Lee johdatti Verolin LegaDuen pudotuspeleihin

6.5.2012 Gerald Lee jr.:n Prima Verolin kevätkauden loppukiri palkittiin Italian LegaDuessa. Lee upotti 11 pistettä LegaDuen runkosarjakauden viimeisellä kierroksella, kun Veroli varmisti pudotuspelipaikkansa lyömällä Jesin pistein 76–73 (36–36). Tuukka Kotin Imolan ja Shawn Huffin Forlin kaudet päättyivät lauantai-iltana.

Nyt saa tuulettaa: "Junnu-Leen" Veroli selvisi LegaDuessa pudotuspeleihin.

Tuukka Kotti päätti kauden tehoiltaan.

Syntymäpäiväsankari Shawn Huff takoi 15,6 pistettä ottelua kohden kauden aikana. Kuvat: LegaDue Pictures & Ville Vuorinen.

Jesi johti Verolia vielä kolmannen jakson lopulla pistein 53–57, mutta viimeisen kymmenminuuttisen aikana Veroli oli selkeästi vieraitaan terävämpi. Jaqwan Elder Barryn ja Riccardo Cortesen peräkkäiset kolmoset siivittivät Verolin karkumatkalle, jota Jesi ei saanut taitettua ottelun loppuun mennessä.

 

Lee pelasi ottelussa 27 minuuttia päätyen 11 pisteen (kakkoset 5/6, vapaaheitot 1/2), viiden levypallon sekä yhden syötön kokonaissaldoon. Verolin terävin olivat Jaqwan Elder Barry (19/1/3 syöttöä).

 

Veroli tipahti tammikuussa pahimmillaan LegaDuen 12. sijalle, mutta voitti runkosarjan viimeisestä kahdestatoista ottelustaan kahdeksan selviytyen LegaDuen pudotuspeleihin. Runkosarjan 28 ottelustaan 13 voittaneen Verolin puolivälierävastustaja on Pistoia.

 

208-senttinen, 24-vuotias Lee urakoi toisen ammattilaiskauden keskiarvoikseen 12,7 pistettä, 6,0 levypalloa ja 1,1 riistoa 24,2 minuutissa ottelua kohden. Lee upotti kahden pisteen heitoistaan 63% ja vapaaheitoistaan 82,9%.

 

Kotilla hurja päätösilta

 

Tuukka Kotti päätti kautensa hurjaan iltapuhteeseen rymistelemällä 24 pistettä ja 10 levypalloa Aget Imolalle ottelussa San Antimoa vastaan. Maajoukkuesentterin edesottamuksista huolimatta San Antimo hallitsi kenttätapahtumia koko toisen puoliajan ja voitti pistein 81–88 (44–50).

 

Kotti teki ottelussa takuuvarmaa työtä heittopelissään (kakkoset 12/15) ja kunnostautui levypallopelin lisäksi muillakin osa-alueilla jakaen yhden korisyötön, riistäen pallon kahdesti ja blokaten vastustajan heiton kerran. Kentän tehopelaaja oli kuitenkin San Antimon amerikkalaistakamies Troy Bell (26/6).

 

Imola voitti kauden aikana pelaamistaan 28 ottelusta 10. Kotti pelasi 22 ottelua 26,5 minuutin, 9,1 pisteen, 6,7 levypallon sekä 1,3 riiston keskiarvoilla upottaen kakkosistaan 55,7% ja vapaaheitoistaan 48,8%.

 

Huffin Forli löi sarjavoittajan

 

Shawn Huffin Forli päätti kautensa positiiviseen sävyyn lyömällä LegaDuen päätöskierroksella ensi kaudeksi Serie A:han nousevan Reggio Emilian kotonaan 81–68 (46–42). Ottelu oli joukkueiden sarjasijoituksen kannalta merkityksetön.

 

Thomas Coleman (17/8) ja Mitchell Poletti (16/8) näyttelivät voitto-ottelussa pääosia, mutta Huff kantoi oivallisesti kortensa kekoon keräämällä 12 pistettä (kakkoset 4/9, kolmoset 1/4, vapaaheitot 1/1), kahdeksan levypalloa sekä riiston.

 

Forli päätyi lopulta LegaDuen jumboksi voittamalla 28 ottelustaan vain kahdeksan. 198-senttiselle, lauantaina 28-vuotissyntymäpäiviään juhlineelle Huffille kausi oli kuitenkin hänen ammattilaisuransa tehokkain.

 

ToPon kasvatti urakoi kauden aikana 27 ottelua 36,0 minuutin, 15,6 pisteen, 6,7 levypallon, 1,1 syötön sekä 0,9 riiston keskiarvoilla. Huff säkitti kakkosistaan 51,2%, kolmosistaan 41,7% ja vapaaheitoistaan 75%.

 

Cavénin Joventutille voitto välieräavauksessa

 

Joonas Cavénin edustama CB Prat Joventut päihitti FC Barcelonan farmiseura Barca Regalin Espanjan Adecco Platan välierien avausottelussa myöhään perjantai-iltana. Joventut vei pisteet lukemin 80–74 (38–40).

 

Barca hallitsi ottelua ensimmäisen 15-minuuttisen ajan käyden parhaimmillaan yli kymmenen pisteen johdossa. Joventut sai kuitenkin puolustuspäänsä tilkittyä toisella puoliajalla ja vei Alejandro Barreran (17/3), Albert Venturan (17/2/3 syöttöä) sekä Marco Todorovicin (14/9) tahdittamana viimeisen jakson 23–12.

 

Cavén pelasi ottelussa kuusi minuuttia keräten Joventutille kolme pistettä (kakkoset 0/2, kolmoset 1/2), yhden levypallon sekä syötön.

 

Joventut johtaa välieräsarjaa voitoin 1-0. Toinen osaottelu pelataan sunnuntaina.

Henkilöt

 
9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

Näytä lisää vastaavia