NBA-tähdeksi noussut Gortat asettuu Suomea vastaan EM-karsinnoissa

30.5.2012 Kun Suomen koripallomaajoukkue eli ”Susijengi” taistelee EM-kisapaikasta tänä kesänä, nähdään Helsingin Jäähallin parketilla huippunimiä myös vastustajan väreissä. Yksi varmistuneista on Puolan Marcin Gortat, joka on vahvistanut liittyvänsä kesäksi miesten maajoukkueen vahvuuteen. NBA-joukkue Phoenix Sunsin tehokkaimmaksi pelaajaksi noussut Gortat asettuu Suomea vastaan Helsingissä keskiviikkona 5.9.

Puolalainen NBA-tähti Marcin Gortat nähdään Suomea vastaan EM-karsintaottelussa 5.9. Kuvassa Gortat donkkaa kaksi pistettä Phoenix Sunsille, jonka parhaaksi korintekijäksi puolalaisjätti tällä kaudella kohosi.

NBA:n levyritilastossa peräti kahdeksanneksi sijoittuneelta Gortatilta jäi vuoden 2011 EM-kisat väliin NBA-työsulun vuoksi. Nyt Gortat odottaa maajoukkuekesää innostuneena. Kuvat: Getty Images / All Over Press & FIBA Europe.

Lempinimeä ”Puolan vasara” kantava 211-senttinen, 28-vuotias Marcin Gortat oli päättyneellä NBA-runkosarjakaudella Phoenix Sunsin tehokkain pelaaja. Lennokas ja väkivahva Gortat donkkaili Steve Nashin nappisyötöistä 15,4 pistettä ottelua kohden viimeistellen kylkiäisiksi 10,0 levypalloa ja 1,5 blokkia ottelukeskiarvoikseen.

Yhden ottelun NBA-ennätyksekseen Gortat jyräsi 28 pistettä. Kahdesti hän ylsi kauden aikana 17 levypalloon. Tasan kymmenen levypallon keskiarvo oikeutti NBA-runkosarjan paremmuustilastossa kahdeksanteen sijaan. Vieläkin korkeammalla (5:s) hän oli pelitilanneheittojen tarkkuudessa viimeisteltyään kentältä 55,5 prosentin tarkkuudella.

Gortat ei päässyt edustamaan Puolan maajoukkuetta viime vuoden EM-kisoissa NBA:n työnseisauksen johdosta. Alkavaa maaottelukesää Gortat odottaa kasvavan innon vallassa.

– Odotan alkavaa kesää innostuneena ja positiivisena ja vakuutan, että tahdon liittyä maajoukkueen vahvuuteen sekä edustaa kotimaatani, Gortat kertoo FIBAeurope.comin haastattelussa.

Gortat on NBA-uransa aikana edustanut Phoenix Sunsin lisäksi vuosina 2007–12 Orlando Magicia. Euroopassa Gortat on edustanut puolalaista LKS Lodzia sekä Saksan Bundesliigan Cologne 99ersia. 

Miesten maaotteluihin myyty jo 6500 lippua 

Gortatia ja Puolaa odottaa Helsingin Jäähallissa ennakkolipunmyynnin perusteella runsaslukuinen suomalaisyleisö. Syyskuun 5. päivänä pelattavaan Puola-otteluun on myyty Jäähallin päätyjen alakatsomot eli ns. fanikatsomot lähes täyteen.

Kaikkiaan Suomen EM-karsintaotteluihin on lunastettu jo tässä vaiheessa noin 6500 lippua. Puolan lisäksi Suomi ottaa Helsingin Jäähallissa mittaa EM-karsintojen aikana Albaniasta (17.8.), Belgiasta (24.8.) ja Sveitsistä (11.9).

Albania-ottelua värittävät Rähinä Recordsin artistit Uniikki, Brädi ja Timo Pieni Huijaus, jotka esittävät yleisölle Suomen maajoukkueelle tehdyn kannustuskappaleen ”Susijengi 2.0”.

Suomen miesten kotiotteluihin myynnissä on yksittäislippuja 16 eurosta alkaen, kahden ja neljän pelin kausikortteja sekä erittäin edullisia, yhden tai kahden ottelun, perhelippuja.  

