27.2.2009 KTP-Basketin Suomen cupin voittoon vuonna 2004 johdattanut Robert Owens korvaa kotkalaisjoukkueessa Damon Williamsin. Korisliigassa pelaavan KTP:n ja Williamsin tiet erosivat yhteisellä päätöksellä torstaina.
201-senttinen Owens teki edellisellä Suomen visiitillään kaudella 2004-05 runkosarjassa 22,4 pistettä ja otti 6,2 levypalloa ottelua kohden. Hyvänä heittäjänä tunnettu Owens upotti kolmoset 39,5 prosentin ja vapaaheitot 93,3 prosentin tarkkuudella. Cup-finaalissa Owens pussitti 21 pistettä ja avitti KTP:n 104-98-voittoon Namika Lahdesta.
KTP:n jälkeen Owens on pelannut Puolan, Portugalin ja Hollannin pääsarjassa. Hollannissa mies edusti kaksi kautta Eiffel Towersin joukkuetta, joka osallistui molemmilla kausilla Euroopan kakkoskilpailu ULEB Cupiin. Hollannin vuosilta Owensilla on tilillään maan mestaruus vuodelta 2007 ja cup-mestaruus vuodelta 2008.
Kuluvan kauden Owens on pelannut kotimaansa paikallisessa liigassa.
- Robert Owens tuo joukkueeseen heittovoimaa, jota tällä hetkellä kaipaamme. Se antaa meille mahdollisuudet hyökkäyspelimme monipuolistamiseen, kertoo KTP-valmentaja Miikka Sopanen.
Owensin on määrä saapua Suomeen sunnuntaina ja debytoida KTP:n paidassa 4.3. Karkkilassa pelattavassa ottelussa Team Componentaa vastaan.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.