Suomen 18- ja 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet avaavat vuoden maajoukkuekesän 2012 tällä viikolla Ruotsin Solnassa järjestettävissä PM-kisoissa. Viime keväänä Suomen 16-vuotiaat voittivat PM-kultaa niin poikien kuin tyttöjenkin sarjoissa.
Ray Ailuksen valmentama 18-vuotiaiden poikien maajoukkue avaa kisansa keskiviikkona hegemoniaottelulla Ruotsia vastaan. Ailuksen komentamaan ryhmään kuuluvat mm. Korisliigassa vahvan tulokaskauden pelannut Niko Mattila (Pyrintö), vuosi sitten B-poikien SM-sarjan vuoden pelaajana palkittu Anton Odabasi (Honka) sekä tammikuun Baltic Sea Cupissa lupauksia herättävän maajoukkuedebyytin antaneet Julius Rajala (ToPo) ja Orlando Taylor (Warriors).
Mikko Larkas käskyttää 18-vuotiaat tytöt avauspäivänä otteluun Islantia vastaan. Larkaksen iskuryhmään kuuluvat naisten maajoukkueenkin harjoitusvahvuuteen kutsutut Emmi Leino (Honka) ja Noora Korhonen (PuHu Juniorit) sekä Hyvinkään Pontevan naisten SM-sarjaan nostaneet Anni Jämsä sekä Moona Hämäläinen.
16-vuotiaat pojat puolustavat PM-kultaansa Ville Tuomisen komennossa. Tuominen on valinnut ryhmäänsä muiden muassa huipputehoilla B-poikien SM-sarjassa pelanneen Henri Niemistön (ToPo) sekä Namika Lahden B-poikien Suomen mestaruuden kulmakivet Aapeli Alasen, Juho-Matti Henttosen ja Akseli Hartikaisen. Joukkue kohtaa avausottelussaan Tanskan.
16-vuotiaiden poikien tavoin mestaruutta pääsevät puolustamaan myös 16-vuotiaat tytöt, jotka matkaavat maajoukkuekesään Antti Koskelaisen komennossa. Koskelaisen valitsemasta PM-kisaryhmästä EM-kisakokemusta hakivat viime kesänä Petra Noponen (Honka), Tuuli Menna (Honka) sekä Lotta Eräkangas (EBT). Joukkue käynnistää kisana myöhään keskiviikkoiltana Tanskaa vastaan.
18-vuotiaat pojat, aikataulu
- Ke 16.5. klo 18:00 Suomi – Ruotsi
- To 17.5. klo 15:30 Tanska – Suomi
- Pe 18.5. klo 20:00 Suomi – Norja
- La 19.5. klo 12:00 Islanti – Suomi
- Su 20.5. mitalipelit
18-vuotiaat tytöt, aikataulu
- Ke 16.5. klo 18:00 Suomi – Islanti
- To 17.5. klo 13:30 Tanska – Suomi
- Pe 18.5. klo 10:00 Suomi – Ruotsi
- La 19.5. klo 18:00 Norja – Suomi
- Su 20.5. mitalipelit
16-vuotiaat pojat, aikataulu
- Ke 16.5. klo 20:00 Tanska – Suomi
- To 17.5. klo 19:30 Suomi – Islanti
- Pe 18.5. klo 20:00 Norja – Suomi
- La 19.5. klo 16:00 Suomi – Ruotsi
- Su 20.5. mitalipelit
16-vuotiaat tytöt, aikataulu
- Ke 16.5. klo 20:00 Suomi – Tanska
- To 17.5. klo 15:30 Ruotsi – Suomi
- Pe 18.5. klo 14:00 Suomi – Norja
- La 19.5. klo 20:00 Islanti – Suomi
- Su 20.5. mitalipelit
Suomen 18-vuotiaat pojat PM-kisoissa 16.–20.5.
# | Etunimi | Sukunimi | Syntynyt | Pituus | Seura 2011/12 |
4 | Severi | Liljeberg | 22.2.1994 | 176 | Tampereen Pyrintö |
5 | Joni | Herrala | 26.9.1994 | 190 | ToPo, Helsinki |
6 | Niko | Mattila | 16.2.1994 | 190 | Tampereen Pyrintö |
7 | Juuso | Kauppinen | 12.4.1994 | 188 | ToPo, Helsinki |
8 | Miki | Kuusisto | 19.8.1994 | 187 | KTP, Kotka |
9 | Oskar | Michelsen | 24.5.1995 | 203 | Helsingin NMKY |
10 | Teemu | Sulonen | 7.7.1994 | 188 | Tapiolan Honka |
11 | Anton | Odabasi | 8.8.1995 | 202 | Tapiolan Honka |
12 | Julius | Rajala | 12.6.1994 | 205 | ToPo, Helsinki |
13 | Miikka | Luosmaa | 22.4.1994 | 203 | Karkkilan Urheilijat |
14 | Mika | Nuolivirta | 1.10.1994 | 210 | ToPo, Helsinki |
15 | Orlando | Taylor | 15.12.1994 | 205 | Warriors, Helsinki |
- Päävalmentaja Ray Ailus
- Valmentaja Joonas Iisalo
- Valmentaja Sami Toiviainen
- Fysioterapeutti Jukka Aho
- Joukkueenjohtaja Kimmo Järvikangas
Suomen 18-vuotiaat tytöt PM-kisoissa 16.–20.5.
