28.2.2009 Lappeenrannan NMKY:n päävalmentaja Jarmo Laitisella oli perjantaina Korisliigan ottelussa Porvoon Tarmon kaadossa merkkipäivä. Laitinen toimi ykkösvalmentajana 500. kerran pääsarjatasolla runkosarjaottelussa.
54-vuotias Laitinen on kautta aikain kolmas valmentaja, joka on päässyt 500 ottelun rajaan. Edellä ovat vain Kari Liimo 722 ja Eero Saarinen 610 runkosarjaotteluillaan.
Jarmo Laitisen ura valmentajana alkoi Tampereen Pyrinnössä jo kaudella 1985-86. Pyrinnön lisäksi hän on valmentanut kaksi kautta Kankaantaan Kisaa ja nyt ensimmäistä kauttaan LrNMKY:tä. Meneillään oleva kausi on Laitiselle liigatasolla jo 15:s.
Voittosuhde Laitisella on tällä hetkellä 47,2 %. Runkosarjapelien lisäksi hänellä on tilillään 38 pudotusottelua. Hänet on valittu kahdesti vuoden valmentajaksi, vuosina 2000 ja 2001. Viime joulukuussa LrNMKY voitti hänen johdollaan Suomen cupin.
Pelaajaurallaan Laitinen oli Suomen kaikkien aikojen nuorin miesten maajoukkuepelaaja 16-vuotiaana. SM-sarjasta hänelle kirjattiin pelaajana 279 ottelua ja 3737 pistettä sekä Suomen mestaruus Playhongan riveissä 1979.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.