Kajander kohonnut Hongassa heti luottopelaajaksi

13.1.2009 Espoon Hongan valmentajana jo toista henkilökohtaista mestaruustriplaansa tavoitteleva Mihailo Pavicevic on piiskannut Espoon Hongan neljään voittoon viidessä viime ottelussa. Uuteen nousuun on hallitsevan mestarin ollut puhaltamassa joukkueen tuorein jäsen, ToPosta siirtynyt Elias Kajander.

Hongan tuoreisiin voittoihin mahtuu makea 22 pisteen kotivoitto liigakärki Joensuun Katajasta, jolloin Pavicevicin suojatit esittivät ehdottomasti kauden tähän mennessä parastaan.

- Organisoidusti pelaavan Hongan kuviot kulkevat parhaimmillaan kuin voideltu. Silloin kaikki toimii fiksusti ja vaivattomasti, kuvailee Elias Kajander, 28, kokemuksiaan viiden ottelun perusteella Pavicevicin alaisuudessa.

ToPoa vielä syyskaudella kipparoinut Kajander siirtyi Honkaan joulun alla. Keväällä 2005 pääsarjan kehittyneimmäksi pelaajaksi Vantaan Pussihukkien riveistä nostettu 196-senttinen Kajander toi tullessaan kaivattua syvyyttä sekä kokemusta Honkaan.

Kajanderin ilmestyminen Tapiolan Urheiluhallin parketille merkitsi samalla Pavicevicille joululahjaa, josta on iloa pitemmäksi aikaa.

- Kajanderin sopeutuminen joukkueeseen vie tietysti oman aikansa, mutta olen vakuuttunut siitä, että hän on meille iso apu, painottaa kevään pudotuspelien ilmapiiristä aina täysin rinnoin nauttiva Pavicevic.

Urheilun onnistuneesti opiskelun ja myöhemmin työn kanssa sovittanut, keväällä 2006 varatuomariksi valmistunut Kajander on pelimies tunnetusti vaativan valmentajan makuun.

- Pidän hänen tyylistään. Kajander on fiksu pelaaja. Hän on erittäin hyvä puolustuksessa ja riittävän aggressiivinen hyökkäyksessä, toteaa Pavicevic.

Kajander ei pelaa ToPoa vastaan

Kemiat ovat kohdanneet myös Urheilun oikeusturvalautakunnassa vaikuttavan pelaajan kantilta katsottuna.

- Pavicevic on päämäärätietoinen ja selkeän vision omaava koutsi, sanoo Kajander, joka on sopeutunut nopeasti Honkaan.

Espoolaisseura tarjoaa Kajanderille tällä hetkellä urheilullisesti otollisen työympäristön.

- Minulla on hyvät fiilikset, kun voittojakin on tullut ihan mukavasti. Hongassa vallitsee aika erilainen tapa ja ympäristö pelata, kuin aiemmin edustamissani seuroissa.

Pavicevic on tarjonnut Kajanderille ottelukohtaisesti vastuuta reippaasti yli 20 minuutin verran. ToPoLan kasvatti on vastannut tehojen valossa huutoon kahdeksan pisteen ja 3,6 levypallon keskiarvoin.

- Honka on täynnä hyviä ja tulivoimaisia pelaajia. On sama, kuka tekee pisteet. Tärkeintä on, että teemme niitä joukkueena enemmän kuin vastustaja, kiteyttää Kajander roolinsa ja koripallofilosofiansa osuvasti.

Honka kohtaa keskiviikkona (14.1.) kotikentällään ToPon. Herkullisen lisän otteluun toisi Kajanderin pelaaminen ex-seuraansa vastaan kiihkeässä paikallisottelussa. ToPo-ottelu siirrettiin joulukuussa pelatun Suomen cupin finaalin alta, jolloin Kajander edusti vielä helsinkiläisseuraa. Hän ei ole siis edustuskelpoinen siirretyssä ottelussa.

Honka-ToPo –ottelun lisäksi keskiviikkona pelataan ottelu Lappeenrannan NMKY – UU-Korihait, joka siirrettiin niin ikään cup-finaalin tieltä. Molemmat ottelut käynnistyvät klo 18:30.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
28.6.2023 10:35 Susijengi

Joel Mäntynen: ”Korintekeminen on mun isoin vahvuus”

Vaikka Joel Mäntynen, 21, onkin tehnyt itsestään nimeä ennen kaikkea pisteidentekijänä, hän yllätti jopa itsensä kohotessaan viime kaudella Korisliigan parhaiden pistemiesten kategoriaan. Puhjettuaan kukkaan pääsarjatasolla Mäntynen hakee nyt uralleen seuraavaa nostetta. Susijengi Rising Stars -leiritys palvelee tässä kokonaisuudessa useampaa tarkoitusta.