# | Etunimi | Sukunimi | Syntynyt | Pituus | Seura 2011/12 |
4 | Anni | Jämsä | 8.10.1995 | 167 | Hyvinkään Ponteva |
5 | Ulriikka | Latvala | 11.6.1995 | 173 | Vimpelin Veto |
6 | Emmi | Leino | 1.7.1994 | 182 | Tapiolan Honka |
7 | Elisa | Runsas | 24.12.1994 | 180 | Tampereen Pyrintö |
8 | Kaisa | Kuisma | 2.7.1994 | 180 | Hyvinkään Ponteva |
9 | Evianna | Sipilä | 11.6.1995 | 180 | Keravan Kori-80 |
10 | Anni | Kärkkäinen | 29.12.1994 | 177 | HoNsU, Jyväskylä |
11 | Moona | Hämäläinen | 3.3.1995 | 185 | Hyvinkään Ponteva |
12 | Armi | Anttila | 8.5.1995 | 186 | Tapiolan Honka |
13 | Noora | Korhonen | 23.9.1994 | 183 | PuHu Juniorit, Vantaa |
14 | Anniina | Äijänen | 1.10.1995 | 189 | Tampereen Pyrintö |
15 | Noora | Järvikangas | 2.4.1994 | 182 | Forssan Alku |
- Päävalmentaja Mikko Larkas
- Valmentaja Ilkka Palviainen
- Valmentaja Riku Parkatti
- Fysioterapeutti Lotta Kauhanen
- Joukkueenjohtaja Kimmo Järvikangas
Suomen 16-vuotiaat pojat PM-kisoissa
# | Etunimi | Sukunimi | Syntynyt | Pituus | Seura 2011/12 |
4 | Daniel | Harima | 16.5.1996 | 183 | ToPo, Helsinki |
5 | Tuomas | Hirvonen | 17.5.1996 | 176 | Kouvolan Kouvot |
6 | Joonas | Pentti | 22.8.1996 | 185 | KTP, Kotka |
7 | Elias | Eerikinharju | 6.8.1996 | 186 | ToPo, Helsinki |
8 | Henri | Niemistö | 4.4.1996 | 194 | ToPo, Helsinki |
9 | Aapeli | Alanen | 5.3.1996 | 197 | Lahden NMKY |
10 | Akseli | Hartikainen | 7.3.1996 | 193 | Lahden NMKY |
11 | Samuli | Nieminen | 24.8.1996 | 198 | Järvenpään Koripalloseura |
12 | Joonas | Tahvanainen | 16.4.1996 | 198 | Helsingin NMKY |
13 | Juho-Matti | Henttonen | 19.3.1996 | 196 | Lahden NMKY |
14 | Jirko | Leivo | 31.7.1996 | 200 | Karkkilan Urheilijat |
15 | Thomas | van Santen | 24.5.1996 | 205 | Tapiolan Honka |
- Päävalmentaja Ville Tuominen
- Valmentaja Pekka Salminen
- Valmentaja Jari Nykänen
- Fysioterapeutti Aleksi Hakanto
- Joukkueenjohtaja Kimmo Järvikangas
Suomen 16-vuotiaat tytöt PM-kisoissa
# | Etunimi | Sukunimi | Syntynyt | Pituus | Seura 2011/12 |
4 | Petra | Noponen | 9.8.1996 | 174 | Tapiolan Honka |
5 | Emilia | Helle | 19.3.1996 | 170 | Tapiolan Honka |
6 | Nina | Augustin | 17.5.1997 | 164 | Wartti Basket, Helsinki |
7 | Olivia | Moskari | 14.8.1996 | 175 | Wartti Basket, Helsinki |
8 | Lotta | Hämäläinen | 9.4.1996 | 170 | Lappeenrannan Catz |
9 | Selina | Dockery | 22.11.1997 | 180 | Wartti Basket, Helsinki |
10 | Gloria | Mulumba | 4.4.1996 | 180 | PuHu Juniorit, Vantaa |
11 | Elina | Koskimies | 2.10.1996 | 180 | Wartti Basket, Helsinki |
12 | Lotta | Eräkangas | 16.5.1997 | 182 | Espoo Basket Team |
13 | Iina | Salmenkivi | 24.6.1997 | 183 | Tapiolan Honka |
14 | Tuuli | Menna | 8.6.1996 | 183 | Tapiolan Honka |
15 | Elli | Koskinen | 18.2.1996 | 193 | Salon Vilpas |
- Päävalmentaja Antti Koskelainen
- Valmentaja Emma Malm
- Valmentaja Jyrki Suhonen
- Fysioterapeutti Riikka Kinnunen
- Joukkueenjohtaja Kimmo Järvikangas
|