MM-kisojen vakiokävijä Uusi-Seelanti Suomeen elokuussa

2.4.2009 NBA-tähti Tony Parkerin johtaman Ranskan ja toisen koripallon mahtimaan Italian saapuminen Suomen vieraaksi ensi elokuussa EM-karsintaotteluihin on ollut tiedossa jo hyvän aikaa. Maajoukkueella on tarjota kannattajilleen vielä yksi herkkupala lisää, kun MM-kisojen vakiokävijä Uusi-Seelanti saapuu Vantaan Energia Areenalla 2.8. pelattavaan maaotteluun.

Nousu Euroopan A-divisioonaan vuonna 2007 avasi Suomelle hienoja mahdollisuuksia, kun kutsuja huippumaita viliseviin turnauksiin alkoi tipahdella. Myös tulevana kesänä maajoukkueelle on luvassa tasokas valmistautumisjakso elokuun EM-lisäkarsintoihin.

Suomi aloittaa kesän maaottelunsa heinäkuun 10.-12. päivinä Portugalissa pelattavalla turnauksella, jossa maajoukkue ottaa mittaa isäntämaan lisäksi Angolasta ja Brasiliasta.

Luvassa on harvinaista herkkua, sillä Angolaa Suomi ei ole kohdannut koskaan aiemmin ja Brasiliankin viimeksi vuonna 1976. Sekä Angola että Brasilia esiintyivät vuoden 2006 MM-kisoissa, joissa Angola ylsi peräti sijalle kymmenen. Portugali tavoittelee Suomen lailla paikkaa EM-lopputurnaukseen ensi elokuun lisäkarsinnoissa, tosin toisessa lohkossa.

Portugali-visiitin jälkeen Suomi matkaa Unkariin, jossa isäntien lisäksi vastaan asettuvat Hollannin ja Ruotsin maajoukkueet. Turnaus pelataan 24.-26.7.

Ennen EM-karsintaotteluitaan Suomi piipahtaa vielä Tallinnassa, jossa Suomen susipaidat kohtaavat Viron 31.7. pelattavassa maaottelussa.

Maoritanssia ja tuttuja kasvoja

Vantaan Energia Areenalle saapuu 2. elokuuta Suomen viimeiseen EM-karsintoja edeltävään maaotteluun Uusi-Seelanti, joka on nähtävyys jo pelkästään joukkueen esittämän, maoriperinteiden mukaisen, haka-tanssin myötä.

Uudella-Seelannilla on tanssin lisäksi esittää parketilla myös vaikuttavia koripallotaitoja. Maa oli mukana MM-kisoissa 2006 sekä 2002, joissa se sijoittui sensaatiomaisesti neljänneksi. Pronssimitalit vei Uuden-Seelannin nenän edestä Saksa, jota valmensi Suomen nykyinen päävalmentaja Henrik Dettmann.

- Saimme erittäin hyvän valmistautumisohjelman aikaiseksi. Ensimmäisessä turnauksessa pääsemme pelaamaan hieman erilaista koripalloa ja toisessa perinteisempiä vastustajia vastaan. Valmistautumisjakson huipentuminen Uuden-Seelannin tasoista vastusta vastaan on upea juttu, luonnehtii Dettmann.

Tall Blacks –lempinimeä kantavan Uuden-Seelannin nimekkäimpiin pelaajiin lukeutuu NBA:ssakin pelannut ja eurokentiltä tuttu Kirk Penney. Suomalaisille taatusti tutuin nimi on Phillip Jones, joka on edustanut Honkaa ja Kouvoja. Toinen Suomessa pelannut (Kouvot) Uuden-Seelannin maajoukkuemies on 213-senttinen Tony Rampton.

EM-lisäkarsinnat käynnistyvät elokuun 8. päivänä. Kotiottelunsa Suomi pelaa Energia Areenalla tiistaina 11.8. Italiaa ja maanantaina 17.8. Ranskaa vastaan. Italia toivoo saavansa riveihinsä NBA:sta mm. Andrea Bargnanin ja Marco Bellinellin.

Kolminkertainen NBA-mestari, huippuvikkelä korintekokone Tony Parker on varmistanut pelaamisensa Ranskan riveissä tulevana kesänä. Ranskalla on NBA:ssa "varastossa" lisäksi mm. Boris Diaw, Joakim Noah ja Nicolas Batum.

- Erityisen hienolta valmistautumisjakso ja EM-karsintojen pelaaminen Italiaa ja Ranskaa vastaan tuntuu, kun muistaa mistä lähdimme neljä vuotta sitten. Täällä kävi Luxemburgin ja Islannin kaltaisia maita ja nyt pelaamme maailman huippuja vastaan. Se kertoo joukkueemme kehittymisestä, Dettmann arvioi.

