Salon Vilpas nousi Korisliigaan

25.4.2009 Salon Vilpas jätti visiittinsä I divisioonaan neljän kauden mittaiseksi. Nousu Korisliigaan tapahtui makealla tavalla, kun salolaiset pystyivät kukistamaan liigakarsinnan kolmannessa ja ratkaisevassa ottelussa Team Componentan Karkkilassa tuloksella 74-79 (34-41).

Vilpas voitti ottelusarjan voitoin 2-1 ja pudotti Team Componentan sarjaporrasta alemmaksi. Componentalle pudotus oli jo kolmas 2000-luvulla. Aiemmalla kahdella kerralla karkkilalaiset ovat nousseet takaisin liigakartalle vuodessa tai kahdessa.

Lauantaina Karkkilassa Vilpas rynnisti hyvin latautuneena avausjaksolla isoon johtoon. Parhaimmillaan Salo johti 18 pisteellä tilanteessa 10-28.

Vilpas piti johtoa aina kolmannen jakson loppupuolelle saakka, jolloin Clifton Jones nosti Componentan 54-53-johtoon. 38-vuotiaan Martti Kuisman korilla Componenta johti parhaimmillaan ottelua viidellä pisteellä (72-67) päätösjakson puolivälissä.

- Aloitimme hienosti, mutta aggressiivisuutemme hävisi jostain syystä hetkeksi ja Componenta pääsi takaisin peliin. Loppuhetket olivat kuin meidän koko kausi puristettuna pariin minuuttiin – kaikki tapahtuu vaikeimman kautta, pudisteli päätään Vilppaan valmentaja Philip Dejworek juhlahumun keskellä.

Ottelun ja salolaisten suureksi sankariksi nousi 178-senttinen Aubrey Conerly, joka teki Vilppaan seitsemän viimeistä pistettä vapaaheittoviivalta. Puolustuspäässä Vilppaan onnistuneeksi valinnaksi osoittautui paikkapuolustus, jonka avulla joukkueen onnistui pitää Componenta kahdessa pisteessä viimeisen kolmen minuutin aikana.

- Lopussa kentällä oli molemmilta joukkueilta vain taistelijoita, mutta venyimme maksimisuoritukseemme, Dejworek jatkoi.

- Meillä ei ole sarjan lahjakkaimmat pelaajat, mutta luonnetta heiltä löytyy. Tämä voitto kuuluu 100-prosenttisesti heille ja heidän haluttomuudelleen hävitä. Olen erittäin kiitollinen, että olen saanut valmentaa näin hienoa ryhmää, iloitsi Dejworek.

Conerly heitti Salolle kaikkiaan 22 pistettä. Roope Ahonen sekä Quennel Green säestivät 18 pisteellä.

Componentan ykkönen oli niin ikään 22 pistettä nostellut Darrell Waters.

Korisliiga on Vilppaalle tuttu ympäristö, sillä salolaiset pelasivat pääsarjassa yhdeksän kauden jakson vuosina 1996-2005.

Miesten liigakarsinnan täydelliset ottelutilastot ja paljon muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, osoitteesta www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

21.6.2023 09:45 Korisliiga

Koripalloliiton vuosittaiset palkinnot nyt julkaistu

Koriskauden 2022-23 parhaat on valittu. Nuorten sarjojen sekä Seurapalveluyksikön palkittavat ovat vastaanottaneet palkinnot henkilökohtaisesti seurojen tapahtumissa kevään ja kesän aikana. Löydät listan kaikista palkituista sivun alaosasta.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

22.6.2022 20:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2022–23 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2022–23. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään ennätykselliset 64 joukkuetta.

19.11.2021 11:00 Koripalloliitto tiedottaa

Toimintaohjeet Koripalloliiton ottelutapahtumiin yleisörajoitusten aikana - suositus koronapassin käyttöön rajoitusten alaisissa tapahtumissa

Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.

17.6.2021 20:00 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2021–22 myönnetty – mukana ennätysmäärä joukkueita

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2021–22. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Suurin muutos nähdään miesten I divisioona B:ssä sekä naisten I divisioonassa, joiden joukkuemäärät kasvavat.

3.6.2021 10:30 Korisliiga

Sarjalisenssien hakuaika päättyi – Korisliigan sarjalisenssiä haki 12 joukkuetta

Korisliigassa viime kaudella pelannut kaarinalainen Ura Basket ilmoitti Koripalloliitolle ettei se hae Korisliigan sarjalisenssiä kilpailuvuodelle 2021–22. Muissa huippu- ja kilpakoripallosarjoissa kaikki urheilullisesti sarjaan oikeutetut joukkueet hakivat sarjalisenssejä.

25.5.2021 10:00 Korisliiga

Aalto, Luukkonen ja Salonen divisioonien parhaat pelaajat, Vilppaan Vihiniemi Vuoden seurajohtaja

Mikael Aalto valittiin I divisioona A:n parhaaksi pelaajaksi, I divisioona B:n paras oli Eemi Luukkonen. Naisten I divisioonan Vuoden pelaajaksi valittiin Sanni Salonen. Mestaruutta juhlineen Salon Vilppaan toiminnanjohtaja Marko Vihiniemi palkittiin Vuoden seurajohtajana. 

15.1.2021 17:00 Korisliiga

Sarjamääräyksiin muutoksia: Koripallon pääsarjoista ei putoa yksikään joukkue kauden 2020–21 päätteeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus on hyväksynyt aikuisten pääsarjaryhmän esitykset naisten Korisliigan, miesten I divisioona A ja B:n sekä naisten I divisioonan seurakokousten muutosehdotukset liittyen sarjasta putoamiseen.

20.11.2020 19:45 Korisliiga

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän päätösten vaikutukset aikuisten pääsarjoihin sekä eteläisen alueen sarjatoimintaan

Koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan 19.11.2020, että pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Korisliiga ja muut pääsarjat jatkuvat pienin muutoksin, Eteläisellä alueella aikuisten harrastetoiminnassa, senioreiden SM-sarjoissa ja Unified-sarjoissa sarjatoiminta keskeytetään loppuvuodeksi.

Näytä lisää vastaavia