ToPo väänsi voiton kolmannella jatkoajalla

4.3.2009 ToPo otti keskiviikon Korisliiga-kierroksella maukkaan voiton pudotuspeliviivan tuntumassa taistelevien joukkueiden kohtaamisessa. ToPo ja Forssan Koripojat väänsivät Helsingissä voitosta kolmannelle jatkoajalle asti, joka päättyi ToPon eduksi 85-79 (48-26).

Peli näytti ratkeavan ToPolle jo toisella jaksolla, kun FoKoPo menetti kymmenen pisteen johtonsa hävittyään jakson peräti 28-3. FoKoPo nousi kuitenkin neljännellä jaksolla tasalukemiin, joissa edettiin myös kolmelle jatkoajalle. ToPo hallitsi viimeistä viisiminuuttista nykäistyään 80-79 -lukemista lopun 5-0.

James Allen heitti ToPolle 27 pistettä ja Isaac Spencer 17.

Ronald Yates kahmi FoKoPolle 28 pistettä ja Ray Cunningham 18 pistettä sekä yhtä monta levypalloa.

Katajan voittoputkelle jatkoa

Joensuun Kataja jatkaa voitokkaasti Korisliigan kärjessä. Kataja haki jo kahdeksannen peräkkäisen voittonsa, nyt Uudestakaupungista, jossa Korihait kukistui 77-95 (36-47) -tuloksella.

Kataja voitti ensimmäisen jakson kymmenellä pisteellä ja piti johtonsa noissa lukemissa lähes koko pelin. Korihait nousi viimeisellä minuutilla viiden pisteen päähän, mutta Kataja teki kaksi viimeistä koria.

Katajan pelinrakentaja Larry Blair nousi ottelun korikunkuksi 29 pisteellä. Jeremiah Wood säesti 21 pisteellä.

Alain Laroche teki Korihaille 21 ja Jussi Kumpulainen 14 pistettä.

Kouvot kaatoi Hongan

Kouvolassa pelattiin tasainen kamppailu, jossa Espoon Hongan pitkään kestänyt johto kääntyi Kouvojen 76-70 (26-32) -voitoksi.

Honka piti johtoa kolmannen jakson lopulle ja kävi edellä myös päätösjaksolla muutaman otteeseen vielä toiseksi viimeisellä minuutillakin. Tuon jälkeen peli kääntyi Kouvoille erikoisesti, kun Brian Swift pääsi heittämään runsaassa puolessa minuutissa peräti kahdeksan onnistunutta vapaaheittoa muun muassa Hongan valmentajan Mihailo Pavicevicin ulosajon seurauksena.

Kouvot viimeisteli vapaaheittoviivalta hyvällä prosentilla 16 pistettä Honkaa enemmän.

Swift heitti Kouvoille 23 pistettä ja Calvin Walls 21.

23 pallonmenetystä tuhrineesta Hongasta Akeem Scott keräsi 19 pistettä ja Tuukka Kotti 18 pistettä sekä 14 levypalloa.

Kouvojen viisikosta puuttui edelleen Jukka Kataja ja Hongalta Jukka Matinen.

KTP täpärästi Componentaa parempi

KTP haki täpärän voiton Karkkilasta 67-68 (28-34) –tuloksella ja kotijoukkue Team Componentan kustannuksella.

Tappio oli putoamiskarsijan paikalle pudonneelle Componentalle jo viides peräkkäinen.

KTP johti tasaista peliä suurimman osan ajasta, mutta ei missään vaiheessa kahdeksaa pistettä enempää. Componenta nousi pisteen johtoon 17 sekuntia ennen loppua, mutta Durell Vinson nosti 11 sekuntia myöhemmin kotkalaisille voittokorin.

Vinson teki KTP:lle 16 pistettä, mutta voittajien paras pistemies oli viimeksi neljä vuotta sitten KTP:ssä pelannut Robert Owens 19 pisteellä.

Frank Richards merkkautti Componentalle 21 ja Clifton Jones 16 pistettä sekä yhtä monta levypalloa.

Pyrinnölle voitto Lappeenrannasta

Tampereen Pyrintö nousi pitkästä aikaa putoamiskarsijan paikalta, kun se haki voiton Lappeenrannan NMKY:stä 56-69 (38-40) -tuloksella.

Tasainen ja vähäkorinen peli eteni niukassa vierasjohdossa. LrNMKY pääsi toisen jakson lopulla tasalukemiin ja viitisen minuuttia ennen loppua vielä kolmen pisteen päähän, mutta Pyrintö vei loppuminuutit 12-2.

Molemmat joukkueet heittivät heikosti kaukaa, mutta Pyrintö nosti lähempää kaksi kertaa enemmän koreja.

Kenneth Lowe heitti Pyrinnölle 19 pistettä ja Damon Williams 17. Antti Nikkilä haali 13 pistettä ja 16 levypalloa.

Vaisusta kotijoukkueesta pääsivät yli viiden pisteen vain Hl Coleman 24:llä ja Adrian Penland 17 pisteellä.

Tarmolle tusina täyteen

Keskiviikkokierroksen suurimman voiton otti sarjakakkonen Namika Lahti, joka kukisti kotipelissään Porvoon Tarmon selvästi 98-74 (55-32).

Tappio täytti Tarmon peräkkäisten tappioiden määrän tusinaan.

Lahtelaiset pitivät peliä hallussaan alusta asti voitettuaan ensimmäisen neljänneksen 12:lla ja toisen 11 pisteellä. Vaikka Tarmo voitti kolmannen jakson, se ei päässyt enää 14 pistettä lähemmäs.

Namikan tehokkaimpia olivat Ray Nixon 25 pisteellä ja ensiesiintymisensä tehnyt, USA:n yliopistosarjojen seitsemän vuoden takainen korikuningas Jason Conley 13 pisteellä.

Raheem Moss keräsi Tarmolle 20 pistettä ja DeWayne Richardson 16 pistettä ja 15 levypalloa.

 (STT)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

6.3.2024 20:25 Korisliiga

KTP katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa – "Näkee, että jätkillä on selkärankaa!"

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa nähtiin illan otteluissa merkittäviä voimasuhteiden muutoksia.

5.3.2024 20:29 Korisliiga

Vilpas Katajaa vahvempi ylemmässä jatkosarjassa

Tiukka kamppailu ratkesi Salon Vilppaalle, kun Katajan Henri Permannon viime sekuntien heitto kolahti rautaan.

5.3.2024 19:07 Korisliiga

Antero Lehto jatkaa Pyrinnössä

Kolminkertainen Suomen mestari ja vuoden 2014 pelaaja "kapteeni Lehto" jatkaa kasvattajaseurassaan vielä ensi kaudellakin.

4.3.2024 13:55 Korisliiga

Tulikuuman Korihaiden Javion Ogunyemi Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Voitosta voittoon läpi helmikuun marssineen Korihaiden Javion Ogunyemi on valittu Korisliigan helmikuun kuukauden pelaajaksi.

Näytä lisää vastaavia