Koposelle 19 pistettä, Bolognalle tappio pudotuspeliavauksessa

17.5.2012 Petteri Koponen kuului 19 pisteellään kentän parhaimmistoon Italian Serie A:n puolivälierien avausottelussa, mutta Koposen vahvasta iltapuhteesta huolimatta Virtus Bologna taipui vieraskentillä Sassarille 72–81 (33–45). Teemu Rannikon Varese puolestaan hävisi hallitsevalle mestarille Sienalle 57–92 (22–44)-rökälenumeroin.

Petteri Koponen pussitti 19 pistettä Serie A:n puolivälierien avauksessa.

Mestaruutta puolustava Siena teki tukalat oltavat Teemu Rannikon Vareselle. Kuvat: Getty Images / All Over Press & Ville Vuorinen.

Koponen ja Virtus Bologna aloittivat puolivälieräottelun vahvasti. Koponen upotti ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana seitsemän pistettä ja Luca Vitali heitti kolmosellaan Bolognan 24–26-johtoon toisen jakson alussa.

 

Kotijoukkue Sassarin pelätty freestyle-hyökkäyspeli alkoi kuitenkin kantaa tulosta seuraavien minuuttien aikana. Sassari vei neljän minuutin jakson 11-0 varmistellen paikkansa kuskin roolissa. Kolmannella jaksolla Bologna vajosi pahimmillaan 20 pisteen päähän, eikä takaa-ajoyrityksistä huolimatta Sassari enää horjunut.

 

Petteri Koponen oli 19 pisteellään (kakkoset 3/6, kolmoset 3/7, vapaaheitot 4/5) Virtus Bolognan paras pisteidentekijä. Koponen kaapi 32 minuutissa myös yhden levypallon, riisti pallon kahdesti sekä antoi yhden korisyötön.

 

Koposen ohessa Bolognasta kunnostautui Chris Douglas-Roberts (18/7/2 blokkia). Sassarin avausvoiton arkkitehdit olivat Drake Diener (26/7/3 syöttöä), Tony Easley (15/8/2 blokkia) ja Travis Diener (15/3/8 syöttöä).

 

Sassari johtaa puolivälieräsarjaa voitoin 1-0. Välieriin selviää ensimmäiseksi kolme otteluvoittoa hakenut joukkue. Toinen osaottelu pelataan Sassarissa lauantaina.

 

Siena ratkaisi jo alussa

 

Hallitseva Italian mestari Montepaschi Siena antoi näpäytyksen epäilijöilleen puolivälierien avausottelussa kurittamalla Teemu Rannikon Cimberio Varesea huimin lukemin 92–57 (44–22).

 

Ottelu ratkesi käytännössä jo ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana. Kolmen minuutin pelin jälkeen tilanne oli vielä 5-5, kunnes Siena alkoi jyrätä koko arsenaalillaan eroa taululle. Seuraava seitsenminuuttinen kirjattiin kotijoukkueelle 25-0, eikä Varese enää noussut tyrmäysiskun saatuaan.

 

Siena tukki täysin Varesen tien korin alle: vieraat saivat aikaiseksi vain 14 kahden pisteen koria ja yrittivät kolmen pisteen heittoa 30 kertaa. Siena upotti avausjakson hurmoksen jälkeen lisäeroa lähinnä vapaaheittoviivalta, mistä joukkue nakutti 31 heittoa 32 yrityksestä sisään.

 

Teemu Rannikko pelasi Varesen paidassa 19 minuuttia keräten joukkueelleen neljä pistettä (kakkoset 1/1, kolmoset 0/5, vapaaheitot 2/2) ja yhden pallonriiston. Vareselta yli kymmenen pisteen pääsivät vain Kristjan Kangur (11/1/4 syöttöä) ja Yakhouba Diawara (11/8).

 

Sienan sikermästä edukseen erottuivat David Andersen (17/5) ja Rimantas Kaukenas (14/1).