Miesten maajoukkueen ohjelma

29.06.-03.07.

Harjoitusleiri

Forssa

06.-08.07.

Harjoitusleiri

Vantaa

10.-12.07.

Kv. turnaus

Portugali

Angola, Brasilia, Portugali

16.-18.07.

Harjoitusleiri

Vantaa

21.-22.07.

Harjoitusleiri

Vantaa

24.-26.07.

Kv. turnaus

Unkari

Hollanti, Ruotsi, Unkari

29.07.-02.08.

Harjoitusleiri & maaotteluita

Vantaa & Viro

31.07.

Viro – Suomi

Tallinna, EST

02.08.

Suomi – Uusi-Seelanti

19:00

Energia Areena

04.-06.08.

Harjoitusleiri

Vantaa

08.-20.08.

EM-lisäkarsinnat

08.08.

Ranska – Suomi

Pau, FRA

11.08.

Suomi – Italia

19:00

Energia Areena

17.08.

Suomi – Ranska

19:00

Energia Areena

20.08.

Italia – Suomi

Porto San Giorgio, ITA

27.08.

Mahd. pudotuspeli 1

30.08.

Mahd. pudotuspeli 2

07.-20.09.

EM-lopputurnaus

Puola

 
19.4.2018 Katsojat

Susijengi ja Islanti palaavat Hartwall Arenalle – lipunmyynti käynnistyy

Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy 30. huhtikuuta, mitä ennen faniyhdistys sekä 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat pääsevät käyttämään ennakko-osto-oikeuttaan.

20.9.2017 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat kokosivat lähes 88.000 katsojaa

Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.

14.7.2017 EM-kilpailut

Susijengin EM-kisat avaaviin Ranska- ja Slovenia-otteluihin alle 500 lippua jäljellä

Susijengin EM-kotikisojen alkuun on enää alle 50 päivää. Samalla pääsyliput Susijengin otteluihin Helsinki Arenalle hupenevat hyvää vauhtia. Susijengin kahden ensimmäisen EM-koitoksen osalta on ylitetty 10 000 pääsylipun rajapyykki. Suomen Ranska- (31.8.) ja Slovenia-otteluihin on lippuja jäljellä alle 500.

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

10.2.2017 15:41 Pohjoinen alue

EM-kisojen odotetut sessioliput myyntiin maanantaina 13.2.

Helsingissä elo-syyskuussa pelattavien EM-otteluiden (EuroBasket 2017) lipunmyynnin seuraava aalto käynnistyy maanantaina 13.2., jolloin koripalloväen hartaasti odottamat sessiokohtaiset – Susijengin osalta ottelukohtaiset – liput vapautuvat myyntiin.

13.1.2017 10:09 Liittoa koskeva tiedote

EM-kisojen päiväliput myyntiin maanantaina 16.1.

Helsingissä 31.8. – 6.9.2017 pelattavien koripallon EM-kisojen päivälippujen myynti alkaa maanantaina 16.1.2017 klo 9:00. Päivälippuja vapautuu myyntiin rajallinen määrä.

2.6.2016 10:40 Pohjoinen alue

Uudet Susijengi-fanituotteet julkaistu, ennakkotilattavissa 7.6. saakka

Suomen koripallomaajoukkueiden uudet adidas-peliasut sekä –fanituotteet on julkaistu. Samalla Koripalloliitto tarjoaa innokkaimmille Susijengi-faneille mahdollisuuden ennakkotilata susiperheen uusia fanituotteita. Ennakkotilauksia voi tehdä tiistaihin 7.6. saakka.

18.1.2016 EM-kilpailut

Susijengi tiistaina 19.1. Nelosella

Nelosella käynnistyy tiistaina 19.1. uusi reality-ohjelma. Ummikot ulkomailla -sarjan ensimmäisessä jaksossa pirteä teräsvaari Erkki, 81, pääsee elämänsä ensimmäiselle ulkomaanmatkalle tyttärensä Riitan kanssa. Parivaljakolle tulee täytenä yllätyksenä matkan ohjelma - vannoutuneet penkkiurheilijat pääsevät tapaamaan Ranskassa pelaavaa Susijengiä.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

11.12.2015 Katsojat

Susijengin kori-ilottelu EM-kisoissa mukana vuoden 2015 sykähdyttävimmän urheiluhetken äänestyksessä

Jatkopaikan EM-kisoissa Susijengille varmistanut murskavoitto Bosnia-Hertsegovinasta on mukana finaalivaiheessa, kun yleisö saa äänestää vuoden 2015 sykähdyttävintä urheiluhetkeä. Susijengin lisäksi koripalloperheestä ovat ehdolla Helsingin NMKY ja Carl Jungebrand.

Näytä lisää vastaavia