26.4.2009 Suomalaistakamies Petteri Koponen sai komean lisäsulan hattuunsa sunnuntaina, kun hänen edustamansa Virtus Bologna voitti Eurochallenge-finaalin. Virtus kukisti 7655-päisen kotiyleisönsä edessä loppuottelussa ranskalaisen Choletin niukasti 77-75.
Virtus pisti bolognalaisyleisön jännittämään todenteolla, kun se oli tuhria jo varmalta näyttäneen voiton päätösneljänneksellä. Bologna johti 13 pisteen (74-61) turvin, kun aikaa oli kuusi minuuttia jäljellä.
Reyshawn Terry ja Earl Boykins syyllistyivät johtotilanteessa hätäisiin ratkaisuihin tarjoten Choletelle mahdollisuuden päästä mukaan vielä peliin. Ranskalaiset eivät empineet, vaan aloittivat Nando De Colon johdolla loppukirin. Kun Virtus-luotsi kylmänviileästi jätti käyttämättä aikalisänsä, nousi Cholet nousi puoli minuuttia ennen loppua pisteen (76-75) päähän. Ottelussa 24 pistettä säkittänyt De Colo pääsi lopussa vielä yrittämään ottelun viemistä jatkoajalle, mutta epäonnistui hyppyheitossaan.
Virtuksen viidestä amerikkalaisesta Keith Langford nakutti 21, Boykins 18 ja Sharrod Ford 12 pistettä. Ford napsi myös 12 levypalloa.
Euroopan kolmossarjan Eurochallengen voitto on jatkoa Virtuksen menestystarinalle. Seura on aiemmin voittanut mm. kahdesti Euroliigan ja 15 kertaa Italian mestaruuden.
Petteri Koposen otteita seurasi katsomosta Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann. Kokeneita suomalaissilmiä hiveli erityisesti Koposen puolustuspelaaminen.
- Kokonaisuudessaan Petteri pelasi hyvän ottelun, vaikka tuli aika myöhään kentälle vaihdosta. Hän on selkeästi ryhtynyt käyttämään puolustuspelaamisen potentiaaliaan. Petteri on fyysisesti lahjakas ja hänellä on nopeat, hyvät jalat. Kun ne on nyt valjastettu puolustamiseen, on Petteri vaikeasti ohitettava pelaaja, kehui Dettmann.
Ensimmäistä kauttaan Italiassa pelaava Koponen uurasti kentällä 16 peliminuuttia. Pisteitä suomalaisnuorukainen teki neljä, jonka lisäksi hän otti haltuunsa kolme levypalloa. Irtopalloista yksi sai bolognalaisyleisön villiksi, kun Koponen haki neljän ison ranskalaisen keskeltä hyökkäyslevypallon päätös jakson irtiottovaiheessa.
Hyökkäyspelaamisessaan Koponen on joutunut omaksumaan uuden roolin. Entinen NBA-tähti Earl Boykins on joukkueen selkeä ykköspelintekijä, jonka myötä Koponen pelaa suurimman osan peliajastaan kakkospaikalla, heittävänä takamiehenä. Rooliero on melkoinen Koposelle, joka on tottunut pelintekijänä saamaan paljon kosketuksia palloon, joiden myötä hän pystynyt luomaan tilanteita.
- Pallottomana pelaaminen on Petterille selkeä haaste ja kehittämisen kohde. Hän ei ole tottunut siihen, että palloa tulee hänen käsiinsä vähän, Dettmann toteaa.
Kriittisesti suojattinsa otteita seuraavalta Dettmannilta heruu risujen ohella lisää ruusuja.
- Boykinsin ja Langfordin ohella Petteri lukeutuu Virtuksen parhaimmistoon. Ja tätä ei tarvitse sanoa edes sinivalkoisten lasien läpi.
Koponen on nuoresta iästään (21) huolimatta ehtinyt jo hankkia liudan merkintöjä meriittilistalleen. NBA:n ykköskierroksen varauksen lisäksi Koponen on ollut hankkimassa Suomelle nousun Euroopan A-divisioonaan, voittanut kaksi Suomen mestaruutta ja tullut valituksi vuoden liigapelaajaksi sekä vuoden koripalloilijaksi Suomessa.
Lue myös artikkeli "Dettmann innoissaan takamieskaksikostaan".
Uransa parhaan ammattilaiskauden Unkarin liigassa pelannut Susijengin isojen pelien mies ja Lapuan Korikobrien kasvatti Ilari Seppälä, 188 cm ja 32 vuotta, jatkaa Unkarissa. Seppälä on allekirjoittanut viime kauden joukkueensa KTE-Dunan kanssa jatkosopimuksen kaudesta 2025–26.
Neljä kautta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Denverin ja Wyomingin yliopistoissa pelannut ja Saksan kesäuniversiadeissa Suomen tehopelaajana kunnostautunut Touko Tainamo, 205 cm ja 24 vuotta, aloittaa Euroopan ammattilaisuransa Tshekin liigan USK Prahasta.
Viimeiset kuusi vuotta Susijengin valmennusjohdossa työskennellyt ja pitkän päivätyön HBA-Märskyn peräsimessä tehnyt suomalaisen koripallon ikoni Hanno Möttölä, 48, liittyy tulevien EM-kisojen jälkeen kovaa vauhtia koripallomaailman huipulle kohonneen Kanadan maajoukkueen valmennusportaaseen.
Viime kevätkaudella Italian ja Turkin liigoissa pelannut Susijengin luottomies ja Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 188 cm ja 27 vuotta, palaa Ranskan pääsarjatasolle. Maxhunin uusi seura on viime keväänä Ranskan pudotuspelipaikoista taistellut perinteikäs BCM Gravelines-Dunkerque.
Viime kaudella Cluj-Napocan paidassa Romanian mestaruuden voittanut ja Eurocupia pelannut susikapteeni Sasu Salin, 191 cm ja 34 vuotta, palaa vuoden tauon jälkeen Espanjaan. Salinin uusi seura on 1+1-vuotisella sopimuksella perinteikäs madridilainen Estudiantes, joka tavoittelee paluuta maan kakkostasolta (LEB Oro) sen pääsarjaan (ACB).
Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Daytonissa ja New Mexicossa menestyksekkäästi pelannut KTP-Basketin kasvatti Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, palaa Eurooppaan. Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin lukeutunut Amzil on allekirjoittanut sopimuksen Kosovon tuplamestarin KB Trepcan kanssa.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.