 

Siena johtaa puolivälieräsarjaa voitoin 1-0. Välieriin selviää ensimmäiseksi kolme otteluvoittoa hakenut joukkue. Toinen osaottelu pelataan Sienassa lauantaina.

 

Leen Veroli taistellen kesälomalle

 

Gerald Lee jr.:n edustaman Prima Verolin kausi Italian kakkosliiga LegaDuessa päättyi neljännessä puolivälieräottelussa kärsittyyn 78–80 (38–39)-kotitappioon Pistoiaa vastaan. Pistoia voitti ottelusarjan 3-1 edeten LegaDuen välieriin.

 

Veitsi kurkulla pelannut Veroli taisteli voitosta aivan viimeiseen asti. Kotikatsomo oli revetä liitoksistaan, kun Jacqwan Elder Barry vei kolmosellaan Verolin 75–63-johtoon vain viisi minuuttia ennen loppua. Ilo oli kuitenkin ennenaikainen, sillä Bobby Jones ja Dwight Hardy toivat vain kolmessa minuutissa vieraat 75–76-johtoon. Ratkaisevat pisteet upotti Pistoian Lorenzo Saccaggi vain 15 sekuntia ennen loppua.

 

Lee pelasi neljännessä puolivälieräottelussa 29 minuuttia keräten 11 pistettä (kakkoset 5/10, vapaaheitot 1/1), kuusi levypalloa, kaksi syöttöä sekä blokin. Verolin virkein oli kolmosillaan kotivoittoa elätellyt Jarrius Jackson (21/3).

 

Pistoian kolmannen välierävoiton vahvat nimet olivat Bobby Jones (27/9) ja Dwight Hardy (18/3).

 

208-senttinen, 24-vuotias Lee päätti näin toisen ammattilaiskautensa Italiassa. Uudenkaupungin Korihaiden kasvatti uurasti runkosarjassa 24,3 minuuttia ottelua kohden 12,6 pisteen, 6,0 levypallon ja 1,1 riiston keskiarvoilla. Pudotuspeleissä Lee pelasi neljä ottelua keskiarvoinaan 10,7 pistettä, 6,0 levypalloa, 2,0 riistoa ja 1,3 syöttöä 23,0 minuutissa ottelua kohden.

 
26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

22.5.2026 22:00 Susijengi

Jantusen Fenerbahce taipui ennakkosuosikille Euroliigan semifinaalissa

Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.

21.5.2026 14:03 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi siirtyy Saksassa Heidelbergin päävalmentajaksi

Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.

21.5.2026 08:31 Susijengi

Mustapha Amzil Kosovon mestaruuteen, Daniel Dolencille hopeaa Islannissa

Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.

20.5.2026 17:02 Suomalaiset ulkomailla

Gordon Herbert New Zealand Breakersin päävalmentajaksi

Australian NBL-liigaa pelaava Uuden-Seelannin ylpeys New Zealand Breakers jatkaa suomalaisen päävalmentajan alaisuudessa. Viimeiset kaksi vuotta Petteri Koposen komennossa pelanneen Breakersin uusi päävalmentaja on Saksan maailmanmestariksi 2023 johdattanut suomalais-kanadalainen valmentajaikoni Gordon Herbert, 67.

19.5.2026 07:33 WNBA

Wings selkeään voittoon Mysticsiä vastaan – Kuier monipuoliset 20 minuuttia

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.

13.5.2026 07:01 WNBA

Wingsille niukka tappio Dreamia vastaan – Kuier 6 pistettä ja 4 levypalloa

WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.

11.5.2026 10:19 Susijengi

Lassi Tuoville jatkoa Yokohama B-Corsairsin päävalmentajana

Susijengin päävalmentajana jo neljän vuoden ajan toiminut Lassi Tuovi, 39, jatkaa seurajoukkuevalmennusuraansa Japanissa. Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi on solminut yhden kauden kattavan jatkosopimuksen Yokohama B-Corsairsin kanssa, jota hän on valmentanut Japanin korkeimmalla sarjatasolla kahden viime vuoden ajan.

Näytä lisää vastaavia