Stamper palaa vahvistamaan Järvenpäätä

6.3.2009 Järvenpään Koripalloseura saa riveihinsä tutun vahvistuksen. 23-vuotias J’son Stamper vahvistaa JKS:n rivejä jo tulevan sunnuntain miesten I divisioonaottelussa. Stamper on järvenpääläisyleisölle tuttu, sillä hän oli nostamassa seuraa I divisioonaan viime kaudella.

Viime kaudella JKS:n miehistöön tammikuussa liittynyt Stamper oli suuri apu joukkueen raivatessa tiensä maan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Stamper pyssytti peräti 24,5 pisteen ja kauhoi 17,5 levypalloa pelaamassaan kuudessa kamppailussa.

- Teimme J’sonin kanssa herrasmiessopimuksen viime syksynä siitä, että hän pelaa keväällä JKS:ssä, jos hän on vapaana. Tavoite tuolloin oli sama kuin nyt eli halu taistella hyvistä sarjasijoituksista, kertoi JKS:n puheenjohtaja Esa Ojala.

JKS on pelannut vuoden alusta kotimaisin voimin.

- Taloustaantuma ja Järvenpään kaupungin päätös lykätä liikuntahallin korjausta liiton määräyksien mukaisiksi aiheuttivat sen, että JKS panosti omien pelaajien kehittämiseen ja luopui ulkomaisista vahvistuksistaan. Haluamme näyttää järvenpääläisille ja lähialueen koripalloihmisille, ettemme kuitenkaan ole luovuttaneet edes pudotuspelipaikan suhteen, toteaa, Ojala viestitti seuran tiedotteessa.

Järvenpään sunnuntainen ottelu BC Nokiaa vastaan on joukkueen viimeinen divisioonan runkosarjassa, joka kesken kauden supistui Pussihukkien luopumisen myötä. Ennen viikonvaihdetta JKS on niukasti pudotuspeliviivan alapuolella, tosin tasapisteissä viimeiselle pudotuspelipaikalle torstaisella HNMKY-voitollaan nousseen Tapiolan Hongan kanssa. Kuhinaa pudotuspeliviivalla on, sillä kaksikon kanssa tasapisteissä on myös BC Nokia.



Lisätietoja: http://www.basket.fi/
 
11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

28.9.2023 12:00 Miesten I divisioona A

Uusi Koristv-palvelu välittää kaikki divisioonaottelut kotikatsomoihin

Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.

18.8.2023 16:00 Naisten I divisioona

Naisten Korisliigan sekä divisioonien sarjaohjelmat kaudelle 2023–2024 on julkaistu

Kamppailu Suomen mestaruudesta naisten osalta käynnistyy syys-lokakuun vaihteessa ja mestari on selvillä viimeistään 29.4. Naisten Korisliigassa pelataan yhdeksän joukkueen kolminkertainen sarja.

21.6.2023 09:45 Korisliiga

Koripalloliiton vuosittaiset palkinnot nyt julkaistu

Koriskauden 2022-23 parhaat on valittu. Nuorten sarjojen sekä Seurapalveluyksikön palkittavat ovat vastaanottaneet palkinnot henkilökohtaisesti seurojen tapahtumissa kevään ja kesän aikana. Löydät listan kaikista palkituista sivun alaosasta.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

15.4.2023 20:38 Miesten I divisioona A

Bisons ja Raholan Pyrkivä voittoihin divarin finaaleissa

Bisons Loimaa kaatoi Jyväskylä Basketball Academyn 94-86 I divisioona A:n avausfinaalissa. Raholan Pyrkivä oli puolestaan toistamiseen PuHu Junioreita vahvempi I divisioona B:n puolella 81-77.

26.3.2023 19:56 Miesten I divisioona A

ToPo paineli välieriin, muissakin divareissa pistettiin sarjoja katki

Torpan Pojat nappasi toisen voiton ja samalla paikan I divisioona A:n välieriin. B:n sekä naisten I divisioonan puolella kolme joukkuetta varmisti välieräpaikan sunnuntaina.

25.3.2023 21:38 Miesten I divisioona A

JBA ja Kipinä Basket välieriin, Bisons onnistui pakkoraossa

Lauantaina miesten I divisioona A:n välieriin tiensä raivasivat JBA sekä Kipinä Basket. Bisons Loimaa siirsi voitolla ratkaisun tiistaille.

23.3.2023 21:44 Miesten I divisioona A

JBA veti pidemmän korren akatemiajoukkueiden kohtaamisessa – Divari B:ssä yllätyksiä

Miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjojen ensimmäisiä osia pelattiin torstaina.

22.3.2023 20:43 Miesten I divisioona A

Divarien pudotuspelit ryminällä käyntiin: Raiders tyly vieras Loimaalla

Osa miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjoista käynnistyi keskiviikkona.

Näytä lisää vastaavia