Salon ja Kauhajoen kisa ratkeaa lauantaina

15.4.2009 Edes kuuden pisteen tappiotilanne ottelun puolivälissä ei lannistanut I divisioonan loppuottelussa selkä seinää vasten pelannutta Salon Vilpasta. Salolaiset nousivat voittoon Kauhajoen Karhusta lukemin 71-55 (26-32) tasaten finaalivoitot lukemiin 2-2. Korisliigaan nousija ratkeaa viimeisessä mahdollisessa loppuottelussa lauantaina Kauhajoella.

- Pelasimme riskiä tukkimalla korinalustaa, ja se tuntui toimivan tänään. Tauolla oli laitettava lisää painetta Roni Leimulle (vartioijana Sami Himberg) ja Eric Washingtonille, jolta saimmekin pois kolmen pisteen onnistumiset (0/6), korosti Vilppaan valmentaja Philip Dejworek.

 

Kamppailun kurssi kääntyi kolmannella neljänneksellä, kun isäntien Roope Ahonen pussitti lyhyessä ajassa kahdeksan pistettä ja Tuomas Tenkanen avitti illan ainoilla koreillaan viiden pisteen verran. Suomalaiskaksikko käänsi käytännössä lukemat 33-34 johtotilanteeksi 51-42.

 

Kauhajokiset innostuivat edellisen ottelun mallin mukaan yrittämään kaukoheittoja, jotka koituivat nyt joukkueen tuhoksi. Vieraiden yritykset bonusviivan takaa (3/21) tuottivat vain kolme onnistunutta kolmen pisteen heittoa, kun Vilpas pussitti samalta viivalta 27 pistettä enemmän!

 

Vilpasta kantoivat neljä kolmosta mieheen heittäneet takamies Ahonen (18 pistettä/4 levypalloa) ja 193-senttinen laituri Quennell Green (25/5).

 

- Green oli paras pelaajamme hyökkäyspäässä, mutta valitettavasti hän loukkasi nivusensa pelin lopulla. Green oli jo runkosarjan lopussa vaivan takia sivussa useamman pelin, joten nyt olen todella huolissani, Dejworek kommentoi.

 

Karhun parhaat tilastot kirjasi Maurice Horton (15/7).

 

Lauantaina Kauhajoella kello 17 alkavan ottelun voittaja nousee Korisliigaan kaudeksi 2009-10. Kauhajoella on luvassa melkoinen tunnelma, vaikkei saliin mahdu edes niin paljoa katsojia kuin Salossa (850) oli.

 

Ratkaisufinaalin häviäjä pääsee tiistaina alkavaan nousukarsintaan liigapaikkaansa puolustavaa karkkilalaista Team Componentaa vastaan. Karsinnasta pääsee liigaan kahdella voitolla. Kotietu on karkkilalaisilla.

 

Miesten I divisioonan täydelliset ottelutilastot ja paljon muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, osoitteesta www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_i_divisioona/
 
11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

28.9.2023 12:00 Miesten I divisioona A

Uusi Koristv-palvelu välittää kaikki divisioonaottelut kotikatsomoihin

Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.

18.8.2023 16:00 Naisten I divisioona

Naisten Korisliigan sekä divisioonien sarjaohjelmat kaudelle 2023–2024 on julkaistu

Kamppailu Suomen mestaruudesta naisten osalta käynnistyy syys-lokakuun vaihteessa ja mestari on selvillä viimeistään 29.4. Naisten Korisliigassa pelataan yhdeksän joukkueen kolminkertainen sarja.

21.6.2023 09:45 Korisliiga

Koripalloliiton vuosittaiset palkinnot nyt julkaistu

Koriskauden 2022-23 parhaat on valittu. Nuorten sarjojen sekä Seurapalveluyksikön palkittavat ovat vastaanottaneet palkinnot henkilökohtaisesti seurojen tapahtumissa kevään ja kesän aikana. Löydät listan kaikista palkituista sivun alaosasta.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

15.4.2023 20:38 Miesten I divisioona A

Bisons ja Raholan Pyrkivä voittoihin divarin finaaleissa

Bisons Loimaa kaatoi Jyväskylä Basketball Academyn 94-86 I divisioona A:n avausfinaalissa. Raholan Pyrkivä oli puolestaan toistamiseen PuHu Junioreita vahvempi I divisioona B:n puolella 81-77.

26.3.2023 19:56 Miesten I divisioona A

ToPo paineli välieriin, muissakin divareissa pistettiin sarjoja katki

Torpan Pojat nappasi toisen voiton ja samalla paikan I divisioona A:n välieriin. B:n sekä naisten I divisioonan puolella kolme joukkuetta varmisti välieräpaikan sunnuntaina.

25.3.2023 21:38 Miesten I divisioona A

JBA ja Kipinä Basket välieriin, Bisons onnistui pakkoraossa

Lauantaina miesten I divisioona A:n välieriin tiensä raivasivat JBA sekä Kipinä Basket. Bisons Loimaa siirsi voitolla ratkaisun tiistaille.

23.3.2023 21:44 Miesten I divisioona A

JBA veti pidemmän korren akatemiajoukkueiden kohtaamisessa – Divari B:ssä yllätyksiä

Miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjojen ensimmäisiä osia pelattiin torstaina.

22.3.2023 20:43 Miesten I divisioona A

Divarien pudotuspelit ryminällä käyntiin: Raiders tyly vieras Loimaalla

Osa miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjoista käynnistyi keskiviikkona.

Näytä lisää vastaavia