Koululaisten MM-kisat Turkissa jatkuivat välipäivän jälkeen

8.5.2009 Suomen edustusjoukkueet jatkoivat välipäivän jälkeen jatkosarjaotteluitaan Turkin Istanbulissa pelattavissa koululaiskoripallon MM-kisoissa. Torstain ainoasta suomalaisvoitosta vastasivat Pohjois-Haagan Yhteiskoulun tytöt, jotka kukistivat iltaottelussa Tshekin 55-52 (35-30).

Tyttöjen puolella Suomi aloitti torstaipäivän ottelulla Sloveniaa vastaan. Ottelun alussa joukkueet pelasivat hyökkäysvoittoista koripalloa, joka kostautui toisessa päässä. Slovenialaiset saivat pallon koriin lähes joka hyökkäyksensä jälkeen. Erityisissä ongelmissa Suomi oli jälleen kerran pallonmenetystensä kanssa. Pituusylivoimastaan huolimatta Suomelle tuotti vaikeuksia myös levypallopelaaminen, sillä vahvat ja sisukkaat slovenialaiset kaapivat lähes poikkeuksetta irtopallot huomaansa.

Kolmannella jaksolla 15 pisteen takaa-ajoasemaan joutunut Suomi pääsi liikkuvalla 3-2-paikalla takaisin peliin mukaan ja käynnisti puolustuspään levypallosta nopeita hyökkäyksiä, joista erityisesti Fiina Oljemark pääsi viimeistelemään tarkasti. Kaksi minuuttia ennen loppua Slovenian johtaessa neljällä pisteellä Suomi pääsi pallonriistoon, mutta hyökkäys kuivui menetykseen ja slovenialaiskoriin. Kun suomalaiset menettivät pallon myös seuraavassa hyökkäyksessä, slovenialaiset kuittasivat kolmosella ja pääsivät tavoittamattomiin. Slovenia voitti ottelun 51-64 (29-37).

- Kansainvälinen puolustusaggressiivisuus tuottaa meille jatkuvasti vaikeuksia, joka näkyy liian usein vastustajan korisarakkeessa. Tosin olimme myös kesyjä levypallopelissä, joka tähän asti on toiminut ihan hyvin, totesi Suomen päävalmentaja Lea Hakala.

Torstain toisessa ottelussa Suomi sai vastaansa Tshekin, jonka pelitaktiikka oli ajaa korille aina, kun tilanne tuli. Tshekkiläiset pistivät layupit kovalla prosentilla sisään, mutta aina suomalaispuolustajien päästessä ajojen edelle, tshekkiläiset sortuivat hätäisiin ratkaisuihin. Suomi karkasi kolmeen otteeseen kymmenen pisteen karkumatkalle, mutta Tshekki pääsi aina suomalaismenetysten johdosta takaisin peliin mukaan.

Suomen pelastajaksi nousi Anu Karppinen, joka naulasi kaksi tärkeää kolmen pisteen koria loppuhetkillä Tshekin paikkapuolustusta vastaan. Myös 12 pistettä heittänyt Fiina Oljemark oli elementissään. Vatsatautiset Janniina Koivunen ja Ann-Sofie Tuomaala pelasivat Tshekkiä vastaan vain muutaman minuutin, ja Tania Mutikainen joutui jättämään pelin kesken saatuaan tshekkiläispelaajan kyynärpään suuhunsa.

Mäkelänrinteen pojille kaksi tappiota torstaina

Mäkelänrinteen urheilulukion pojat kohtasivat torstaina kaksi perinteistä koripallomaata, Serbian ja Bulgarian. Lohkon aamuottelussa Serbia löi Bulgarian jännittävien vaiheiden jälkeen vain kahdella pisteellä. Iltapäivän Suomi-Serbia -ottelu alkoi kovalla tempolla. Serbia aloitti koko kentän paikkaprässillä ja sai Suomen hyökkäyspelin pahasti sekaisin. Suomen hyökkäyksen takellellessa Serbia juoksi nopeilla hyökkäyksillä muutamassa minuutissa 9-0 johtoon.

Suomi sai vähitellen pelin juonesta kiinni ja toisen jakson puolessa välissä eroa oli enää viisi pistettä. Kolmannella jaksolla kovalla prosentilla heittäneet serbit kuitenkin karkasivat, ja ottelun neljäs jakso oli enää muodollisuus. Lopputulos 65-40 ei kuitenkaan anna aivan oikeudenmukaista kuvaa ottelun kulusta.

