Marquis Hall Vilppaan ensimmäinen vahvistus

25.5.2012 Salon Vilpas on tehnyt avauksensa tulevan kauden vahvistusrintamalla. Päättyneellä kaudella Korisliigan kahdeksanneksi sijoittunut Vilpas pestasi pelintekijäkseen 183-senttisen Marquis Hallin. Hall on pelannut Lehighin yliopistosta valmistautumisen jälkeen hyvillä tehoilla Tanskan ja Islannin pääsarjoissa.

Islannissa ja Tanskassa loistanut Marquis Hall saapuu elokuussa Vilppaan takalinjoille.

Tähän mennessä 40 nuorten maaottelussa esiintynyt Tommi Huolila (oik.) jatkaa Salossa. Kuvat: Getty Images / All Over Press & FIBA Europe.

Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki otti tyytyväisenä vastaan Hallin lähettämän sopimuspaperin.

- Pelintekijän paikka on korisjoukkueen vaativin. Halusimme pointiksi miehen, jonka varaan pelinteon voi huoletta antaa. Odotan Hallista meille monipuolista ja etenkin joukkueorientoitunutta takamiestä. Hall on enemmän pass-first -takamies, mutta hänellä on myös riittävä heittouhka kaaren takaa. Vaakakupissa painoi erittäin paljon se positiivinen palaute, mitä miehestä on saatu muista maista. Hall vaikuttaa pelaajalta, jonka tekemisestä paistaa ammattimaisuus kaikilla tasoilla. Löytyy asennetta, johtajuutta ja hän on ollut joukkueiden sisällä pidetty pelaaja, arvioi Tupamäki uutta hankintaa.

Hall pelasi NCAA:n I divisioonassa, Lehighin yliopistossa viimeisen kautensa 2009-10 keskiarvoilla 11,0 pistettä, 3,5 levypalloa ja peräti 5,7 syöttöä. Valmistumisensa jälkeen hän on esiintynyt kovilla tehoilla Tanskan ja Islannin pääsarjoissa. Aalborgin riveissä Hall oli Tanskan liigan kolmanneksi paras pistemies (21,7), kolmonen syötöissä (5,2) ja riistoykkönen (3,8). Viime kaudella Hall pelasi Islannin pääsarjaa Snaefellin joukkueessa tehoilla 18,5 pistettä, 4,0 levypalloa ja 5,5 syöttöä. Hall ottaa ensituntumaa uuteen joukkueeseensa elokuun lopulla.

Vilpas on solminut myös yhden pelikauden mittaisen sopimuksen oman kasvattinsa Tommi Huolilan (197 cm) kanssa. Viime kaudella pääosin Vilppaan A-poikien peleihin keskittynyt Huolila valittiin äskettäin myös Suomen 20-vuotiaiden maajoukkuerinkiin. Huolila on pelannut tähän mennessä urallaan 40 nuorten maaottelua.

- Hienoa, että Tommi päätti jäädä meille, vaikka kysyntää oli jo muualtakin. Tommi on hyvä harjoittelija, joka tulee varmasti saamaan peliaikaa myös miesten tasolla. Hyvän asenteen omaavan pelaajan on nyt aika astua suurempiin saappaisiin. Tommi on fiksu koripalloilija, joka osaa tehdä pieniä asioita oikein. Nyt on tehtävä lujasti töitä ilman loukkaantumisia, toteaa Tupamäki kevään pudotuspeleissä väläytellystä Huolilasta.

Henkilöt

 
8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

Näytä lisää vastaavia