106-77.

21.1.2024 12:01 Suomen Cup

ToPo ja PeKa naisten Motonet Suomen Cupin finaalissa sunnuntaina klo 17:45

Naisten Suomen Cupin mestari 2023 ratkeaa sunnuntaina, kun Torpan Pojat ja Peli-Karhut kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä. Ottelu on katsottavissa suorana lähetyksenä TV2:lla ja Yle Areenassa.

20.1.2024 22:07 Pääjuttu

Miesten Motonet Suomen Cup 2023 ratkesi – Seagullsille neljäs mestaruus

Helsinki Seagulls pääsi lauantai-iltana nostamaan ilmaan Motonet Suomen Cupin mestaruuspokaalin jo neljättä kertaa viiden vuoden sisällä. Finaalissa Seagulls päihitti hyvän vastuksen antaneen BC Nokian 83–76.

20.1.2024 17:52 Suomen Cup

Naisissa PeKa ja ToPo lunastivat paikat Motonet Suomen Cupin finaaliin

Naisten puolella Motonet Suomen Cupissa nähdään uusinta viime vuoden finaalista. PeKa eteni finaaliin kaatamalla Hongan. ToPo puolestaan pudotti Pyrinnön kyydistä. Urhea-hallissa pelattava finaali pelataan sunnuntaina 21. tammikuuta klo 17:45. Se on nähtävissä Yle TV2:lla ja Yle Areenassa.

20.1.2024 11:55 Suomen Cup

Seagulls ja BC Nokia Motonet Suomen Cupin finaalissa lauantaina klo 19

Miesten Suomen Cupin mestari 2023 ratkeaa lauantai-iltana, kun Helsinki Seagulls ja BC Nokia kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä.

19.1.2024 22:29 Suomen Cup

Motonet Suomen Cup huipentuu lauantaina – Nokia ja Seagulls miesten finaaliin!

Motonet Suomen Cupin miesten välierissä kohtasivat BC Nokia ja Kataja Basket sekä Helsinki Seagulls ja Korihait.

19.1.2024 14:00 Suomen Cup

Pystyykö kukaan horjuttamaan voittamatonta ToPoa naisten Suomen Cupissa?

Naisten Suomen Cupin välierät pelataan lauantaina 20. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Välierien voittajat kohtaavat finaalissa sunnuntaina. Torpan Pojat lähtee puolustamaan mestaruutta. YLE välittää Suomen Cupin Final Fourin kanavillaan.

18.1.2024 10:53 Suomen Cup

Suomen Cup huipentuu viikonloppuna Helsingissä - perjantaina ohjelmassa kaksi jännittävää välierää

Miesten Suomen Cupin välierät pelataan perjantaina 19. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lauantaina ohjelmassa on puolestaan miehillä cup-finaali. Kataja Basket lähtee puolustamaan mestaruutta. YLE välittää Suomen Cupin Final Fourin kanavillaan.

15.1.2024 10:48 Pääjuttu

Motonet ja Suomen Koripalloliitto yhteistyöhön

Suomalainen perheyritys Motonet ja Suomen Koripalloliitto ovat sopineet yhteistyöstä. Motonet aloittaa koripallon juniorimaajoukkueiden toisena pääyhteistyökumppanina. Yhteistyön kohokohtiin kuuluvat heinä–elokuussa Tampereella pelattavat 18-vuotiaiden poikien EM-kisat.

18.12.2023 10:00 Suomen Cup

Suomen Cupin Final Fourin lipunmyynti avattu

Molempien Suomen Cupien loppuhuipennus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lipunmyynti Final Fouriin käynnistyi tänään maanantaina klo 10.

Näytä lisää vastaavia