- Serbia sai hyvällä, aggressiivisella puolustuksella meidän hyökkäyksemme pois tasapainosta. Meille tuli aivan liikaa epätasapainoisia heittoja, joka osaltaan selittää huonoa heittoprosenttia, analysoi Märsky-ryhmän pääkäskijä Juha Dahlström.

Iltaottelussa Bulgariaa vastaan Suomi elätteli edelleen haaveita pääsystä kahdeksan parhaan joukkoon. Voitto bulgaareista olisi tuonut paikan mitalipeleihin. Ottelu alkoi tasaisena, vaikka Bulgaria oli koko ajan muutaman pisteen johdossa.

Toisella jaksolla Bulgaria kuitenkin puolusti Suomen kumoon. Ainoastaan kaksi tehtyä pistettä toisella kymmenminuuttisella johti siihen, että Bulgaria karkasi tavoittamattomiin. Kolmannella ja neljännellä jaksolla väsynyt Märsky-ryhmä ei enää pystynyt takaa-ajoon ja Bulgaria karkasi 30-45 voittoon.

- Antti Mauno ja Konsta Huovinen taistelivat esimerkillisesti irtopalloista ja hankkivat vastustajalle hyökkääjän virheitä kovalla puolustuksellaan. Sekään ei riittänyt vapauttamaan hyökkäyspeliämme, pohti Dahlström pelin tauottua.

Suomi jatkaa turnausta pelaamalla sijoista 9.-12. Tavoitteekseen joukkue on asettanut Märskyn jalkapallopoikien muutama viikko sitten vastaavissa kisoissa saavuttaman 10. sijan.

 

Tytöt: Suomi (PHYK) - Slovenia 51-64 (29-37), 7.5.2009 Istanbul, Turkki

Ida Hyökyvaara 5, Heini Hakasalo 3, Asta Sillanpää 4, Rosa Haavisto 2, Fiina Oljemark 8, Janniina Koivunen 20, Anna-Sofia Tuomaala 2, Hanna Kuula.

Tytöt: Suomi (PHYK) - Tshekki 55-52 (35-30), 7.5.2009 Istanbul, Turkki

Ida Hyökyvaara 2, Karoliina Hänninen 6, Anu Karppinen 6, Heini Hakasalo 4, Rosa Haavisto 3, Fiina Oljemark 12, Emma Virtanen 8, Janniina Koivunen 4, Hanna Kuula 10.

Pojat: Suomi (Mäkelänrinne) - Serbia 40-65 (19-30), 7.5.2009 Istanbul, Turkki

Kalle Holmberg 1/0, Joel Heinikoski 5/3, Kilian Cato 5/2, Jesse Perttunen 2/1, Villematti Kopio 12/6, Zacharias Eerikinharju 2/2, Antti Mauno 2/4, Julius Dolk 4/6, Konsta Huovinen 7/1.

Pojat: Suomi (Mäkelänrinne) - Bulgaria 30-45 (12-24), 7.5.2009 Istanbul, Turkki

Kalle Holmberg 2/1, Joel Heinikoski 2/1, Kilian Cato 4/3, Jesse Perttunen 2/3, Villematti Kopio 4/2, Zacharias Eerikinharju 11/6, Antti Mauno 0/3, Julius Dolk 5/2, Konsta Huovinen 0/3.

Asiat

 
10.9.2023 19:20 Susijengi

Herbert luotsasi Saksan maailmanmestaruuteen

Suomen kansalaisuuden jo 30 vuotta sitten saanut kanadalaislähtöinen Gordon Herbert, 64, liittyi suomalaisten palloilulajien maailmanmestarivalmentajien harvaan joukkoon luotsaamalla sunnuntaina Saksan koripallon miesten MM-kultaan. Saksa päihitti MM-finaalissa Serbian lukemin 83–77 (47–47).

1.9.2023 09:29 Susijengi

Olympiakävijä Venezuela Susijengin koetinkivenä MM-huipennuksessa

Susijengin MM-kisat huipentuvat lauantaina aamupäivällä Suomen aikaa otteluun Venezuelaa vastaan. Vaikka Venezuela onkin edennyt Okinawalla tappiosta toiseen, Susijengin valmentaja Hanno Möttölä korostaa, että vastustajan kokemus niin olympiakisa- kuin MM-näyttämöiltäkin on kovaa valuuttaa.

