30.4.2009 Lappeenrannan Catzin ja naisten koripallomaajoukkueen pelinrakentaja Vilma Kesänen joutuu aloittamaan valmistautumisen ensi kauteen harjoittelun sijasta polvileikkauksella.
Kesänen pelasi viime kauden loppuun asti sinnikkäistä polvikivuistaan huolimatta. Polvivaivat alkoivat helmikuun lopulla ja pahenivat pudotuspeleissä. Kauden jälkeinen lepo ei tuonut toivottua tulosta ja nyt magneettikuvien perusteella jalassa on havaittu polvijänteen repeämä patellan yläpuolella, joka vaatii leikkaushoitoa.
Kesänen saa aloittaa kevyen harjoittelun noin kahden kuukauden kuluttua leikkauksen jälkeen.
Kuluneella kaudella Orimattilan Jymyn kasvatti Vilma Kesänen tehtaili runkosarjassa keskimäärin 9,3 pistettä ottelua kohden. Hän voitti sarjan syöttötilaston keskiarvollaan 3,65.
Lisäksi Kesänen iski itsensä läpi maajoukkueessa tammikuussa. Kesänen nousi Suomen aloittavaksi pelintekijäksi, kun Suomi varmisti paikkansa Euroopan A-divisioonassa voittamalla mm. unelmapelillä Romanian Lahdessa.
189-senttinen SB-Girlsin kasvatti solmi espoolaisseuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
Vimpelin Veto on tehnyt pelaajasopimuksen yhdysvaltalaispelaaja Lily Hansfordin kanssa. 188-senttinen laituri on pelannut mm. Oregonin ja Iowan yliopistoissa.
Kouvottaret on solminut yksivuotiset pelaajasopimukset Johanna Rädyn, Jasmina Jonesin ja Lila Lampisen kanssa. Lisäksi Kouvottaret on kiinnittänyt valmennukseen yksivuotisilla sopimuksilla tutun kolmikon: päävalmentaja Joonas Frimodig, valmentaja Jussi Kukkonen ja fysiikkavalmentaja Immo Hietakallio.
Vimpelin Veto on tehnyt kauden 2026-27 kattavan jatkosopimuksen Silja Viidan kanssa.185-senttinen laitahyökkääjä oli viime kaudella joukkueen avainpelaajia.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Juuso Sainio, 36, on Vimpelin Vedon Naisten Korisliiga-joukkueen uusi päävalmentaja.
Tampereen Pyrinnön Naisten Korisliiga -joukkue on tehnyt jatkosopimuksen joukkueessa kolme edellistä kautta pelanneen Saana Kujalan kanssa.
Pyrintö on tehnyt sopimuksen Antti Nikkilän kanssa koskien Naisten Korisliigan ja I divisioonan valmennusta kaudella 2026-2027. Nikkilä tulee vastaamaan naisten päävalmentajana myös tyttöpuolen akatemiatoiminnasta, joka kattaa ikäluokat WU19-WU16.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
BC Nokian naiset on solminut ensi pelikautta koskevan valmennussopimuksen Denis Kucevicin kanssa.