FoKoPo solmi jatkosopimuksia

16.5.2009 Päättyneellä kaudella Korisliigassa kymmenenneksi sijoittunut Forssan Koripojat julkisti ensimmäiset pelaajasopimuksensa kauden jälkeen. Pelikaudella 2009/2010 FoKoPossa pelaavat ainakin Teemu Heiskanen, Joe Nurmio sekä Jarno Nissinen.

188-senttinen, 25-vuotias Heiskanen jatkaa FoKoPon riveissä kahden vuoden sopimuksella. Heiskanen heitti viime kaudella Korisliigassa 5,9 pistettä ottelua kohden. FoKoPon oma kasvatti, 188-senttinen ja 23-vuotias Nurmio, on puolestaan solminut FoKoPon kanssa vuoden mittaisen sopimuksen. Nurmion pistekeskiarvo päättyneellä kaudella oli 1,9.

Viime kaudella FoKoPoon siirtyneellä 195-senttisellä, 29-vuotiaalla Jarno Nissisellä on vuosi jäljellä sopimuksestaan. Nissinen urakoi 7,1 pistettä ja 2,3 levypalloa ottelua kohden kaudella 2008/2009.

- Viime kauden pelaajista ainoastaan Arto Talvitie on ilmoittanut, ettei ole käytettävissämme tulevalla kaudella. Mikko Jalosen ja Esa Mäki-Tulokkaan tilanteet selviävät muutaman päivän sisällä. Muiden kanssa neuvottelut jatkuvat, kertoo FoKoPon puheenjohtaja Markku Molenius.

- Lisäksi neuvotteluja on käyty parin uuden pelaajan kanssa ja heidän tilanteensa ratkeaa lähiaikoina. Tarkoituksena on, että joukkue on koossa kotimaisten pelaajien kohdalta toukokuun loppuun mennessä. Pyrimme tekemään pelaajien kanssa useampivuotisia sopimuksia, jotta voimme rakentaa menestyvää joukkuetta pidemmällä tähtäimellä, Molenius jatkaa.

Aiemmin keväällä FoKoPo nimesi päävalmentajaksi 1+2 -vuotisella sopimuksella Ari Mikkolan. Joukkueen toiseksi valmentajaksi on kiinnitetty vuoden sopimuksella viime kaudella Componentan valmennustiimissä toiminut Anssi Liesmala.



Lisätietoja: http://www.fokopo.net

Asiat

 
Näytä lisää vastaavia