31.8.2023 13:46 Susijengi

Fanien energisoima Susijengi juoksi Kap Verdeltä jalat alta

Susijengin fanit kunnostautuivat jälleen kerran kuudennen pelaajan ominaisuudessa, kun Suomi haki MM-kisojen avausvoittonsa nujertamalla Kap Verden 77-100 (39-54). Susifanit löivät voiton alkutahdit tiistai-illan fanitapaamisella ja antoivat Susijengille virtaa läpi intensiivisen 40-minuuttisen.

31.8.2023 07:17 Susijengi

Kokenut Kap Verde ratsastaa jättiläinen Tavaresin hartioilla

Susijengin avausvastustaja MM-sijoitusotteluissa on tänään torstaina vastaan ryhmittyvä, historiansa ensimmäisiä MM-kisoja pelaava Kap Verde. Joukkueen peli rakentuu pitkälti Portugalin liigassa pelaavien veteraanien varaan, joskin ryhmän kulmakivenä komeilee Real Madridin järkäle, 221-senttinen Edy Tavares.

30.8.2023 16:47 Susijengi

Kap Verde ja Venezuela Susijengin vastustajiksi MM-sijoitusotteluissa

Okinawalla pelattavan MM-alkulohko F:n ottelut saatiin päätökseen keskiviikkoiltana. F-lohkosta ylempään jatkosarjaan etenevät lohkovoittaja Slovenia ja lohkokakkonen Georgia, kun taas Susijengi ottaa alemman MM-jatkosarjan sijoitusotteluissa mittaa lohkokolmonen Kap Verdestä ja lohkojumbo Venezuelasta.

30.8.2023 09:13 Susijengi

Kapteeni Salin: ”Meillä on aseita voittaa pelejä tässä turnauksessa”

Susijengin pitkäaikainen luottopelaaja Sasu Salin, 32, on päätynyt vastuulliseen asemaan joukkueen kapteenin ominaisuudessa sen ensimmäisenä MM-kisakesänä yhdeksään vuoteen. Vaikean MM-alkulohkon jälkeen kapteeni uskoo, että Susijengillä on kaikki aseet kääntää kurssinsa ja päättää turnauksen alemman jatkosarjan ottelut voitokseen.

29.8.2023 16:29 Susijengi

Giddey johti Australian ylempään MM-jatkosarjaan

Japani väläytteli vaarallisuuttaan jo toisena perättäisenä iltana kohoamalla 27 pisteen takaa-ajoasemasta kolmentoista pisteen päähän Australiaa vastaan vajaat kolme minuuttia ennen MM-alkulohko E:n päätösottelun loppua. Australia hyydytti Japanin kuitenkin rutiinilla ja karkasi 109-89 (57-35)-voittoon.

29.8.2023 13:23 Susijengi

Saksa rankaisi Susijengin virheistä MM-alkulohkon päätöspelissä

Susijengi sai kokea Saksa-ottelussa perjantain Australia-pelin toisinnon. Susijengin toteuttaminen ja pelikuri riittivät viidentoista minuutin ajan, kunnes tappioton Saksa alkoi rankaista suomalaisvirheistä isolla kädellä ja purki susipuolustuksen kirurgintarkasti Dennis Schröderin johdolla. Saksa takoi tauluun 101–75 (47-39) -voittolukemat.

28.8.2023 14:05 Susijengi

Elias Valtonen 50. maaottelussaan: ”Kokemusta tulee vain pelaamalla”

Vuosituhannen taitteessa syntyneistä Susijengin pelaajista Mikael Jantunen saavutti 50 maaottelun rajapyykin sunnuntaina Japania vastaan. Saksa-ottelussa vuorossa on Elias Valtonen, 24, joka Jantusen tavoin on nuoresta iästään huolimatta paaluttanut paikkansa Susijengin avainmiehistöön jo varhain.

28.8.2023 09:11 Susijengi

Mitalisuosikki Saksa Susijengin seuraava koetinkivi

Okinawan MM-kisalohko E:tä kahdella voitollaan johtava Saksa saapuu Susijengin seuraavaksi vastustajaksi tiistaina aamupäivällä Suomen aikaa. Saksa peittosi edellisessä ottelussaan olympiapronssimitalisti Australian ja kaahaa vahvasti kohti Manilan MM-loppusarjaa Dennis Schröderin, Wagnerin veljesten ja Daniel Theisin johdolla.

Näytä lisää vastaavia