Kataja vakuuttavasti takaisin voittokantaan

31.1.2009 Kahden perättäistappion myötä Korisliigan kärkipaikalta pudonnut Joensuun Kataja pääsi lauantaina taas voiton makuun. Pohjoiskarjalaiset kylvettivät Forssan Koripoikia vieraspelissään peräti pistein 117-77 (57-39).

Kataja voitti jo ensimmäisen neljänneksen 15 pisteellä, mutta sen jälkeen FoKoPo sai hetkeksi juonesta kiinni. Lopulta Kataja rykäisi karkuun toisen jakson lopussa ja kolmannen alussa hurjalla tavalla: se voitti seitsemän minuutin pätkän 25-0.

- Kataja tuli niin kovalla asenteella peliin, että se suorastaan vei pallot käsistämme. Puhuin ennen peliä asenteen merkityksestä, mutta sitä ei näkynyt tarpeeksi, neljännen perättäistappionsa kokeneen FoKoPon valmentaja Timo Nieminen myönsi.

Kataja riistikin pallon FoKoPolta peräti 15 kertaa ja onnistui myös korinteossa kovalla prosentilla. Kolmosetkin upposivat 52-prosenttisesti.

Vieraspelaajista kovimmassa vireessä oli Larry Blair (29/1). FoKoPon ainoa selkeä onnistuja oli vuorostaan Ronald Yates (29/2).

Lahti putosi neljänneksi

Korisliigan kakkosena ennen lauantain kierrosta ollut Namika Lahti putosi sarjassa neljänneksi, kun se hävisi vierasottelunsa Lappeenrannassa. LrNMKY voitti tiukan väännön 77-74 (41-34).

LrNMKY pääsi johtoon jo ensimmäisen jakson lopulla eikä sen jälkeen päästänyt Lahtea enää ohitseen. Joukkueiden välinen ero säilyi kuitenkin loppuun asti tiukkana. Pelin erikoisuus oli korkeiden levypallolukemien (49-40) ohella kolmas jakso (9-9), jolla tehtiin yhteensä vain 18 pistettä.

Kotijoukkueen voitto oli käytännössä kolmen pelaajan show. Demetrius Brown keräsi saldon 29/8, Pasi Riihelä 21/10 ja HL Coleman 15/18. Tehomiesten rinnalle ”puuttuva palanen” oli Janne Rekola, jonka plusmiinus-tilasto näytti 21 pistettä, vaikka mies itse teki vain kolme pistettä.

Lahtelaisten paras oli Chris Rodgers (24/10). Lahti oli matkassa ilman kuumesairaita Teemu Lainetta ja Ilkka Vuorta.

Tampereen Pyrintö ponnisti vuorostaan liigan toiseksi viimeiseltä sijalta 97-65 (49-34) -kotivoittoon ToPosta.

Viime aikoina vahvassa vireessä ollut helsinkiläisryhmä oli Tampereella yllättävänkin kesy. Ensimmäisen neljänneksen jälkeen se putosi jokseenkin täysin Pyrinnön kyydistä.

Kotijoukkueen sankariksi nousi Chris Hester (26/6). ToPon paras oli Jean Francois (12/8).

Componentan taistelu ei riittänyt

Kolmannen peräkkäisen voittonsa napannut Espoon Honka kipusi Korisliigan sarjataulukossa viidenneksi kukistettuaan kotonaan Team Componentan niukasti pistein 67-62 (23-27).

Karkkilalaisvierailija piinasi Honkaa tiukasti aina loppuhetkille saakka. Vielä vajaata kahta minuuttia ennen päätösvihellystä se nousi vain pisteen päähän otteluun suursuosikkina lähteneestä Hongasta.

- Pelasimme koko ottelun paikkapuolustusta ja saimme pidettyä sen avulla Hongan ahtaalla. Heitimme kuitenkin kymmenen vapaaheittoa ohi, mikä on liian paljon näin tiukassa ottelussa, Componentan valmentaja Bernard Harris harmitteli.

Myös kolmen pisteen heitot olivat pahasti hukassa. Karkkila sai sisään vain yhden 13 yrityksestään. Hongan 27 yrityksestäkin tosin vain neljä suhahti korisukan läpi.

Ottelun näkyvimmäksi pelaajaksi nousi hävinneen Componentan Damion Dantzler (18/10). Hongasta parhaat piste- ja levypallolukemat kirjautti Kimmo Muurinen (13/9).

KTP jatkoi Tarmon tappioputkea

Korisliigan jumbojoukkue Porvoon Tarmo kärsi lauantaina jo viidennen perättäisen tappionsa. Joukkue taipui kotisalissaan KTP:lle pistein 69-83 (29-42). Kotkalaisille voitto oli kolmas perättäinen.

KTP lähti karkumatkalle jo viiden peliminuutin jälkeen. Tarmo pääsi toisella jaksolla vielä neljän pisteen päähän (24-28), kunnes ottelussa peräti 46 levypalloa kahminut vierailija karisti isännät lopullisesti jaloistaan.

Vierailijan korkeimman pistemäärän heitti Sami Ikävalko (18/0). Damon Williams (15/14) kunnostautui vuorostaan erityisesti korinalusväännöissä. Kotijoukkueen paras oli DeWayne Richardson (16/10).

(STT – Koris.net)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

21.3.2024 15:00 Korisliiga

Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Kataja Basketin Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukiellon.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

19.3.2024 09:32 Korisliiga

Alterique Gilbert loppukaudeksi Seagullsin vahvuuteen

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ykkösenä viihtyvä Helsinki Seagulls on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan takapelaajan kanssa.

18.3.2024 10:17 Korisliiga

Salon Vilppaalle 1000 pääsarjaottelua täyteen

Korisliigassa parhaillaan kotiedusta pudotuspeleihin taisteleva Vilpas tarvitsi rajapyykkiin 24 pelikautta.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

Näytä lisää vastaavia