Koripallon EM-karsintaliput myy Lippupalvelu, www.lippupalvelu.fi. Tapahtuma- ja lipputietoihin voi tutustua myös Koripalloliiton EM-karsintasivuilla, www.basket.fi/em-karsinta.

Lue myös artikkelit

 
11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

16.1.2014 EM-karsinnat

Susijengi ja fanit tulisilla hiilillä 1.-3.2.

Tiistaina Vuoden joukkueena Urheilugaalassa palkitulla Susijengillä ja niin ikään Uuno-pystin pokanneilla Susijengi-faneilla on luvassa jännityksentäyteiset kolme päivää, kun tammikuu vaihtuu helmikuuksi. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus kokoontuu Barcelonaan tekemään päätöksiä MM-kisojen villeistä korteista lauantaina 1.2. Maanantaina 3.2. koripalloperhe jännittää jo joko MM-kisojen alkulohkojen tai EM-karsintalohkojen arvontoja.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

28.3.2013 09:47 EM-karsinnat

Lipunmyynti kesän maaotteluihin käynnistynyt!

Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisön edessä ensi kesänä. Lipunmyynti Susijengin valmistaviin maaotteluihin Hartwall Areenalle sekä Naarassusien EM-karsintoihin on käynnistynyt.

11.11.2012 19:13 EM-karsinnat

MM-kisat laajenee, maajoukkueille MM-karsinnat ikkunoineen, EM-kisat 4 vuoden välein

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus on Kuala Lumpurissa pitämässään kokouksessa päättänyt merkittävistä miesten maajoukkuekilpailujen järjestelmäuudistuksista. FIBA on päättänyt laajentaa MM-kisoja, aloittaa erilliset MM-karsinnat, avata maajoukkueille sarjakaudelle karsintaikkunoita sekä siirtää maanosien mestaruuskilpailut pelattavaksi neljän vuoden välein nykyisen kahden vuoden asemesta.

30.8.2012 EM-karsinnat

Helsingin Jäähalli täyttyy Susijengin Puola-otteluun hyvää vauhtia

Tappiottoman Susijengin seuraava koripallon EM-karsintaottelu on sunnuntaina (2.9.) Tiranassa Albaniaa vastaan. Kotiyleisönsä eteen Helsingin Jäähallin sudenpesään Suomen maajoukkue palaa ensi keskiviikkona (5.9.), jolloin vastassa Puola. Susijengin ja NBA-jätti Marcin Gortatin jälleennäkemiseen on lunastettu ennakkoon 3600 lippua, kun otteluun on lähes viikko vielä aikaa.

8.6.2012 12:00 Video

Suomen korismaajoukkueen kannustusbiisin musiikkivideo julkaistu

Suomen koripallomaajoukkueen ja tulevien EM-karsintojen virallisen kannustuskappaleen musiikkivideo on julkaistu. ”Susijengi 2.0” –nimeä kantavan kappaleen videolla vilisee Suomi-koriksen legendaosastoa. Artistien lisäksi videolla vilahtaa mm. Anssi Rauramo, Lea Hakala, Terhi Airas sekä Sakari Pehkonen.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

13.3.2012 06:57 Pohjoinen alue

EM-karsintojen ennakkolipunmyynti käynnistynyt

Ennakkolipunmyynti Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueiden EM-karsintaotteluihin on käynnissä. Pääsyliput ovat lunastettavissa viime vuodesta tutuin hinnoin Lippupalvelusta, joka hoitaa lipunmyyntiä. Suomen miesten ”Susijengi” saalistaa EM-paikkaa 17.8.-11.9.2012 Helsingin Jäähallissa pelattavissa karsintaotteluissa. Naisten karsinnat pelataan Tikkurilan Valtti Areenalla 13.6.-14.7.2012.

7.2.2012 13:00 EM-karsinnat

Rähinä Recordsilta kannustuskappale Suomen koripallomaajoukkueelle

“Susijenginäkin” tunnettu, EM-kisoissa mainiosti menestynyt Suomen miesten koripallomaajoukkue saa vuoden 2012 EM-karsintoihin virallisen kannustuskappaleen. ”Susijengi 2012” -työnimellä kulkevan kappaleen esittävät Rähinä Recordsin artistit Uniikki, Brädi ja Timo Pieni Huijaus. Kappaleen tuottaa kaikkien aikojen menestyneimpiin Suomi-räppäreihin lukeutuva Elastinen.

Näytä lisää vastaavia