Paluumuuttajat Kotti ja Nikkilä vastakkain kolmen vuoden tauon jälkeen

11.4.2009 Tapiolan Urheiluhallin parketilla punovat lankalauantaina juonia Korisliigan kuntopuntarin kaksi kovinta joukkuetta sekä samalla tämän kauden kaksi kovinta paluumuuttajaa, kun voittoputkessa huimistelevat Espoon Honka ja Tampereen Pyrintö pistävät pöydän pääsiäisen kunniaksi koreaksi. Katseet kiinnittyvät Hongan taitavaan Tuukka Kottiin ja Pyrinnön pelätyn paikkapuolustuksen massiiviseen maalivahtiin Antti Nikkilään.

Kansainvälisillä kentillä viihtyneet maajoukkuemiehet ovat pelanneet seuratasolla toisiaan vastaan viimeksi lähes tasan tarkkaan kolme vuotta sitten Italian kakkosliigan ottelussa. SM-sarjan tulokkaaksi keväällä 1999 valittu Kotti edusti silloin Castelletto Ticinoa ja vuotta aiemmin vastaavan pokaaliin kotimaassa pokannut Nikkilä puolestaan Pepsi Casertaa.

 

- Hävisimme sen matsin kotona, mutta varmistimme myöhemmin sarjapaikkamme voitolla Jesista. Pidin Casertaa silloin kakkosliigan parhaana joukkueena, vaikka se ei noussutkaan SeriA:han, muistelee 205-senttinen ja 102-kiloinen Kotti.

 

Kotin, 28 katse on kuitenkin tiukasti tulevaisuudessa ja ensisijaisesti lauantain ottelussa, johon pudotuspeleihin jo ainakin toisen tossunsa tunkenut tamperelaissikermä saapuu peräti kymmenen pelin voittoputkessa.

 

Kolmantena liigassa liitävä Honka on puolestaan kuitannut yhdeksän viimeisintä kotiotteluaan nimiinsä.

 

- Onhan se ihan selvää, että Pyrinnön kuvio on toiminut, kun se on tuonut nuo kymmenen voittoa. Tuota paikkaa vastaan pitää löytyä liikettä ehdottomasti täydet 40 minuuttia, korostaa Hongassa kymmenen ottelua 15,5 pisteen ja 9,2 levypallon keskiarvoin kuitannut Kotti.

 

Maaliskuun liigapelaajaksi valitun Kotin kasvattajaseura FoKoPo pystyi horjuttamaan maanantaina Pyrinnön puolustusta 30 minuuttia. Uuden kevään Damon Williamsin paluun myötä löytäneiden tamperelaisten itseluottamuksen horjuttamisessa se ei kuitenkaan onnistunut.

 

FoKoPo unohti ottelun viimeisellä kympillä taktiikan ja nöyryyden alkaessaan puskea karhumaisen Nikkilän, 30, suureen syliin. Yritys on tuhoon tuomittu, kun vastassa seisoo väkivahva, 210-senttinen ja 122-kiloinen kolossi, joka valtaa tilan ja ajan maalatulla alueella yhdessä häntä vain kolme senttiä lyhyemmän ja 16 kiloa kevyemmän Olli Ahvenniemen kanssa.

 

- Pallo on pidettävä liikkeessä ja saatava se paikan keskelle, josta tuo puolustusmuoto yleensä aukeaa. Niin, ja siitä on heiton tietysti myös pudottava pussiin, painottaa Kotti.

 

Kotilla on kuviossa iso rooli ja takamiehillä vähintään yhtä suuri vastuu siitä, että tähän tilanteeseen ylipäätään ehditään ajoissa, jos ja kun Pyrintö pelottelee liikkuvalla puolustuksellaan puolikentän korkeudella.

 

- Saan varmasti painia Andyn (Nikkilä) kanssa ainakin hyökkäyksessä, mutta kyllä se on nimenomaan koko joukkueen juttu murtaa Pyrinnön puolustusta ajamalla ja syöttämällä, muistuttaa helmikuun lopulla tiensä Espooseen Ranskan kakkosliigan Brestista löytänyt Kotti.

 

Honka-Pyrintö esitetään Urheilukanavalla jälkilähetyksenä, noin klo 19:30 alkaen. Ottelu käynnistyy Tapiolassa klo 18:30.



Lisätietoja: http://www.basket.fi/

Asiat

 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

21.3.2024 15:00 Korisliiga

Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Kataja Basketin Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukiellon.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

19.3.2024 09:32 Korisliiga

Alterique Gilbert loppukaudeksi Seagullsin vahvuuteen

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ykkösenä viihtyvä Helsinki Seagulls on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan takapelaajan kanssa.

18.3.2024 10:17 Korisliiga

Salon Vilppaalle 1000 pääsarjaottelua täyteen

Korisliigassa parhaillaan kotiedusta pudotuspeleihin taisteleva Vilpas tarvitsi rajapyykkiin 24 pelikautta.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

Näytä lisää vastaavia