Koivisto ja Mäkäläinen jatkavat Biisoneissa

16.5.2012

Koripallon Suomen mestari Nilan Bisons on solminut kahden vuoden jatkosopimukset avainpelaajiensa Mikko Koiviston ja Ville Mäkäläisen kanssa. EM-kisoissakin loistanut tarkkakätinen maajoukkuemies Koivisto oli läpi kauden loimaalaisten tehomiehiä ja työn sankari Mäkäläinen liittyi biisonilaumaan alkuvuodesta Namika Lahden riveistä.

 

Koivisto tiedetään hyökkäyspään täsmäaseena ja Mäkäläinen tunnetaan armottomana rymistelijänä sekä vastustajan tähtipelaajien päällystakkina. Kun joukkueen kapteeni ja pelinrakentaja Jeb Ivey pelaa Biisoneissa myös seuraavat kaksi vuotta, on loimaalaisten takamiesosasto kovaa valuuttaa myös tulevina kausina.

 

Nilan Bisons pyrkii pitämään mestarijoukkueensa rungon kasassa ja tavoittelee lisäksi yhtä merkittävää vahvistusta korinaluskahinoihin. Mäkäläisen ja Koiviston lisäksi joukkueella on jo voimassa olevat sopimukset Jeb Iveyn, Eero Aaltosen ja maajoukkuerinkiin nousseen Matti Nuutisen kanssa.

 

194-senttinen ja 25-vuotias Koivisto esiintyi kauden aikana 51 liigaottelussa 12,7 pisteen keskiarvolla upottaen kolmen pisteen heittonsa 41 prosentin sihdillä. Mäkäläisen tehoiksi muodostui Lahden ja Bisonsin väreissä 10,2 pistettä ja 5,2 levypalloa.

 

Koivistolla on tilillään 54 ja Mäkäläisellä puolestaan kymmenen miesten maaottelua. 

 


Maajoukkueen tarkkakäsi Mikko Koivisto jatkaa Loimaalla.
Ville Mäkäläinen (vas.) ja Koivisto (oik.) sopivat Bisons-jatkoistaan mestaruushumun keskellä. Kuvat: Tytti Nuoramo & Bisons.