Dionne jo puolimatkassa isä-Larryn mestaruusmäärään

24.4.2012

Catzin kultaryhmän kotimaisen osaston ykköstähti Dionne Pounds, 27, voi jo ryhtyä kotona kysymään isältään Larrylta, kuinka monta mestaruutta tämä voittikaan.

 

Larry Pounds, 58, juhli neljää SM-kultaa kotkalaisen KTP:n paidassa. Hänen kaikista pääsarjaa pelanneista lapsistaan vain Michael, 23, on enää vailla Suomen mestaruutta. Anissa, 19, oli PeKan viime kevään kultajoukkueessa. Dionne aloitti tiistaina toiset kultajuhlansa.

 

- Meillä kaikki tukevat toisiaan niin, ettei mestaruuksista tarvitse kuittailla. Tässä voitossa oli ihanaa se, että harvemmin näin tunteitaan näyttävä Michaelkin tuli halaamaan, myhäili Peli-Karhujen mestarijoukkueeseen 2008 kuulunut Dionne Catzin kultahumussa.

 

Dionne Pounds oli SM-sarjan kolmen pisteen heittojen tilastoykkönen jo neljä kautta sitten 2,3 onnistuneen heiton ottelukeskiarvolla. Tämän vuoden pudotuspeleissä vastaava lukema oli muhkea 2,9 Poundsin heiluttaessa korisukkaa ratkaisupeleissä 14,8 pisteen keskiarvolla.

 

- Kauteni oli liian ailahteleva, mutta joukkueen hävitessä vain kolmesti ei tarvitse olla niin huolissaan omasta osuudestaan, kommentoi täksi kaudeksi Catziin jyväskyläläisseura HoNsUn väreistä vaihtanut Pounds.

 

Pounds viimeisteli liikunta- ja urheilupsykologian opintojaan Jyväskylässä, vaikka pelasikin Lappeenrannassa.

 

- Catzissa sain mahdollisuuden harjoitella kahdesti päivässä kehittyäkseni vielä pelaajana. Eihän tätä ammattilaisuudeksi voi sanoa, mutta täysipäiväiseksi koripalloilemiseksi kuitenkin, Pounds totesi.

 

Cupin voiton tuoma tuplamestaruus merkitsi viikon kuluttua maajoukkueeseen liittyvälle Poundsille ainakin muodollisesti uran huippukautta.

 

- Ensi kaudesta en tiedä vielä mitään. Jossain vaiheessa kuitenkin olisi mukava lähteä vielä kokeilemaan ulkomaille. Ennen ensi kauden miettimistä nyt kuitenkin keskitytään juhlimiseen. Eiköhän tässä ainakin viisi päivää saada menemään, kun vappukin painaa päälle, Pounds kuittasi.

 

Lue myös artikkeli "Lappeenrannan Catz juhlii toista kultaansa".

 


Dionne Pounds oli ratkaisevassa finaalissa yksi Catzin onnistujista.
"Didi" kulkee vahvasti neljä Suomen mestaruutta voittaneen isänsä Larry Poundsin jalanjäljillä. Kuvat: Kai Kilappa.