26.6.2023 12:11 Susijengi

Eemi Luukkonen etenee kehitysharppauksesta toiseen

Eemi Luukkonen, 200 cm ja 20 vuotta, kasvoi vuosi sitten kesällä ikäluokkamaajoukkueensa keulakasvoksi ja nosti vajaamiehisen ryhmänsä altavastaajan asemasta B-divisioonan mitalipeleihin. Nyt Lahti Basketballin juniorimyllyn kasvatti nauttii ensimmäisestä kesästään aikuisten maajoukkueympyröissä ja tähtää seuraavalle kehitysaskeleelleen.

21.6.2023 10:35 Susijengi

Perttu Blomgren: ”Ei ole enää lähtöjännitystä”

Perttu Blomgren, 21, sai seurajoukkuekaudesta 2022–23 sen, mitä tavoittelikin: runsaasti peliminuutteja ja mahdollisuuden jatkaa nousuaan Korisliigan kärkipelaajien joukkoon. Nyt edessä on Blomgrenin uran toinen susikesä ja jo ensimmäisessä ottelussa Latviaa vastaan hän osoitti, miksi häntä pidetään kansainvälisen tason pelaajalupauksena.

20.6.2023 11:29 Susijengi

Vili Nyman: ”Tuntuu hyvältä vetää taas Suomi-paita päälle”

Perinteikkään kotkalaisseuran KTP:n kasvatti Vili Nyman, 25, kuului oman ikäluokkansa juniorimaajoukkueen ehdottomiin kärkinimiin. Määrätietoinen harjoittelu auttoi Nymania tekemään läpimurtonsa Korisliigan kotimaiseen eliittiin 2022-23-kaudella ja nyt mies on palannut puolen vuosikymmenen jälkeen Suomi-paitaan Susijengi Rising Stars -leirityksessä.

14.6.2023 12:32 Susijengi

Thomas Tumba: ”Korisliiga on ollut oikea askel”

KTP:n juniorimyllyn kasvatti Thomas Tumba, 22, on tunnettu koripallopiireissä yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista koripalloilijoista. Joensuussa vietetty ensimmäinen ammattilaiskausi toi mukanaan Suomen cupin mestaruuden, SM-pronssia ja Korisliigan vuoden tulokkaan palkinnon. Susikesä 2023 on ”Masille” taas mahdollisuus ottaa yksi kehitysloikka.

15.5.2023 17:08 Korisliiga

Henri Kantonen: “Meiltä löytyy tarvittavaa periksiantamattomuutta”

Helsinki Seagulls näytti Korisliigan viidennen finaalin neljännen jakson alussa liitelevän vastustamattomasti kohti mestaruutta Kauhajoen IKH Areenalla, mutta Henri Kantosen johtama Karhu Basket tuli rinnalle ja nipisti voiton. Kantosen ja Karhu Basketin teema tiistain kuudenteen finaaliotteluun on selvä: iso ryöstö.

7.12.2021 09:15 Korisliiga

Maisteri Jamar Wilson: ”Haluan antaa takaisin saamastani hyvästä”

Susijengiä viimeiset kuusi vuotta edustanut Kataja Basketin pelinrakentaja Jamar Wilson, 37, saavutti syksyllä merkittävän rajapyykin valmistuttuaan urheilujohtamisen maisteriksi Southern New Hampshiren yliopistosta. Wilson keskittyy vielä täysillä koripallouraansa, mutta uskoo koulutuksen olevan apuna yhteisön auttamisessa pelivuosien jälkeen.

23.12.2020 12:15 Korisliiga

Jussi Laakso on tyytyväinen joukkueen alkukauteen, yleinen tilanne kuitenkin huolestuttaa mestarivalmentajaa

Sarjajohtaja Helsinki Seagulls on marssinut alkukaudella voitosta voittoon. Korisliigassa on nähty paljon uusia piristysruiskeita, mutta poikkeustilanne ja sen tuomat vaikutukset etenkin harrastustoimintaan vetävät Laakson mielen kuitenkin mietteliääksi.

17.12.2020 13:16 Korisliiga

Henri Ventoniemen osakekurssi hurjassa nousussa – Lahden 25-vuotias sentteri tähyää vielä maailmalle ja maajoukkueuralle

Lahti Basketball pelasi ennen ottelutaukoa itsensä miesten Korisliigan neljännelle sijalle. Joukkueen kotimainen sentteri Henri Ventoniemi viettää uransa parasta kautta.

16.12.2020 12:38 Pääjuttu

Korisliigan tunnetuin riimittelijä Tomi Kaminen kertoo, että KTP on ottelutauolla saanut alle kauden parhaita harjoituksia

KTP-Basketin päävalmentaja Tomi Kaminen on sitä mieltä, että joukkueen suunta on ottelutauolla kääntynyt selkeästi ylöspäin. Loukkaantuneiden pelaajien paluu kokoonpanoon näkyy harjoituksissa uutena intona.

Näytä lisää vastaavia