Bisons varasti kotiedun Katajalta finaaliavauksessa

2.5.2012 21:30 Korisliiganousija Nilan Bisons jatkaa hurjia otteitaan. Välierissä Tampereen Pyrinnön tieltään tiputtanut loimaalaisjoukkue hallitsi ensimmäisen finaaliottelun jälkipuoliskolla Joensuun Mehtimäen Jäähallin kenttää isännän elkein. Ennakkosuosikkina finaalisarjaan lähtenyt runkosarjavoittaja Joensuun Kataja menetti kotietunsa 80–85 (43–40)-tappion myötä.

Mikko Koivisto pommitti kauden piste-ennätyksensä finaalien avausottelussa.

Antti Kanervo oli Katajan paras korintekijä keskiviikkona.

Jeb Ivey upotti ratkaisevan kolmosen vain 41 sekuntia ennen loppua.

Bisons-päävalmentaja Greg Gibson kiitteli omiensa puolustusasennetta.

Toinen osaottelu pelataan lauantaina Loimaalla. Kuvat: Tytti Nuoramo.

Vielä ottelun avauspuoliskolla tuntumaa Mehtimäen Jäähallin parkettiin ja koreihin ottanut Bisons käänsi pelin hallintaansa kolmannen jakson alussa kiipeämällä Martin Zenon (15/8/4 syöttöä) ja kauden piste-ennätyksensä heittäneen Mikko Koiviston (26/1) kovilla koreilla 47–42-tappioasemasta 15-0-nykäisyllään 47–57-johtoon.

 
Pelin edetessä Kataja ei saanut hyökkäyspeliinsä enää vaadittavaa rentoutta ja vastaavasti sortui omassa kenttäpäädyssään tasaisin väliajoin merkkausvirheisiin, joista Bisons rankaisi varmasti. Kataja hengitti loimaalaisten niskaan aina päätösjakson loppuun asti, kunnes Jeb Iveyn (16/3/4 syöttöä) nurkasta heittämä kolmonen lopetti joensuulaisten pyristelyt 41 sekuntia ennen peliajan päättymistä.
 
 
– Olimme hermostuneita ja teimme paljon virheitä. Puolustuksessa päästimme vastustajan tekemään hirveän määrän layupeja, ja hyökkäystyöskentelymme oli paitsi kuritonta, myös paikoin itsekästä, ripitti Katajan päävalmentaja Jukka Toijala.
 
 
– Hyvin tyypillinen finaaliottelu. Avauspuoliskolla saimme pidettyä Katajan johtoaseman minimissä, ja tauolla kaivoimme itsestämme jälleen sen puolustavan joukkueen, joka on parhaimmillaan ollut tällä kaudella todella hyvä, iloitsi Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson.
 
 
– Kolmannesta jaksosta alkaen olimme paljon ensimmäistä puoliskoa aggressiivisempia ja teimme siten heidän pelistään huomattavasti vaikeampaa, Gibson jatkoi. 

Suomalaistykit nousivat pääosaan 

Ottelun alussa Kataja oli rautaisella itseluottamuksella liikkeellä Bisonsin pommittaessa hyvistäkin heittopaikoista ohi. Loimaalaisilta kesti runsaat neljä minuuttia rikkoa kuparinen, jolloin Katajan johtoasema oli 6-0.
 
 
Loimaalaiskipsin lopulta murruttua pommittivat joukkueet kilvan kolmosia. Petri Virtanen (13/0/4 syöttöä) ja välierätukkoisuutensa karistanut Antti Kanervo (18/2) lietsoivat riemua Katajan kotiyleisössä, kun taas Bisons kaappasi toisella jaksolla johdon kolme lähes peräkkäistä kolmosta pussittaneen Matti Nuutisen (17/8) johdolla.
 
 
Toisella puoliskolla kentän tähtenä tuikki Bisonsin maajoukkuetakamies Mikko Koivisto, joka viimeisteli kolmannella jaksolla 10 pistettä ja päätösjaksolla kuusi. Koiviston lisäksi Martin Zeno osui hyvin tarkkuuksin omilta heittopaikoiltaan, hyvittäen samalla kuutta pallonmenetystään.
 
 
– Välierissä Pyrintöä vastaan en ollut löytää kunnolla paikkoja, mutta nyt pääsimme juoksemaan kunnolla settejä, kun vastassa oli erilainen puolustus. Kun saimme toisella puoliskolla puolustuspäämme kuntoon ja pari helppoa koria alle, alkoivat heitotkin pudota, Koivisto virkkoi.
 
