Namika Lahden B-pojat EYBL-lopputurnaukseen

3.4.2012 Namika Lahden B-pojat ylsivät Euroopan nuorten liigan (EYBL) runkosarjan viimeisessä turnauksessa Viron Viimsissä turnausvoittoon. Lahtelaisryhmä voitti turnauksen puhtaalla pelillä ja kampesi samalla itsensä EYBL:n II divisioonan voittajaksi, joka oikeuttaa suoraan nousuun EYBL:n pääsarjaan kaudelle 2012-13. Lisäksi joukkue pääsee pelaamaan EYBL-lopputurnaukseen, joka järjestetään 10.-13.5. Moskovassa.

Namika Lahden lisäksi kahdeksan joukkueen lopputurnauksessa pelaavat venäläiset Moskovan TsSKA, Khimki ja Trinta sekä liettualaiset Zalgiris Kaunas, Marciulionisin koulu ja Saboniksen koulu (Liettua) sekä ukrainalainen Kraina.

B-poikien SM-runkosarjan voiton napanneen Namika Lahden pelaajista Viimsin turnauksessa itsensä tähdistöviisikkoon pelasivat Juho-Matti Henttonen ja Aapeli Alanen.

- Vaikka mitalipelit on vielä kotimaisemissa edessä, voi hyvällä syyllä todeta, että kausi on ollut onnistunut. Esimerkiksi käy mainiosti voittomme kärkikamppailussa Minskin joukkuetta vastaan, jolle vielä viime kaudella hävisimme 30 pistettä. Tällä kaudella pelaajamme ovat onnistuneet ulosmittaamaan valtavaa lahjakkuuttaan, Lahden tyytyväinen päävalmentaja Arttu Mannelin iloitsee.

Joukkueen pääsy EYBL-lopputurnaukseen ja sarjan I divisioonaan luovat lahtelaispelaajille hienon mahdollisuuden.

- Nyt on lahjakkailla pelaajilla mahdollisuus matsata muiden maailman huippujen kanssa. Huippuseurojen scoutit pyörivät juuri näiden otteluiden katsomossa. Kaikki on kiinni siitä onko pelaajista miestä vastata tähän haasteeseen asenteella ja kovalla harjoittelulla, Mannelin lopettaa.

Lisätiedot: EYBL:n nettisivut

Asiat

 
Näytä lisää vastaavia