14.1.2009 Espoon Honka otti keskiviikkona Korisliigan pääkaupunkiseudun paikallispelissä kotivoiton ToPosta 62-59 (27-28) -tuloksella. Näin Honka pääsi kuittaamaan helsinkiläisille lokakuussa kärsimänsä tappion.
Peli eteni ToPon niukassa johdossa alusta lähes loppuun asti. Honka nousi ensimmäisen ja ainoan kerran johtoon, kun Akeem Scott heitti runsasta minuuttia ennen loppua kolmosellaan taululle loppunumerot 62-59. ToPo pääsi tuon jälkeen yrittämään kaksi kertaa tasoitusta, mutta ilman tulosta.
Scott oli Hongan paras korintekijä 19 pisteellä.
- Olen tyytyväinen voittoon ja puolustukseemme, mutta esittämämme hyökkäyspeli ei ole minun koripalloiluani, tokaisi Hongan valmentaja Mihailo Pavicevic.
ToPon tehokkain oli uusi yhdysvaltalaispelaaja Jean Francois 17 pisteellä. 197-senttinen laitahyökkääjä pelasi alkukauden Espanjan kolmostasolla.
- Francois sopeutui heti joukkueeseen, vaikka alla oli vasta yhdet harjoitukset, totesi ToPon valmentaja Tomi Kaminen.
Lappeenrannan NMKY kohensi asemaansa kahtia jakaantuneen sarjataulukon alemmassa kastissa otettuaan Uudenkaupungin Korihaista 77-57 (35-31) -kotivoiton.
LrNMKY johti peliä lähes koko ajan, kun Korihait piipahti vain kerran johtoon 41-43 -tilanteessa. Heti tuon jälkeen LrNMKY alkoi kasvattaa johtoaan, joka repesi viimeisellä neljänneksellä 20 pisteeseen.
Demetrius Brown rakensi kotivoittoa 28 pisteellä ja HL Coleman 16:lla. LrNMKY:ltä puuttui nilkkavaivainen pelinrakentaja Chanan Colman.
23 pallonmenetystä kärsineestä vaisusta Korihaista pääsi yli kymmenen pisteen vain Josh Gonner 14 pinnallaan.
(STT)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.