 
Ennen kaikkea Bisons onnistui kuitenkin puolustuspäässä. Antti Kanervon saatua suihkukomennuksen päätösjakson puolivälin lähestyessä meni joensuulaishyökkäys umpisolmuun. Jared Newsonin (17/11) vaikeat ratkaisut eivät kantaneet hedelmää, Sami Lehtoranta (8/5) ja Jeremy Price (10/4) sumputettiin pois mukavuusalueltaan, Petri Virtanen ei saanut enää heittopaikkoja.
 
 
Vastaavasti toisessa kenttäpäädyssä Katajan uinahdukset olivat kohtalokkaita. Bisons viimeisteli korin alta kymmenkunta lähes ilmaista pistettä Katajan puolustusrotaation nukahdellessa. B.A. Walker (4/3/4 syöttöä/2 blokkia) piti Jeb Iveyn läpi ottelun tehokkaasti lieassa, mutta Ivey sai ottelun ainoan vapaan heittopaikkansa ratkaisevassa tilanteessa.
 
 
Bisons pystyi erinomaisella puolustuksellaan hyvittämään myös ottelun jälkipuoliskon lähes ainoan hyökkäyspään heikkoutensa: muutoin kelpo ottelun pelanneet Ryan McDade (2/6) ja Clifton Jones (2/6) heittivät kahteen pekkaan kaikki kymmenen vapaaheittoaan ohi. Joukkue selvisi kuitenkin säikähdyksellä. Vastaavasti myöskään Kataja ei vakuuttanut viivalta: 16 yritystä, joista kahdeksan naruihin. 

Toijala: Katajalle jäi parannettavaa 

Finaalisarja jatkuu lauantaina Loimaalla, jossa Kataja on selkä seinää vasten. Yksikään joukkue ei ole kotimaisen koripallon historiassa noussut kertaakaan 0-2-tappioasemasta finaaleissa voittoon, ja Bisons on ollut kotikentällään äärimmäisen vahva: loimaalaiset ovat voittaneet kauden 25 kotiottelustaan 21, ja neljästä tappiostakin yksi merkittiin sarjataulukkoon vasta jälkikäteen kurinpitosäädöksen seurauksena.
 
 
– Ei tässä ole mitään syytä riiputtaa päätä. Ensimmäinen ottelu on nyt takana, ja usein ensimmäisen finaaliottelun jälkeen joukkueelle jää paljon opittavaa. Meidän pelissämme on paljon asioita, joissa pystymme parantamaan, hymyili Katajan päävalmentaja Jukka Toijala taiston tauottua.
 
 
Toijalan mietintöjä allekirjoittaen Gibson korosti, että lauantaina peli alkaa jälleen tilanteesta 0-0.
 
 
– Jokainen voitto tulee tästä eteenpäin olemaan hankalampi ottaa. Totta kai meistä tuntuu hyvältä päästä kotietu puolellamme pelaamaan liigan parhaan kotiyleisön eteen, mutta Kataja tulee varmasti parantamaan tästä. Odotan ikimuistoista ottelua.
 
 
Korisliigan toinen finaaliottelu Nilan Bisons-Joensuun Kataja pelataan Loimaan Liikuntahallilla lauantaina 5. toukokuuta klo 17:00. Suomen mestariksi kruunataan ensiksi kolmeen finaalivoittoon yltänyt joukkue. 

Joensuun Kataja – Nilan Bisons 80–85 (18–21, 43–40, 58–62), Korisliigan finaalit, ensimmäinen osaottelu, Joensuu 2.5.2012 

Kataja: Antti Kanervo 18/2, Jared Newson 17/11, Petri Virtanen 13/0/4 syöttöä, Jeremy Price 10/4, Sami Lehtoranta 8/5, Juho Nenonen 8/2, B.A. Walker 4/3/4 syöttöä/2 blokkia, Samuel Haanpää 2/3, Ilpo Pehkonen, Johannes Lasaroff, Lasse Hintsala, Elias Kajander. 2p 24/43 (56%) 3p 8/19 (42%) 1p 8/16 (50%).
 
Nilan Bisons: Mikko Koivisto 26/1, Matti Nuutinen 17/8, Jeb Ivey 16/3/4 syöttöä, Martin Zeno 15/8/4 syöttöä, Eero Aaltonen 4/0, Ville Mäkäläinen 3/1, Ryan McDade 2/6, Clifton Jones 2/6, Jani Kivinen 0/0, Turkka Rikkonen, Santeri Latvala, Toni Karppinen. 2p 19/38 (50%) 3p 10/24 (42%) 1p 17/30 (57%).
 
 
 
Lisätietoja: Ottelutilastot 
 
23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

Näytä lisää vastaavia