NCAA:n ex-korikuningas Conley Lahteen

26.2.2009 Korisliigan runkosarjan voitosta taisteleva ja kevään mestaruustaisteluun hamuava Namika Lahti vahvistuu kolmannella amerikkalaispelaajalla. Uusi tulokas on 27-vuotias Jason Conley, jonka meriittilistalta löytyy yksi harvinaisuus, yliopistokoripalloilun NCAA I divisioonan korikuninkuus.

195-senttinen Jason Conley aloitti yliopistouransa kaudella 2001-02 Virginia Military Institutessa (VMI), jossa hänestä tuli NCAA I divisioonan historian ensimmäinen korikuninkuuden voittanut tulokas. Conley latoi VMI:ssä huimat 29,3 pistettä ottelua kohden.

Sittemmin Conley siirtyi Missourin yliopistoon, jossa hän pelasi viimeisen kautensa 2004-05 tehtailemalla 10,2 pistettä ja 5,9 levypalloa ottelua kohden.

Kolme viimeistä kautta Conley pelasi Saksan Bundesliigassa Bonnin joukkueessa. Miehen runkosarjan pistekeskiarvot olivat 15,1, 11,6 ja 12,7 pistettä. Conley loukkaantui helmikuussa 2008. Namika Lahden tiedotteen mukaan Conleyn polvessa ollut rustovamma on korjattu ja amerikkalainen on tehnyt kuntoutusohjelmaa yhdessä henkilökohtaisen valmentajansa kanssa.

- Odotan Conleyltä todella paljon. Hän on rautainen ammattilainen ja ollut ehdottomasti yksi Bundesliigan parhaita ulkomaalaispelaajia. Tarkoitus on, että voimme käyttää Jasonia monella eri pelipaikalla. Saamme hänen myötään lisää korintekouhkaa ja apuja levypallopelaamiseen, Namikan päävalmentaja Sami Toiviainen kommentoi seuran nettisivuilla.

Conleyn on määrä saapua Suomeen ensi sunnuntaina. Hän pelannee ensimmäisen ottelunsa lahtelaisväreissä ensi keskiviikon (4.3.) kotiottelussa Porvoon Tarmoa vastaan.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
21.10.2025 21:27 Korisliiga

KTP ja Kouvot keräsivät kauden toiset sarjapisteensä – Vilppaalle viides perättäinen voitto

KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.

18.10.2025 20:19 Korisliiga

Kobrille avausvoitto, Pyrinnölle ja Hongalle kauden toiset – Vilpas otti vahvan kotivoiton Kauhajoesta ja johtaa sarjaa

Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.

17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 13:28 Korisliiga

LoKoKo Bisons ry:lle varoitus

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

14.10.2025 21:05 Korisliiga

Seagulls kauden toiseen voittoonsa KTP:n Hirvonen–Pöllä-tandemin vahvasta pelistä huolimatta

Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.

14.10.2025 16:56 Korisliiga

Henri Kantonen vahvistaa Kataja Basketia

Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.

11.10.2025 21:06 Korisliiga

Kauhajoki roimaan voittoon Hongasta – Korihait jatkaa tappiotonta suoraansa

Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.

10.10.2025 20:40 Korisliiga

Seagulls, KTP ja Lahti kaikki vähintään 20 pisteen voittoihin – Vilpas jatkaa edelleen puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään epätasaväkinen kierros, kun illan pienin voitto tuli 14 pisteen erolla.

Näytä lisää vastaavia