Katajan johto Korisliigassa kasvoi

7.3.2009 Joensuun Kataja vahvisti lauantain kierroksella otettaan Korisliigan runkosarjan voitosta. Katajan johto takana tuleviin kasvoi kolmen voiton suuruiseksi, kun joensuulaiset ottivat Karkkilasta 104-82 (48-47) -kotivoiton.

Katajan karkumatkaa kasvatti toisena ja kolmantena sarjataulukossa olevien Namika Lahden ja Kouvojen yllätystappiot pudotuspeliviivan alla oleville Pyrinnölle ja FoKoPolle.

Katajakin joutui yllättävän tiukoille sarjassa toiseksi viimeiseksi vaipuneen Karkkilan kanssa. Vieraat pitivät johtoa vielä kolmannen jakson alkupuolella, mutta vähitellen peli alkoi kääntyä isännille. Kolmannen jakson lopulla Kataja johti jo 13 pisteellä eikä Karkkila pystynyt enää kaventamaan eroa päätösjaksolla.

- Peli oli meille pitkään vaikea, mutta loppua kohden saimme paikkapuolustuksemme toimimaan, totesi Katajan valmentaja Ray Ailus.

Valmentaja ei vielä juhli runkosarjavoittoa, mutta on tietysti iloinen ykköspaikan vahvistumisesta.

- Tähtäämme runkosarjan voittoon ja on hienoa, kun pääsimme taas lähemmäksi tavoitetta.

Jo yhdeksännen peräkkäisen voittonsa ottanut Kataja nakkasi kotikoreihinsa 14 kolmen pisteen koria, joista Anssi Kinnaslampi heitti kuusi ja teki kaikkiaan 18 pistettä. Voittajien tehomies oli kuitenkin Jeremiah Wood 22 pisteellä ja 17 levypallolla. Samoihin pisteisiin pääsi Larry Blair.

Kuudennen peräkkäisen tappion kärsineestä Karkkilasta Martti Kuisma teki 17 ja Frank Richards 16 pistettä.

Pyrintö yllätti Namika Lahden

Tampereen Pyrintö on voittanut kaikki kolme peliään sen jälkeen, kun Damon Williams palasi joukkueeseen viime viikon lauantaina. Nyt kaatui kotipelissä Namika Lahti selvästi 90-65 (40-44).

Lahtelaisten puoliväliin asti johtama peli kääntyi Pyrinnölle kolmannella jaksolla, jonka se voitti 22-9. Namika ei toipunut enää ja hävisi viimeisenkin jakson 28-12. 25 pisteen tappio on lahtelaisille kauden toiseksi suurin.

Namika heitti viisi kolmosta Pyrintöä enemmän, mutta tamperelaiset riehuivat korin tuntumassa tehtyään sieltä jopa 40 pistettä enemmän.

Chris Hester ja Antti Nikkilä pussittivat Pyrinnölle 20 pistettä.

Vierasjoukkueen romahduksen henkilöitymä oli Ray Nixon, joka teki kaikki 22 pistettään puoliaikaan mennessä. Jason Conley keräsi 16 pistettä.

FoKoPo kaatoi Kouvot

FoKoPo voitti ensimmäistä kertaa tällä kaudella Kouvot, kun pisteet jäivät Forssaan 69-57 (32-28) –tuloksella.

FoKoPo johti peliä suurimman osan ajasta ja pystyi viime minuuteilla kasvattamaan johtoaan niin, ettei 20 pallonmenetystä tuhrinut Kouvot päässyt voiton tavoitteluun.

Nick Wallery nosti FoKoPolle 19 pistettä ja Ronald Yates 16.

Kouvoista pääsivät kaksinumeroisiin pisteisiin vain Matt Williams 18:lla ja Tuomas Iisalo 14 pisteellä.

Honka riepotteli LrNMKY:tä

Espoon Honka otti kierroksen suurimman voiton, kun se riepotteli kotipelissään Lappeenrannan NMKY:tä 95-57 (43-26) -numeroin.

Ensimmäinen jakso eteni vielä vierasjohdossa, mutta Honka voitti toisen 23-8. Viimeisillä jaksoilla ei pelattu enää voitosta ja Honka pääsi kasvattamaan eron murskalukemiin.

Hongan hahmoksi nousi piste-ennätyksensä komeasti 35:een nostanut 17-vuotias Sasu Salin, joka upotti muun muassa yhdeksän kolmosta. Kimmo Muurinen säesti 16 pisteellä.

LrNMKY:stä Adrian Penland teki 20 ja HL Coleman 17 pistettä.

Tarmon tappiot jatkuvat

Sarjan hännille juuttunut Porvoon Tarmo kärsi jo 13. peräkkäisen tappionsa, kun Uudenkaupungin Korihait haki pinnat Porvoosta 90-57 (40-30) -lukemin.

Tarmo pystyi antamaan tasapäisen vastuksen toisen neljänneksen puoliväliin, jonka jälkeen Korihait alkoi kehittämään karkumatkaansa. Toisen neljänneksen jälkeen eroa oli kymmenen pistettä, mutta kolmannen jälkeen jo ratkaisevasti 27 pistettä. Suurimmillaan vierasjohto kasvoi päätösjaksolla 39 pisteeseen.

Josh Gonner heitti Korihaille 18 pistettä ja kolmikko Niilo Lehtilä-Mark Zoller-Alain Laroche 12 pistettä mieheen.

Tarmosta DeWayne Richardson kaunisteli tilastojaan 21 pisteellä.

 (STT)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

Näytä lisää vastaavia